Prinssi Philip 99 vuotta! Näin kovia kokeneesta nuorukaisesta tuli kuningatar Elisabetin suuri rakkaus ja peruskallio

Prinssi Philip kohahdutti ajamalla ilman turvavöitä 0:40
Prinssi Philip aiheutti pari vuotta sitten kohun liikennekäyttäytymisellään

Kreikasta vain vuoden ikäisenä paennut prinssi Philip, 99, on ollut kuningatar Elisabetin tuki, turva ja suuri rakkaus jo yli 70 vuoden ajan.

Kuningatar Elisabetin puoliso prinssi Philip täyttää tänään 10. kesäkuuta kunnioitettavat 99 vuotta.

Philip syntyi vuonna 1921 Korfun saarella Kreikassa sijaitsevassa Mon Repos’n huvilassa. Hänen vanhempansa olivat Kreikan kuninkaan Yrjö I:n poika, prinssi Andreas ja Battenbergin prinsessa Alice.

Prinssin elämä alkoi dramaattisesti, kun perhe joutui pakenemaan Kreikassa puhjenneiden levottomuuksien takia, kun hän oli vasta reilun vuoden ikäinen. Lopulta he asettuivat Saksaan, mutta vastoinkäymiset eivät päättyneet siihen. 

Philipin vanhemmat erosivat, kun prinssi oli 10-vuotias. Philip varttui sukulaisten hoidossa ja sisäoppilaitoksessa, kun hänen äitinsä joutui mielisairaalaan ja isä puolestaan hurvitteli Monte Carlossa. Suurimman vastuun nuoresta miehestä otti hänen enonsa, Louis Mountbatten

Sisäoppilaitoksesta valmistuttuaan prinssi liittyi vuonna 1939 Britannian laivastoon vain 18-vuotiaana ja palveli toisessa maailmansodassa Välimerellä. Tulevan puolisonsa, prinsessa Elisabetin, hän kohtasi ensimmäistä kertaa vuonna 1934. Molemmat polveutuvat kuningatar Viktoriasta ja ovat kaukaisia serkkuja. Kirjeenvaihto alkoi vuonna 1939, ja pari kihlautui lopulta vuonna 1946. 

Ennen avioitumista Philip sai Britannian kansalaisuuden. Samalla hän kuitenkin joutui luopumaan oikeudestaan Kreikan ja Tanskan kruunuihin sekä ortodoksisesta uskostaan ja liittymään anglikaaniseen kirkkoon. Samalla myös hänen sukunimensä vaihdettiin Battenbergistä Mountbatteniksi.

Lopulta, 20. marraskuuta 1947, Philip avioitui Britannian kruununperillisen prinsessa Elisabetin kanssa Westminster Abbeyssa ja maailma seurasi suurta päivää televisiosta. 

Häiden alla Philip sai Edinburghin herttuan arvonimen kuningas Yrjö VI:lta. Prinssin arvon Philip sai takaisin vuonna 1957, kun hänen vaimonsa palautti sen noustuaan kuningattareksi. 

Avioitumisen jälkeen Philip jatkoi uraansa laivastossa, kunnes kaikki muuttui yhdessä hetkessä, kun hänestä tuli kuningattaren puoliso hänestä vuonna 1952. Nuori pari oli tuolloin pitkällä kiertueella Afrikassa, kun heidät tavoitti Keniassa tieto kuningas Yrjö VI:n kuolemasta. Tämä tarkoitti, että prinsessa palasi matkaltaan kotiin kuningatar Elisabet II:na. 

Jo yli 70 vuotta kestäneestä liitostaan kuningatar Elisabetin kanssa Philipillä on neljä lasta: prinssi Charles, prinsessa Anne, prinssi Andrew ja prinssi Edward.

