Posti: Joulukorteilla vielä toivoa lisälakoista huolimatta – "Kyllä tämä erityisesti tekee kipeää printtipostin puolelle"

Postissa alkaa maanantaina lakko – luvassa jopa viikkojen myöhästyksiä 1:48
Videolta voit katsoa uutisjutun postilakkoon liittyen.

Joulukortit on vielä mahdollista saada jouluksi perille, vaikka postialan lisälakot toteutuisivat, Postista kerrotaan.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ilmoitti tänään uusista työtaistelutoimista, jotka toteutuessaan venyttävät postilakon 8. joulukuuta asti.

Postin poikkeustilannejohtaja Jarmo Ainasoja kertoo STT:lle, että Postin punaisissa kuorissa lähetetyt joulukortit voivat vielä senkin jälkeen ehtiä perille, jos jakeluissa onnistutaan.

Kaiken kaikkiaan lisälakot tulevat kuitenkin kasvattamaan paperipostin toimitusaikoja, Ainasoja sanoo.

– Aiemmin arvioimme, että kahden viikon lakon jälkeen printtipostin toipuminen kestää viikkoja. Nämä uudet lakot tietty kasvattaisivat sitä toipumisaikaa, hän kertoo.

Lisälakkojen vaikutuksia vaikea arvioida

Postin mukaan lisälakkojen kaikkia vaikutuksia on vielä vaikea arvioida. Pakettilähetysten tilannetta arvioidaan Postissa ensi viikolla.

– Toistaiseksi ei ole vielä tarvetta muuttaa arviota, jonka mukaan niissä mennään muutamien päivien viiveellä. Kyllä tämä erityisesti tekee kipeää printtipostin puolelle, Ainasoja kertoo.

Lisälakot koskisivat myös Postin toimihenkilö- ja myymälätehtäviä.

– Tämäkin vaatii vielä analysointia, mutta Postillahan ei enää ole kovinkaan montaa omaa myymälää, vaan valtaosa myymäläverkostostamme on kumppaneilla, kuten kaupoilla.

Lue myös:

    Uusimmat