Pommiuhkaus Jodel-viestipalvelussa tyhjensi koulun – 15-vuotias selitti tekoa vitsiksi

Käräjäoikeus rapsautti sakot 15-vuotiaalle pojalle, joka teki perättömän pommiuhkauksen oululaiseen kouluun. Uhkauksen seurauksena koulu tyhjennettiin oppilaista.

Rikos tapahtui syyskuun lopussa.

Tekoaikaan 15-vuotias poika julkaisi anonyymissä viestipalvelu Jodelissa oman koulunsa kanavalla viestin.

– Pommitan kouluu koht #uusipommiuhkaus #äläotatosissaan #ilovenorssi, poika kirjoitti viestissään.

Hän julkaisi viestintä kyseisen arkiperjantain aamuna kello 9.16.

Uhkauksen seurauksena Oulun normaalikoulu evakuoitiin lapsista. Kyseinen koulu on Oulun yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekuntaan kuuluva harjoittelukoulu.

Koulussa opiskelevat peruskoulun 1.–9. luokat ja lukio.

Poika kertoi katuvansa

Poika myönsi lähettäneensä kyseisen uhkausviestin Jodeliin. Oikeudessa hän piti viestin julkaisemista hyvin harkitsemattomana tekona.

Poika kertoi oikeudelle, ettei ymmärtänyt viestiä lähettäessään tekonsa aiheuttavan pelastus- ja turvallisuustoimia. 

Hän kertoi pitäneensä viestin julkaisua vitsinä, eikä käsittänyt, että se otetaan tosissaan. Tämä ilmeni pojan mukaan viestissä olleista hastag -tunnisteista: ”ätäotatosissaan” ja ”ilovenorssi”. 

Oikeudessa ilmeni, että pojan kaveriporukassa oli vitsailtu siitä, että uhkauksen myötä ei tarvitsisi mennä kouluun. Poika kuitenkin kiisti lähettäneensä viestin, jotta välttyisi kouluun menolta.

Poika kertoi olleensa hyvin pian tekonsa jälkeen yhteydessä koulun kansliaan ja rehtoriin selvittääkseen asian koulunsa ja poliisin kanssa.

Poika kertoi jälkeenpäin ymmärtäneensä mokansa ja katuneensa tekoaan syvästi.

Perätön vaarailmoitus

Oulun käräjäoikeus katsoi 15-vuotiaan viestivitsailijan syylliseksi perättömään vaarailmoitukseen nuorena henkilönä.

– (Pojan nimi) lyhyeksi aikaa Jodel-viestintäsovelluksessa julkaisema teksti on ollut kouluun kohdistuva pommiuhkaus, eli siten koskenut tunnusmerkistössä tarkoitettua suuronnettomuutta tai muuta vastaavaa hätää tai vaaraa, oikeus totesi tuomionsa perusteluissa. 

– Tekstin julkaisu on johtanut koulun tyhjentämiseen oppilaista. Menettely täyttää perättömän vaarailmoituksen tunnusmerkistön.

Käräjäoikeus piti selvänä, että 15-vuotiaan täytyi ymmärtää, että kouluun kohdistettu pommiuhkaus voi johtaa pelastus- ja turvallisuustoimiin. 

Ottaen huomioon pojan ikä, oikeus katsoi oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi teosta 20 päiväsakkoa. Koulua käyvän pojan minimituloilla tästä kertyy hänelle maksettavaa 120 euroa.

Tuomio on lainvoimainen.

Lue myös:

    Uusimmat