Myös kuningatar Elisabetin elämässä kertovassa hittisarjassa The Crown on kuvattu, ettei maailman tunnetuimman monarkin puolison rooli ole ollut helppo. Philipille kova paikka oli esimerkiksi se, etteivät hänen lapsensa saaneet hänen sukunimeään. Sarjassa nähtiin myös, että vaimolle yht'äkkiä tullut suuri valta aiheutti kipuilua.

Rakkaus parin välillä on kuitenkin eittämättä suurta, vaikka samaisessa The Crown -sarjassa on myös vihjattu, että Philipillä olisi ollut syrjähyppyjä.

Kuningattaren serkku ja läheinne ystävä Margaret Rhodes sanoi vuonna 2017 Elisabetin ja Philipin 70. hääpäivän kynnyksellä The Telegraphille, ettei 13-vuotiaana tulevaan mieheensä rakastunut kuningatar ole koskaan katsellut ketään toista.

– Prinssi Philip on ollut hänen peruskallionsa. Philip uhrautui. Hän olisi tahtonut jatkaa laivastossa ja edetä.

– Prinssi Philip on ainoa ihminen maailmassa, joka kohtelee kuningatarta kuin ketä tahansa toista ihmistä, on myös kuningatar Elisabetin entinen neuvonantaja Martin Chateris huomauttanut Expressin mukaan.

Philip edustikin vaimonsa valtakaudella hyvin ahkerasti siihen saakka, kun vetäytyi ansaituille eläkepäivilleen elokuussa 2017. Ennen eläköitymistään hän oli ollut vuodesta 1952 lähtien mukana yli 22 000 edustustehtävässä, pitänyt liki 5 500 puhetta ja ollut mukana 780 hyväntekeväisyysjärjestön toiminnassa.

Vaikka Philip on pitkäikäisin mies brittihovissa, ei isoja syntymäpäiväjuhlallisuuksia ole tänä vuonna tiedossa, sillä iäkäs prinssi vetäytyi jo maaliskuussa kuningatar Elisabetin kanssa eristyksiin Windsorin linnaan koronaviruspandemian vuoksi.

Tavallisesti myös prinssi Philipin syntymäpäivää on juhlittu muun muassa kunnialaukauksia ampumalla, mutta tänä vuonna ne jätetään väliin aivan kuten huhtikuussa kuningatar Elisabetin 94-vuotispäivänäkin.

Isojen syntymäpäiväjuhlien puuttuminen tuskin haittaa prinssiä, sillä Town & Country -lehden mukaan mies ei ole koskaan ollut erityisen innoissaan syntymäpäivästään.

Esimerkiksi vuonna 2014 peräti 8 000 ihmistä jonotti Philipin syntymäpäivänä Buckinghamin palatsin puutarhaan vaihtaakseen muutaman sanan kuninkaallisten kanssa. Lehden mukaan odottajia kuitenkin neuvottiin olemaan toivottamatta hyvää syntymäpäivää Edinburghin herttualle. Ja kun eräs nainen yritti antaa prinssille lahjan, tämä kieltäytyi siitä.

Se jälkeen, kun Philip vetäytyi eläkkeelle, hän on esiintynyt julkisuudessa äärimmäisen harvoin. Maaliskuussa Edinburghin herttua kuitenkin julkisia harvinaisen viestin, jossa hän kiitti kaikkia työstään koronaviruksen ehkäisemiseksi.

Kuivakasta huumoristaan ja tölväisyistään tunnettu Philip ei kuitenkaan ole kehuskellut saavutuksillaan, vaan on sen sijaan tituleerannut itseään muun muassa "maailman kokeneimmaksi plaketin paljastajaksi".

– Hän on iloissaan siitä, että saa viettää syntymäpäiväänsä kuningattaren kanssa. Heillä ei ole erikoisia suunnitelmia yhteisen lounaan lisäksi, sanoo kuninkaallisasiantuntija Richard FitzwilliamsExpress-lehdelle.

– Philip on aina ollut tunnettu siitä, ettei hän tahdo hässäkkää ympärilleen.

Lue myös:

    Uusimmat