Mainos

Pörssipäivä

Aamun ensimmäisten tuntien sentimentti oli hyvin odottava. Sijoittajat empivät päätöstentekoa, mikä johtui lähes yksinomaan tärkeiden talouslukujen odottelusta. Aamupäivällä kaupankäynti oli vaihteeksi aivan jumissa, sillä hätiköityjä ostoja ei uskallettu tehdä. Yleisindeksi avautui loivasti alaspäin, sillä halvalla dollarilla laskettuna lievästi torstaina vahvistunut Nokia ei pystynyt aivan pitämään 450 markan tasoa. Myös pankkisektori halpeni aamulla alun toista prosenttia.

Puoli neljältä Suomen aikaa julkaistut Yhdysvaltain työllisyysluvut elokuulta lämmittivät koko pörssimaailmaa seuranneet sydämet. Työttömien määrä oli prosentin kymmenyksen heinäkuisten lukujen yläpuolella 4,9 prosentissa, mikä tiesi välittömästi korkojen laskua ja osakkeiden kurssirallia.

Samalla eilinen epävarmuus vaihtui optimismiksi ja Euroopan pörssit ylsivät plussalle. Frankfurtissa Dax-indeksi päätyi 0,7 prosenttia plussalle Lontoon ollessa puolen prosentin myötäisessä.

Yleisindeksin nousu oli kuluneen viikon neljäs ja viikkotasolla kivuttiin 3,5 prosentin voimalla ylös. Pörssipäivän päätöksessä seisoi komea 1,4 prosentin plussa ja päätöslukemiksi kirjattiin 3445,60 pistettä. Vaihto jäi loppupäivän hyvästä meiningistä huolimatta suhteellisen vaatimattomaan 480 miljoonaan markkaan, josta Nokian osuus kohosi reiluun kolmannekseen. Nokian A-sarja toipui aamun 448 markasta ylimmillään 459 markkaan viimeisten kauppojen jäädessä hiukan halvemmalle tasolle. Viikossa tietoliikennesektori nousi 8,7 prosentilla.

Metsäyhtiöillä kulki tänään mukavasti. Läntisestä naapurista levinneet tiedot kartonkipapereiden 8-10 prosentin hinnankorotusten läpimenosta vahvistivat koko sektoria lopulta yli parilla prosentilla. Kotimaiset metsäyhtiöt eivät ole vielä ilmoittaneet merkittävistä korotuksista, mutta jälkijunassa tullaan varmasti.

Enson R ja UPM-Kymmenen osakkeet kallistuivat eniten. Pankkiosakkeet vahvistuivat myös yli kahdella prosentilla. Maanantaina tarkkailulistalta poistuvaa Starckjohannia tehtiin pari prosenttia torstaita kalliimmalla 9,50 markan hujakoilla.

Wall Streetilla osakkeet avautuivat lähes prosentin myötätuulessa. Pitkien korkojen lasku ajoi sijoittajat ostokannalle. Myös Nokia oli Helsingin sulkeutuessa kirinyt 84 dollariin, mikä dollarin 5,43 markkakurssilla laskettuna tiesi noin 456 markkaa.
(STT-Boss Information Oy)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.