Presidentti Tarja Halonen hämmästyi kohusta, joka syntyi hänen sanomisistaan elokuun alussa. Halonen totesi Ylen politiikkaradiossa, että naisjohtoiset maat ovat pärjänneet koronapandemian torjunnassa miesjohtoisia maita paremmin.
– Näyttää, että tilanne on mennyt paremmin kaikissa niissä maissa, joissa naisilla on vahva asema ja joissa on myös naisjohtaja. Jopa niin, että tasa-arvoisessa pohjoisessa hyvinvointiyhteiskunnassa läntinen naapurimaamme Ruotsi ei näytä tässä tarkastelussa pärjäävän kovin hyvin. Mutta siellä onkin miehet johdossa, sanoi presidentti Tarja Halonen Ylellä 6. elokuuta.
Lue lisää: Ruotsissa ihmetellään Halosen puheita, joissa hän painottaa tasa-arvon merkitystä koronataistelussa: "Isku Ruotsia vastaan"
Sanomisista nousi kohu Ruotsin iltapäivälehdistössä, suomalaisten lehtien pääkirjoituksissa ja sosiaalisessa mediassa. Muun muassa Åbo Akademin valtio-opin professori Kimmo Grönlund haukkui Halosen kommentin ala-arvoiseksi.
Torstaina haastattelun MTV Uutisille antanut presidentti Halonen sanoo hämmästyneensä Suomessa syntynyttä tunneperäistä vastareaktiota.
– En sanonut oikeastaan mitään uutta. Kommentoin vain käynnissä olevaa kansainvälistä keskustelua, joka nyt jatkuu. On suomalainen some sitten sanonut mitä tahansa.
Myös miehet otettava mukaan
Halonen sanoo, ettei hän tarkoittanut naisjohtajien olevan miesjohtajia fiksumpia. Halosen mukaan naisjohtoisissa maissa on vuosien mittaan puhuttu turvallisuudesta laaja-alaisena, pelkän asevoiman ylittävänä asiana.
