Mainos

Postin mahdollinen lakko voi vaikuttaa merkittävästi tämän vuoden tulokseen – väliaikainen toimitusjohtaja: "Joulusesongin onnistuminen on erittäin tärkeää"

9:55
Video: Miten Palta vastaa postin jättilakkouhkaan? "Luimme asiasta netistä"

Postityöntekijöiden mahdollisella lakolla voi olla merkittävä vaikutus Postin tämän vuoden tulokseen, yhtiö varoittaa osavuosikatsauksessaan.

Ammattiliitto PAU on kertonut suunnittelevansa laajaa lakkoa Postissa. Lakko alkaisi maanantaina 11. marraskuuta, ja se koskisi noin 9 000:ta työntekijää.

Postin mukaan iso osa sen tuloksesta tehdään loppuvuodesta ja etenkin joulusesongin aikaan.

– Tämän sesongin onnistuminen on erittäin tärkeää sekä asiakkaillemme että Postille. Vuoden viimeisellä neljänneksellä meidän on parannettava laatua ja keskityttävä hyvään asiakaskokemukseen, sanoo Postin väliaikainen toimitusjohtaja Turkka Kuusisto tiedotteessa.

Lakosta voi tulla jopa viikkojen viiveitä jakeluun

Posti on kertonut aiemmin, että jakeluun on odotettavissa jopa viikkojen viiveitä, jos lakko toteutuu. Arvio koskee painettuja lähetyksiä eli kirjeitä, aikakauslehtiä ja mainoksia. Myös pakettien toimituksiin voisi Postin mukaan aiheutua useamman päivän viiveitä.

PAUn mukaan postinjakelu, käsittely ja kuljetus ovat lakossa kaksi viikkoa, jollei työehtosopimusneuvotteluissa ja pakettilajittelijoiden tilanteesta päästä työnantajan kanssa sopuun.

Kuljetusliitot ovat sanoneet olevansa valmiita tukemaan postityöntekijöiden lakkoa. Kuljetusliittoihin kuuluvat PAUn lisäksi Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto, Rautatiealan unioni ja Suomen Merimies-Unioni.

Kuljetusliittojen mukaan ne tekevät pikaisia päätöksiä tukitoimista, jos Posti jatkaa valmisteluja lakkolaisten korvaamiseksi esimerkiksi vuokratyöntekijöillä. Myös Ilmailualan unioni ja Suomen Elintarviketyöläisten liitto ovat ilmoittaneet olevansa valmiita tukitoimiin.

Postin tulos yli tuplaantui heinä-syyskuussa

Postin tulos yli kaksinkertaistui vuoden kolmannella neljänneksellä viime vuoden vastaavaan aikaan nähden. Heinä-syyskuun oikaistu liikevoitto oli 12 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 5 miljoonaa euroa.

Liikevaihto kasvoi seitsemän prosenttia vertailukaudesta ja kohosi 381 miljoonaan euroon.

Tiedotteessa Kuusisto kiittää lokakuun alussa eronnutta toimitusjohtajaa Pekka Malista hänen johdollaan tehdystä uudistustyöstä Postissa.

– Kolmannen vuosineljänneksen hyvä tulos on yksi osoitus hänen tekemästään työstä, jonka ansiosta Postin toiminta pysyy kannattavana ja rakentaa uutta kasvua, Kuusisto sanoo.

Samalla Posti myöntää, että jakelussa on ollut tietyillä alueilla "laatuhaasteita" heinä-syyskuun aikana. Postin mukaan ongelmien syynä olivat henkilöstövaje ja rekrytointiongelmat sekä PAUn laittomat lakot elo-syyskuussa. Posti sanoo ryhtyneensä korjaaviin toimiin työntekijöiden rekrytoimiseksi jakeluun. 

Uutista täydennetty ja otsikkoa muutettu 29.10.2019 kello 10:54.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja