Syyttäjä marssitti tänään oikeuden eteen lisää todistajia. Varsinais-Suomen käräjäoikeus kuuli tänään neljää henkilöä.
Auer-käräjät jatkuivat tänään Turussa yhdeksättä viikkoa. Tällä viikolla syyttäjä toi oikeuden eteen todistajia toisensa perään. Tänään vuorossa oli jälleen neljä syyttäjän todistajaa.
MTV:n rikostoimittaja Rebekka Härkönen seurasi oikeudenkäyntiä paikan päällä, tiedot päivittyivät tähän juttuun.
Aamulla oikeus kuuli Auerin toiseksi nuorinta lasta aikoinaan haastatellutta psykologia. Sitten vuorossa oli lasten perheterapeutti, Turun vankilassa aikoinaan työskennellyt vanginvartija ja päivän lopuksi lasten vastuusosiaalityöntekijä.
Keskiviikona oikeus kuuli Auerin poikaa ja nuorinta tyttöä aikoinaan haastatelleita psykologeja. Auerin aikuistuneiden lasten kertomusten perumisesta huolimatta psykologit eivät pyörtäneet aiempia lausuntojaan siitä, että lasten lapsuuden aikaiset kertomukset olivat uskottavia.
Puolustus on moittinut psykologeja siitä, että he arvioivat lasten mielikuvitukselliset kertomukset uskottaviksi siksi, että lapsista oli löytynyt lääkärintutkimuksissa jälkiä pahoinpitelyistä ja seksuaalisesta väkivallasta.
Tiistaina oikeudessa nähtiin erittäin hämmentävä käsittelypäivä, kun lapsia aikoinaan tutkinut gynekologi ja naistentautien erikoislääkäri Minna Joki-Erkkilälle näytettiin lapsista aikoinaan otettuja UV-valokuvia. Joki-Erkkilä ei löytänyt suurimmasta osasta aikoinaan otetuista valokuvista enää mitään arpia.
Kun puolustus marssitti oikeuden eteen Auerin toiseksi nuorimman tyttären ja pyysi Joki-Erkkilää näyttämään tämän olkapäässä aikoinaan havaitun X-kirjaimen muotoisen arven, Joki-Erkkilä näytti kohdan iholla. Kukaan muu ei tuntunut kuitenkaan näkevän kyseisessä kohdassa mitään.
Kello 17.23
Oikeudenkäynti muuttui nyt salaiseksi. Tämän jälkeen se päättyy tältä päivältä ja vuodelta. Käsittely jatkuu tammikuussa.
MTV:n seuranta päättyy myös tältä päivältä. Kiitos kiinnostuksesta ja mukavaa loppuvuotta!
Kello 17.16
Vuonna 2019 nuorin lapsista ilmaisi, että haluaa lähteä pois sijaisperheestä ja kuukautta myöhemmin lähti toiseksi nuorin lapsista. Todistaja kertoo, että tuli tietämään rikosilmoituksesta, joka todistajan alainen teki sijaisvanhemmista.
– Olin yhtä mieltä rikosilmoituksen tarpeellisuudesta. Olin järkyttynyt siitä ja surullinen lasten puolesta. Nämä asiat eivät ole aiemmin tulleet esillä, lapsilla ei ollut voimia tuoda niitä työntekijöiden tietoon, todistaja kertoo.
Syyttäjä viittaa nyt todistajan kirjauksiin siitä, miten lapset kertoivat isosiskon tekemisistä ja käpertyivät sijaisvanhempien viereen. Todistaja sanoo, että asia tuntuu tutulta, muttei muista tarkasti.
Syyttäjä kysyy lasten kertomuksista, että äiti haluaa heidän "eläkkeensä" ja aikoo perustaa yhteisen firman vanhimman tyttärensä kanssa. Ja ottaa lapset mahdollisimman nopeasti luokseen.
– Tämä on sijaisvanhempien kertomaa, todistaja sanoo.
Todistaja muistaa myös, että Aueria on pyydetty poistamaan lasten kuvat verkkosivuiltaan, mihin tämä ei suostunut.
Kello 17.10
Fredman kysyy, muistaako todistaja sitä, että joku asiantuntija olisi sanonut tammikuussa 2011, että oli virkavirhe sijoittaa lapset sijaisvanhemmille. Todistaja ei muista tällaista.
– Mä en ollut tuossa palaverissa ja olisi ollut kiva tietää tuosta. Silloin mulla oli käsitys, ettei mitään hoitotahoa ollut vaan se piti hankkia, todistaja sanoo.
Fredman kysyy, että oliko niin, että kun todistaja lähti kesälomalle, lasten välit olivat kunnossa ja kun hän palasi lomalta, lapset eivät olleet enää väleissä. Todistaja ei muista tarkkaan.
Fredman kysyy, miksi vanhimmasta tytöstä oli valtava määrä kirjauksia, kolmesta nuorimmasta ei ole.
– Silloin kun lapset ovat perhesijoituksessa, kirjauksia on vähemmän. Laitoksessa pystytään eri tavalla tekemään kirjauksia. Minulla oli 60 lasta hoidossa. Myönnän, että kirjaukset ovat puutteellisia ja ne ovat jääneet puolitiehen, todistaja vastaa.
Fredman kysyy, miten päädyttiin siihen, että lapsille määrättiin yhteydenpitorajoituksia.
– Siihen päädyttiin siksi, että lapset kokivat ahdistavana jatkuvat puheet yhteydenpidosta. Äiti ja isosisko lähettivät heille viestejä. He halusivat, ettei heidän tarvitse ajatella koko asiaa. Myöskään sijaisvanhemmat eivät halunneet tätä yhteydenpitoa, todistaja sanoo.
– Päätettiin rauhoittaa tilanne. Sama koski isovanhempia, koska lapset kokivat, etteivät nämä uskoneet heidän kertomuksia seksuaalirikosasioissa.
Fredman kysyy, miksi todistajan perusteluista ensimmäinen on, että lapsen ja äidin yhteydenpito vaarantaa lapsen sijaishuollon toteuttamisen tarkoituksen.
– Siinä on nimenomaan ajateltu lasta. Ajateltiin, että jonkun aikaa menee tähän, todistaja sanoo.
Fredman toteaa, että näitä rajoituksia on tehty aika monta vuotta.
Kello 16.59
Todistaja kuvaa sijaisvanhempia kohteliaiksi, mutta pidättyväisiksi.
– Kysymyksiin he aina vastasivat ja kertoivat asioista, sellaisista käytännönasioista. Esittivät asioita, kuvasivat, että heillä on haasteita lasten hoidossa, arjen pyörityksessä ja he ovat tosi väsyneitä. Pohdittiin, että jos meillä olisi toinen perhe, jossa lapset voisivat olla viikonlopun, mutta silloin ei ollut mahdollisuutta tällaiseen, todistaja kertoo.
Hän sanoo, että tällä hetkellä resursseja on ihan toisella tavalla antaa apuja perheille.
Gummerus kysyy, muistaako todistaja poikkeuksellista kotikäyntiä, jossa olisi puuttunut sijaisvanhempien käytökseen. Todistaja sanoo, ettei muista, koska hänellä oli niin paljon asioita silloin.
Gummerus kysyy, onko todistaja kehottanut sijaisvanhempia lähtemään pois kotoa.
– Ei, todistaja sanoo.
Hänen mukaansa ei pidä paikkansa, että sosiaalityöntekijät olisivat kehottaneet sijaisvanhempia lähtemään pois kotoa loppukesästä 2011 turvallisuussyistä. Sijaisisä on kertonut oikeudelle näin.
Fredman kysyy vanhimman tytön sosiaalityöntekijän kirjauksesta, että sijaisperheen henkinen ilmapiiri on ollut järkyttävä ja lapset eivät saa elää tavallista elämää. Fredman kysyy, että tekikö todistaja jotain.
– En muista. Mutta vanhempien kanssa on käyty keskusteluja, miten lasten kanssa ollaan. Kuunnellaan suruja, lohdutetaan, että lapset avautuu. Mutta enhän mä päässyt näkemään lasten tavallista elämää siellä, todistaja kertoo.
– Olen tietoinen, että vanhimman tytön sosiaalityöntekijä oli kovin otettu tytön puolesta. Että miten perheessä puhutaan asioista.
Kello 16.49
Nyt puolustus esittää kysymyksiä todistajalle. Gummerus kysyy, että muistaako todistaja, koska hän tapasi ensimmäistä kertaa lapset.
– Sijoitusvaiheessa. Syyskuussa 2010 olen tavannut heidät, todistaja sanoo.
Gummerus kysyy, että kuinka pian vanhimman tytön pois muuttamisesta alettiin keskustella ja kuka keskustelun aloitti. Todistaja sanoo, että hänelle oli yllätys, että Auerin vanhin tyttö muutti pois sijaisperheestä.
Todistaja sanoo, että jos sisarusten tapaamisissa vanhimman tytön muuton jälkeen olisi ollut jotakin erikoista, hän olisi saanut kuulla siitä. Itse hän ei ollut tapaamisissa. Hän kertoi yrittäneensä saada useita kertoja tapaamisia onnistumaan.
– Keskustelin sijaisvanhempien kanssa, he kokivat, että vanhin tyttö mustamaalaa heitä. Lasten keskinäiset välit eivät ehkä olleet hyvät, mutta he tulivat toimeen. Sitten he kieltäytyivät enää menemästä sinne, todistaja kertoo.
Todistaja kertoo, että lapset itse kieltäytyivät tapaamasta enää siskoaan.
Gummerus etsii sosiaalitoimen kirjauksista kohdan, jossa sijaisisä on kertonut sosiaalityöntekijälle, että lasten vierailut isosiskon luona ei tule onnistumaan ja heillä ei ole mitään puhuttavaa. Todistaja ei tiedä tästä mitään.
Gummerus kysyy, onko lastensuojelulaitoksen kanssa keskusteltu siitä, että sijaisvanhempien toiminnasta pitäisi tehdä lastensuojeluilmoitus. Todistaja kertoo, että tätä pohdittiin.
– Silloin keskustellaan niistä asioista, että mikä perheessä huolestuttaa sitä laitosta. Siinä kohtaan mielessäni ajattelin, että se oli tämän vanhimman tytön reaktio tähän asiaan. Silloin hyväksyttiin, että hän muuttaa pois, mutta se yhteydenpito oli toinen juttu, todistaja kertoo.
Vanhimman tytön sosiaalityöntekijä oli huolissaan siitä, ettei tyttö tapaa sisaruksiaan. Todistaja ei tiedä, miksei lastensuojeluilmoitusta tehty.
Todistaja kertoo, että alkuvaiheessa hän tiesi, ettei lapsilla ollut kotiavaimia. Mutta myöhemmin hän ei tiennyt. Todistaja ei myöskään tiennyt, etteivät lapset saa olla koskaan yksin kotona.
Gummerus kysyy, selvisikö todistajalle, miksei lapset kertoneet näistä.
– Ei, todistaja vastaa.
Kello 16.32
Kun Auer vapautui vuonna 2011, sellaista ei puhuttu todistajan mukaan, että lapset muuttaisivat takaisin hänen luokseen.
– Vaan että tapaamiset alkaisivat uudelleen, todistaja kertoo.
Hän kertoo kokeneensa hyvin huonona asiana sen, etteivät nuorimmat lapset halunneet tavata äitiään ja isosiskoaan.
– Monia keskusteluja käytiin lasten ja sijaisvanhempien kanssa, mutta ei se edennyt.
Todistaja ei muista, milloin tilanne muuttui tällaiseksi.
Todistaja kertoo odottaneensa, että lapsilla olisi tullut univaikeuksia tai muuta. Mutta ainoastaan poika pissasi sänkyynsä ja löi päätään seinään, muuta reaktiota ei tullut.
– Yleensä jos lapsilla on oikein paha olla, kyllä se yleensä jollakin tavalla tulee sosiaalityöntekijän tietoisuuteen. Näiltä lapsilta ei tullut yhtään mitään, että mua harmittaa joku, mulla on ikävä tai oli hienoa siellä, tällaisia kuvailuja, todistaja kertoo.
Hänestä tuntui, ettei hän päässyt niin lähelle lapsia, että olisi voinut muistella kivoja asioita tai muuta.
– Mutta ei, he olivat niin lukossa, todistaja sanoo.
Kello 16.27
Todistajan mukaan perheessä oli ollut riitaa kotitöistä ja lapsi oli tehnyt selväksi, ettei asu enää päivääkään perheessä. Todistaja oli silloin itse lomalla, mutta ilmoitus asiasta tuli hänen kollegalleen. Sitten Auerin vanhin lapsi muutti pois sijaisperheestä.
– Se oli nuoremmista lapsista ihan ok, isosisko ei enää komennellut heitä ja heille tuli rauhallisempaa siellä kotona, todistaja kertoo.
– Hei eivät halunneet kotikäynneillä puhua paljon isosiskostaan. Sen sanoin mielipiteenäni, että toivoisin, että yhteydenpito jatkuisi kaikesta huolimatta. Mutta pikkusisaret eivät innostuneet tapaamisista.
Todistaja ei tiedä, mikseivät nuoremmat pitäneet isosiskostaan.
– Silloin kun ilmoitus tehtiin seksuaalirikosasioista, tiesin, että isosisko oli eri mieltä rikoksista.
Alkuun lapsilla oli tapaamisia äitinsä kanssa vankilassa. Lapset kertoivat todistajalle, ettei äiti ollut kiinnostunut heistä vaan jutteli pelkästään vanhimman siskon kanssa.
– Sitten he kieltäytyivät menemästä enää vankilaan, todistaja kertoo.
Kello 16.21
Todistaja kertoo, että hänelle oli "suuri yllätys", että sijaisisä otti poliisiin yhteyttä epäillyistä rikosasioista.
– Mitään tämän suuntaista, ei pientä vihjettäkään ollut tullut ilmi, että tällaista olisi tapahtunut, todistaja kertoo.
– Ne kertomukset tuntuivat sellaisilta, ettei voineet olla totta. ne olivat ihan mahdottomia ja uskomattomia.
Sijaisisä oli kertonut ensin kertomuksista sosiaalityöntekijälle ja sitten lapset olivat kertoneet niistä itse.
– Se tuli ihan luontevasti. Se oli hyvin pieni keskustelu, koska ajattelin, etten voi itse siitä ryhtyä puhumaan, että mun on pakko tehdä ilmoitus poliisille. Mutta se prosessi oli jo lähtenyt käyntiin, todistaja kertoo.
Todistaja kertoo, ettei halunnut itse haastatella lapsia asiasta.
Kello 16.14
Todistajan mukaan sijaisvanhemmat haastateltiin ja tehtiin kotikäynti. Yleensä sijaisperheille on valmennukset, mutta silloin ei alkanut mitään kurssia, koska sijoitus tehtiin aika kiireellisesti.
– Se hoidettiin ihan keskusteluilla ja asioita läpikäymällä, todistaja kuvailee.
Todistaja kertoo, että sijaisperheen luokse tehtiin kotikäyntejä lasten sijoituksen jälkeen niin usein, kuin se oli siinä työtilanteessa mahdollista. Lapset jututettiin yksittäin yläkerrassa, kun muu perhe jäi alakertaan.
Lapset kertoivat, etteivät saa tuoda kavereita kotiin, koska siitä ei tykätä. Yleinen ilmapiiri oli todistajan mukaan toimiva, eikä siinä ollut huolta herättäviä asioita.
– Tuli sellainen olo, että lapset voivat puhua mistä tahansa asioista vanhempien kanssa. vanhemmat kertoivat kahvikeskusteluissa, että on haastavaa toimia vanhempana, todistaja kertoo.
Todistajan mukaan sijaisvanhempien välit lapsiin olivat alkuvaiheessa hyvät ja luontevat.
– Sitten tuli se välirikko, todistaja sanoo.
Syyttäjä kysyy, millaisia havaintoja todistaja teki vanhimman siskon ja nuorimpien sisarusten väleistä sijaisperheessä. Tästä todistajalla ei ole muistikuvia. Kun vanhin tyttö muutti pois perheestä, hän siirtyi toiselle työntekijälle.
– Kyllä siinä varmaan luottamus oli mennyt, todistaja kuvailee sijaisvanhempien ja vanhimman tytön välejä.
Todistajan mukaan lapset eivät tunteneet ollenkaan isänsä siskoja, eli tätejään. Isovanhempiensa luona he kävivät alussa.
Kello 16.00
Nyt oikeuden eteen kutsuttiin Auerin kolmen nuorimman lapsen vastuusosiaalityöntekijä. Hänkin on syyttäjän todistaja. Todistaja antaa todistajanvakuutuksen.
Todistaja kertoo olevansa jo eläkeikäinen. Hän kertoo toimivansa täällä täysin muistinsa varassa, hänellä ei ole mitään asiakirjoja tapaukseen liittyen.
Hän tuli lasten sosiaalityöntekijäksi siinä vaiheessa, kun lapset sijoitettiin sijaisperheeseen. Hänen tehtävässä
Todistajan mukaan Auerin lasten välit olivat hyvät. Todistajan mukaan lapset eivät tuottaneet paljoakaan vapaata kertomusta vaan olivat vaisuja.
Todistajan mukaan lasten sijoittamisen yhteydessä mietittiin, onko Auerin veljellä ja tämän vaimolla edellytyksiä hoitaa lapsia, kun heidän suhteensa lapsiin ei ollut kovin tiivis.
– Äidin toive oli, että lapset sijoitetaan heille. Sitten päädyttiin sijoittamaan lapset sinne, ajateltiin kuitenkin, että heillä on siellä hyvät eväät tarjota, todistaja kertoo.
Hänen mukaansa muitakin vaihtoehtoja mietittiin, mutta neljän lapsen sijoittaminen on haastavaa ja lapset tahdottiin pitää lähellä äitiään.
Kello 15.48
Nyt puolustus kyselee todistajalta. Fredman lukee esitutkintakertomusta, jonka mukaan todistaja on aiemmin kertonut poliisille, että todistamisessa oli kyse Jens Kukan halusta, että tyttö tulisi oikeuteen todistamaan. Tähän tyttö olisi vastannut, ettei pysty, koska oikeuteen tuleminen on niin hirveää.
Todistaja vastaa, että muistaa asian nyt niin kuin oikeudessa on kertonut.
Fredman lukee poliisikuulustelua, jossa todistaja on kertonut, että lapsi on tuolloin kertonut pelkäävänsä, että oikeudessa on mediaa paikalla.
– Sitä en osaa sanoa, mitä hän pelkäsi, todistaja vastaa.
Gummerus kysyy, että puhuttiinko siinä mitään, mitä pitäisi todistaa.
– En pysty muistamaan, todistaja vastaa.
Todistaja vastaa syyttäjälle, että muisti poliisikuulusteluissa asiat paremmin kuin nyt.
Todistajan kuuleminen päättyy nyt.
Kello 15.41
Todistaja on työskennellyt vartijana Turun vankilassa ja valvonut Anneli Auerin tapaamisia useita kertoja. Syyttäjä pyytää kertomaan tapaamisesta, jossa oli Auerin vanhin tyttö paikalla.
– Joo, se oli viikonlopputapaaminen, johon Aueria tuli tapaamaan hänen vanhin tyttönsä, jolla oli mukana saattaja, todistaja kertoo.
– Jossain kohtaa Auer alkoit yttärelleen, että sun pitää tulla todistamaan oikeuteen. Tyttö alkoi itkeä ja oli, että en mä halua lähteä sinne. Auer vaan patisti lisää, että sun pitää lähteä. Sen muistan, ettei saattaja reagoinut siihen mitenkään, ei rauhoitellut, eikä muuta.
Vanginvartija ei muista ajankohtaa, milloin tämä tapahtui.
– Pääsääntöisesti valvottavissa tapauksissa ei ole tunteenpurkauksia, ei kumminkaan puolin. Olihan tää muutenkin erikoinen, että oli pikkutyttö ja äiti alkaa tälleen, eikä anna periksi vaan jatkaa. Eikä lapsen peräänkatsoja reagoi mitenkään.
Syyttäjä kysyy, onko todistaja valvonut muita Auerin tapaamisia ja onko niistä jäänyt jotakin mieleen.
– Nyt en muista tällaisia viikonlopun tapaamisia. Mutta olin usein ottamassa tapaajia vastaan aulassa ja siinä vieressä oli perhetapaamistilat. Yhden muistan, oli Auerin perhetapaaminen, missä oli ainakin kolme nuorinta lasta ja Auerin veli ja hänen vaimo, todistaja kertoo.
– Se oli jonkin aikaa kestänyt, kun sieltä tuli hälytys. Avasin oven, niin poika on siinä järkyttyneen näköisenä ja pitää pojan hartioista kiinni käsillään rauhoittavasti. Jäi mieleen, että Auer oli siellä kauempana takana, eikä ollut yhtään huolestuneen näköinen, vaikka itsellekin tuli huoli, vaikka näin pojan ilmeen, että onko jotain sattunut.
Tilanteessa ei ole muuta ihmeellistä, todistajan mukaan sijaisisä oli rauhoitellut pojan. Todistajan mukaan poika oli saanut jonkinlaisen paniikkikohtauksen.
Kello 15.30
Tauko on loppunut. Nyt kuullaan vanginvartijaa, joka on syyttäjän todistaja. Vanginvartija antaa todistajanvakuutuksen.
Kello 15.12
Oikeus pitää nyt lyhyen tauon.
Kello 15.11
Fredman lukee Korkeimmalle oikeudelle vuonna 2023 laadittua asiantuntijalausuntoa, jonka mukaan Auerin kolme nuorinta lasta ovat sijaisperheeseen siirryttyään muuttuneet negatiivisiksi äitiään, isosiskoaan ja muita sukulaisiaan kohtaan.
Fredman lukee asiakirjasta, miten sijaisvanhemmat ovat alkaneet puhua Auerin vanhimmasta tyttärestä negatiivisesti ja sitten alkaneet syyttää häntä rikoksista. Lausunnon mukaan sijaisvanhemmat ovat siirtäneet negatiivisen puheen myös äitiin. Kaikki tämä on vaikuttanut lausunnon mukaan lapsiin.
Heinimaa sanoo, ettei asia ole niin yksioikoinen kuin lausunnossa annetaan ymmärtää.
Heinimaan mukaan lapset eivät koskaan kertoneet mitään saatananpalvonnasta, eläinten uhraamisesta, viiltelystä sekä "seksiorgioista" ja kaikki tämä tuli hänelle täysin uutena ja yllätyksenä.
Todistajan kuuleminen päättyy nyt.
Kello 15.05
Nyt Heinimaa korjaa aiempaa sanomaansa, ja kertoo, että lapset pelästyivät äitinsä vapauttamista vuonna 2015, ei 2011. Tässä on tapahtunut jokin väärinkäsitys salissa.
Fredman lukee kirjauksista, että lapset ovat touko-kesäkuussa 2010 itkeneet pettymyksestä, kun äiti ei päässytkään vankilasta kotiin. Fredman kysyy, että mikä voisi selittää Heinimaan mielestä sitä, että lasten reaktiot muuttuivat niin paljon.
Heinimaa toteaa, ettei erilaiset reaktiot ole ristiriitaisia keskenään, koska lapset voivat reagoivat erilaisiin viesteihin eri osilla persoonallisuuttaan.
Fredman kysyy nyt lastensuojelun tekemästä rikosilmoituksesta vuonna 2018, joka koskee sijaisvanhempia. Heinimaa ei ole tiennyt tällaisista epäkohdista.
Fredman kysyy, puhuivatko lapset koskaan mitään negatiivista sijaisvanhemmistaan.
– Aika vähän, Heinimaa vastaa.
Sitä Heinimaa ei muista, puhuivatko lapset negatiivisia muista sukulaisistaan.
Fredman kysyy, oliko lapsilla muita läheisiä ihmisiä kuin sijaisvanhemmat. Heinimaa vastaa kieltävästi. Fredman kysyy, oliko merkkejä siitä, että lapset olisi vieraannutettu heille aiemmin läheisistä ihmisistä.
– Vieraantuminen huonosti soveltuu tähän tilanteeseen, Heinimaa vastaa.
Fredman kysyy, olisiko Auerin nuorimpien lasten triggeröityminen liittyä niihin ihmisiin, joista sijaisvanhemmat eivät pidä. Heinimaa pitää mahdollisena tätä isovanhempien suhteen.
– Varmasti se on vaikuttanut heihin, Heinimaa vastaa Auerin vanhimmat tyttären osalta.
Fredman kysyy, että pitikö lasten suhtautua isosiskoonsa negatiivisesti siksi, ettei heitäkin heitetä pihalle. Heinimaan mukaan lapsilla ei ollut valmiutta vain tavata toisiaan siinä vaiheessa.
Kello 14.51
Käsittely jatkuu julkisena.
Auerin puolustaja Markku Fredman kysyy, että käytiinkö perheterapiassa läpi sitä, miksi lapset olivat valehdelleet isänsä murha-asiasta. Heinimaan mukaan ei käyty juurikaan, mutta lapset saivat tietää vapauttavasta tuomiosta.
Kello 13.58
Oikeus meni suljettujen ovien taakse, salissa käsitellään nyt salaisiksi määrättyjä asioita.
Kello 13.55
Gummerus kysyy, onko Heinimaalla kommentoitavaa siitä, että lasten välit ovat olleet hyvin lämpimät ja läheiset siihen asti, että heidät sijoitettiin sijaisperheeseen. Ja Auerin vanhin tytär kuvattiin lämpimänä siskona.
– Kyllähän se kertoo siitä, että jakso on ollut hyvin vakaa heidän keskinäisessä suhteessa, Heinimaa vastaa.
Gummerus lukee kohdan, jossa lastensuojelu on kirjannut, että hän Auerin vanhin tytär on selkeästi tottunut hoivaamaan pienempiään ja on hyvin hellä.
– Ihmiset voivat toimia hyvin erilaisissa moodeissa, Heinimaa vastaa.
Gummerus lukee lisää kohtia, joissa isosisko pitää pienempiään sylissä, leikkii heidän kanssaan ja antaa omistaan pienemmilleen. Gummerus kysyy, että olisiko Heinimaan ollut hyvä tietää nämä lähtökohdat.
– No luultavasti jotain tällaista ollut lähtötiedoissa, jos alkutiedoissa ollut, että sopeutuneet hyvin pienten lasten vastaanottokotiin. Tässä on oikeudelle sellainen haaste, että hyvin erilaisia havaintoja ollut ja fakta on, että havainnot ovat olleet ristiriidassa, Heinimaa vastaa.
Kello 13.46
Oikeudenkäynti jatkuu.
Kello 13.42
Gummerus kertoo, ettei sijaisperhettä edeltävissä kirjauksissa ole ainoatakaan mainintaa siitä, että Auerin vanhin tyttö olisi manipuloiva.
Oikeus pitää nyt salaamista koskevan tauon.
Kello 13.38
Yleisö sai palata saliin.
Nyt puolustus saa esittää kysymyksiä. Jens Kukan puolustaja Kaarle Gummerus aloittaa ja kysyy taustatiedoista, joita Heinimaa sai ennen lasten tapaamisia.
– Mä en osaa sanoa, miten paljon mulla oli pohjatietoja. Jostain jännittyneisyydestä oli tietoa, Heinimaa vastaa.
Heinimaa sanoo, että hän tiesi jotain siitä, että lapset olivat asuneet ennen sijaisvanhempien luokse sijoitusta pienten lasten vastaanottokodissa. Tästä Heinimaalla ei ole ollut kuitenkaan minkäänlaista materiaalia käytettävissä. Hän ei ole myöskään kuullut, että Auerin vanhimmat lapset ovat käyneet psykologilla ennen perheterapiaa ja heillä on ollut hyvä ja lämpimät välit.
Gummerus kertoo lastensuojelun kirjauksista, joiden mukaan lasten välit ovat olleet erittäin lämpimät siihen saakka, kunnes he muuttivat sijaisvanhemmille ja nämä heittivät tytön ulos sieltä. Heinimaa muistelee tienneensä, ettei lapsilla ollut konfliktia aiemmin.
Heinimaa sanoo, ettei tiennyt Auerin pojan kertoneen aiemmin psykiatrille haluavansa kotiin äidin luokse puoli vuotta ennen kuin alkoi kertomaan murhakertomuksia äidistään.
Kello 13.20
Heinimaa muistaa, että vuonna 2013 oli tapaaminen, jossa Heinimaa puhui Anneli Auerista äitinä. Auerin poika reagoi tähän ja piti tätä häiritsevänä. Heinimaan mukaan poika halusi kutsua äidikseen sijaisäitiään.
Oikeus päättää pitää tauon ja miettii salassa pitoon perustuvia asioita.
Kello 13.16
Todistajan mukaan Auerin poika koki, että isovanhemmat painostivat häntä muuttamaan isosiskon perässä laitokseen.
Kun perheterapia päättyi kesäkuussa 2011, Auerin kolme nuorinta lasta tulivat sijaisvanhempiensa kanssa uudestaan perheterapiaan kesällä 2012. Heinimaa otti siihen työparin ja tämä perheterapiajakso kesti toukokuuhun 2016.
– Vuosien varrella he kokivat kotiolot turvallisina, koulunkäynti sujui hyvin, he olivat priimusoppilaita. He olivat hyvin tyytyväisiä, sellainen olo minulle tuli, Heinimaa kertoo.
Perheterapia loppui siihen, että lapset ja sijaisvanhemmat olivat haluttomia jatkamaan tapaamisia.
Tapaamisvälit vaihtelivat, välillä tapaamisia oli pelkästään lasten kanssa, välillä sijaisvanhemmat olivat tiiviimmin mukana. Heinimaan mukaan siinä ei ollut eroa, miten lapset kuvasivat olojaan sijaisvanhempien läsnä ollessa tai ilman heitä.
Kello 13.08
Syyttäjä kysyy, kertoivatko lapset äidistään terapiassa.
– No sellaista, että äiti suosii esikoista ja he jäivät vaille huomiota. Sitten he puhuivat nälästä ja laiminlyönnistä. Ja että isosiskolla oli vihko, johon kirjasi velkoja ja myi lohdutuksia, jos lapset surivat isää ja äiti tiesi velkavihkosta. Ja että hän lisäili sinne olemattomia velkoja, Heinimaa kuvailee.
Heinimaan mukaan vanhin tyttö koki sijaisvanhempien säännöt ahdistaviksi.
– Mun näkemys oli se, että Anneli Auer ja vanhin tyttö muodostivat hyvin läheisen suhteen ja he olivat tiivis kaksikko perheessä. He olivat aika erillään kolmesta muusta lapsesta, tämä oli yleisvaikutelma, Heinimaa kertoo.
Heinimaa ei osaa vastata siihen, miksei vanhin lapsi sopeutunut sijaisvanhempien luokse.
– Se oli selvää, että toimintamalli ei sopinut hänelle ja hän kapinoi sijaisvanhempien auktoriteettia vastaan.
Heinimaan mukaan kolme nuorinta lasta pelästyivät, kun kuulivat äitinsä vapautuvan vankilasta. Heinimaa kuvailee psykkisiä ja somaattisia oireita, eli vatsakipuja, painajaisia, unihäiriöitä, itsetunnon alenemaa ja itkua.
Kello 13.01
Heinimaa kuvailee, miten nuorimpien lasten vihamielisyys isosiskoaan kohtaan ilmeni. Kielen näyttämisenä, irvistelynä, selän kääntämisenä siskolleen, joka itki. Siskon itkun kutsumisena tekoitkuksi.
Heinimaan mukaan kolme nuorinta lasta koki selvästi sijaisvanhemmat turvallisiksi.
–Kuva tuli siitä, mitä he kertoivat. me tavattiin heitä kuitenkin lähes neljä vuotta. He näyttäytyivät hyvin turvallisina lapsille, varsinkin sijaisäiti, joka näyttäytyi hyvin lämpimänä ihmisenä. Sijaisisä oli selkeästi traumatisoitunut, mutta se ei vaikuttanut hänen kykyyn toimia vanhempana, Heinimaa kertoo.
– Jos lapset ahdistuivat, sijaisvanhemmat erittäin hyvin saivat heidät rauhoittumaan. Joskus oli voimakkaita traumareaktioita.
Heinimaa sanoo, että turvallisilla olosuhteilla on ratkaiseva merkitys siihen, että lapset alkavat puhua heitä vaivaavista asioista.
– Mitään sellaista materiaalia ei tullut 2011 kevään aikana esiin, että olisin voinut puoliksikaan ajatella, että olisi taustalla seksuaalista häirintää, Heinimaa sanoo.
– Yhdessä kohtaa he puhuivat, että vanhin sisko oli varoitellut nuorempaansa, että ikkunasta voisi tulla murhaaja kotiin.
Kun lapsi pystyy reagoimaan, miten ympäristö reagoi hänen kertomuksiin, sitä helpompi hänen on tuoda asioita esiin, sanoo Heinimaa.
– Tuli sellainen mieleen, että yhdessä kohtaa toiseksi nuorin tyttö pudotti kynän lattialle, hän ahdistui siitä ja hänestä tuli hyvin uhmakas. Sijaisäiti rauhoitteli häntä ja ihmetteli, mistä on kyse. Tyttö kertoi, että tilanne herätti tunteen tilanteesta, jossa äiti oli repinyt tukasta hyvin vähästä virheestä.
Heinimaa ei täsmennä, näkikö hän itse kynän putoavan ja sijaisäidin lohduttavan lasta ja kuuli tytön kertovan näin. Vai oliko kyse kenties tytön kertomasta hänelle vai sijaisäidin kertomasta hänelle. Syyttäjä ei pyydä tähän täsmennystä.
Heinimaan mukaan sijaisäiti oli lämmin, mutta sijaisisä oli ärtyneempi ja kireämpi myös suhteessa terapeutteihin.
Kello 12.48
Kyse on tapahtumista keväällä 2011.
Todistajan mukaan Auerin vanhin lapsi koki sijaisvanhemmat kontrolloivina ja kielteisenä. Nuoremmat lapset kokivat olonsa tyytyväiseksi sijaisvanhempien luona.
– Tärkeimpiä asioita mitä toivat esiin, että oli selvät säännöt ja sijaisvanhemmat opettivat heille, mikä on oikein ja väärin. Oli turvallista, Heinimaa kuvailee.
– Kolme nuorinta oli tätä mieltä, vanhin oli toista mieltä.
Kaksi keskimmäistä lasta kuvasivat elämää äidin luona Turun Halisissa ahdistavaksi. He kokivat, että äiti suosi vanhinta siskoa ja kokivat olonsa siellä turvattomaksi ja yksinäiseksi.
– He tekivät pienten nukkejen kanssa näytelmiä. Yksi mikä jäänyt mieleen, toiseksi nuorin tytär kuvasi, että kun eskarissa oli sääntö, että vanhemmat tuovat lapset sinne, tyttö oli kokenut hyvin ahdistavaksi, että äidi oli käskenyt valehtelemaan, että toi hänet, Heinimaa sanoo.
Tapaamisissa kaksi keskimmäistä lasta oli hyvin vihamielisiä vanhinta sisartaan kohtaan.
– He toivat esiin kaikkia epäoikeudenmukaisuuksia ja manipulaatiota, mitä olivat kokeneet isosiskonsa taholta Halisissa ja sijaisvanhemmillaan asuessaan.
Heinimaa kuvailee, miten vanhin tyttö oli manipuloinut nuorempiaan tekemään kaikenlaisia tihutöitä.
Kello 12.41
Todistaja Markus Heinimaa on saapunut nyt oikeuteen ja antaa todistajanvakuutuksen. Hän toimi aikoinaan Auerin lasten perheterapeuttina, koulutukseltaan hän on psykiatrian erikoislääkäri.
Syyttäjä esittää ensin kysymyksiä. Heinimaa kertoo, että hänelle tuli alun perin pyyntö työnohjauksesta, mutta hän toimi perheterapian vetäjänä.
– Ajatus oli, että lapset ovat traumatisoituneita isän kuoleman ja toisaalta äidin oikeusjutun vuoksi. Tavoite oli tutkia heidän perhesuhteitaan ja auttaa kaikkia neljää lasta, Heinimaa kertoo.
Hän kertoo työskentelytavoistaan, että tavoitteena oli luoda turvallinen tila ja mahdollisuus kertoa omista kokemuksiaan. Aluksi otettiin kaksi lasta kerrallaan tilanteeseen ja pikku hiljaa tarkoitus oli laajentaa koko perheeseen.
Ensin otettiin Auerin kaksi vanhinta lasta. Yhteensä tapaamisia oli Heinimaan muistikuvien mukaan 11. Sijaisvanhemmat olivat ehkä kahdessa tai kolmessa tapaamisessa.
Viimeinen istunto oli 1. kesäkuuta 2011.
Kello 12.30
Lounastauko on ohi, oikeudenkäynti jatkuu.
Kello 10.53
Oikeus pitää nyt lounastauon.
Seuraava todistaja on kutsuttu kello 12.30, mutta oikeus pyrkii saamaan jonkun iltapäivätodistajista aiemmin paikalle.
Kello 10.49
Nyt kysymyksiä esittää Jens Kukan puolustaja Kaarle Gummerus.
Hän kysyy, miten kokenut Seppälä oli haastatellessaan Auerin toiseksi nuorinta tytärtä. Seppälä vastaa, että hän oli työskennellyt yksikössä kolme vuotta ja tehnyt sen ajan oikeuspsykologisia haastatteluja.
Gummerus kysyy, keskusteliko Seppälä muiden tiimin jäsenten kanssa Auerin lasten arpihavainnoista. Seppälä ei muista.
Seppälä ei osaa vastata siihen, miksi Minna Joki-Erkkilä tuli tekemään Tampereelta Turkuun lasten somaattiset tutkimukset.
Gummerus kysyy, tekisikö Seppälä tänä päivänä asiat toisella tavalla.
– On aika arvioida uudestaan tätä, Seppälä sanoo.
Gummerus kysyy, oliko Auerin tapauksella vaikutusta siihen, että Seppälä jäi vuonna 2012 virkavapaalle.
– En muista niin tarkasti, että osaisin sanoa, Seppälä sanoo.
Nyt todistajan kuuleminen päättyy.
Kello 10.36
Fredman kysyy, kuinka paljon lapsen kertomuksessa voi olla sepitettä, kunnes se menettää kokonaan uskottavuutensa.
– Ei ole tietoa, Seppälä vastaa.
Fredman ottaa esiin Vaasan hovioikeuden tuomion, jonka mukaan Seppälän haastatteleman tytön kertomukset isänsä murhasta eivät voineet teknisesti pitää paikkansa. Fredman kysyy, mikä merkitys sillä on muihin tytön kertomuksiin.
– En ota kantaa tuomioistuimen työhön, ymmärtääkseni tuomioistuimen tehtävä on ottaa kokonaisuus huomioon, Seppälä sanoo.
Fredman kysyy, mitkä seikat voivat johtaa siihen, että lapsi valehtelee isosiskonsa murhanneen isän.
– Ei ole riittävästi tietoa, että voisin tähän vastata.
Seppälä ei muista myöskään Auerin lapsilla havaittuja väkivaltafantasioita. Hän ei pysty myöskään ottamaan kantaa siihen, voisivatko lasten rikoskertomukset olla jatkoa väkivaltafantasioille.
Fredman kysyy, mikä merkitys somaattisilla tutkimuksilla oli Seppälän omaan työhön.
– Lapset, jotka haastatellaan oikeuspsykologian yksikössä, harvoin tuottivat näin runsaasti ja näin paljon kertomuksia, mikä oli jossain mielessä haastavaa. Lääkärintutkimus ja löydökset olivat tärkeä osa luotettavuuden arviointia, Seppälä sanoo.
Fredman kysyy, oliko lääkärin löydöksillä vaikutusta Seppälän kriittisyyteen.
– En muista nyt tarkoin, mutta sellainen muistikuva mulla on, että näitä pidettiin tärkeänä faktana luotettavuuden arvioinnissa, Seppälä sanoo.
Aikaisemmin lausunnossa on todettu, etä Seppälä oli hyvin kriittinen lasten kertomuksille, kunnes lääkärinlausunnot vahvistivat kertomuksia.
Kello 10.24
Fredman kysyy, miten lapsen kertomuksesta voidaan erottaa valhe ja faktat.
– Jos on faktatietoa, että joku asia ei pidä paikkansa, pitää tietenkin ottaa huomioon, miten se vaikuttaa muihin kertomuksiin, Seppälä vastaa.
Hän sanoo, ettei hänellä ollut tuolloin kaikkea tietoa käytössään.
Fredman kysyy, miten valheellinen osuus määritellään paljon yksityiskohtia sisältävästä kertomuksesta. Seppälä puhuu taas koulutuksestaan ja tutkitusta tiedosta.
– Ei varmaan ollut mitään selkeätä kaavaa tähän. Varmaan työnohjauksessa pohdimme sitä, Seppälä kertoo.
Fredman kysyy, onko epärealistista vai uskottavaa, että lapsi kertoo 10– 11-vuotiaan isosiskonsa odottavan innokkaana vuoroaan seksiorgioihin.
– Kuulostaa erikoiselta, Seppälä vastaa.
Fredman kysyy, et se, että aikuinen mies uhkaa heittää parvekkeelta alas, jos ei saa koskettaa lasta "pippelillä selkään". Ja aikuinen mies koskettaa ruohonkorrella pimppiin lasta.
– Olimme työryhmänä aika hämmentyneitä näistä kertomuksista. Meitä oli opetettu, ettei pidä omaan arvioon luottaa, vaan luotettavuusarvion pitää perustua tutkittuun tietoon, eikä meillä ollut kaikkia faktoja tiedossa, Seppälä vastaa.
Fredman sanoo, että Seppälä on kuitenkin antanut lausunnon ja se on mennyt läpi oikeudessa niin, että Anneli Auer ja Jens Kukka on tuomittu vuosiksi vankilaan. Seppälä myöntää, että näin hän on tehnyt.
Kello 10.16
Fredman kysyy, miten sijaisvanhemmat suhtautuivat Anneli Aueriin ja hänen vanhimaan tyttäreensä. Seppälä sanoo, ettei perhetilanne ollut hänen vastuullaan.
Fredman sanoo, että selvityksen mukaan lasten välit olivat kevääseen 2010 hyvät ja läheiset. Sitten tapahtui dramaattinen muutos, vanhin tyttö muutti pois sijaisperheestä ja nuorimmat sisarukset alkoivat puhua pahaa isosiskostaan, kunnes lopulta vanhinta tytärtä alettiin syyttää isänsä murhasta, seksuaalirikoksista ja viiltelystä.
– En osaa vastata, että oliko minulla tietoa tästä, Seppälä sanoo.
Fredman kysyy, mitä Seppälä ajattelee psykologina tästä tilanteesta.
– Minulla ei ole riittävän tarkkoja muistikuvia juuri tästä tapauksesta, Srrppälä vastaa.
Fredman pyytää vastaamaan yleisesti, että voisiko tässä olla kyse vieraannuttamisprosessista. Seppälä toistaa, ettei muista riittävän hyvin ja Fredman penää edelleen vastausta.
– Vieraannuttamisprosessin arviointi vaatii paljon tietoa, että osaa ottaa monta eri näkökulmaa pohdintaan. En pysty tietenkään nyt ottamaan kantaa tähän, Seppälä vastaa.
Fredman antaa esimerkin, että jos neljäs sisarusta sijoitetaan samaan paikkaan ja yksi heistä heitetään pihalle. Lasten isä on kuollut ja äiti vankilassa, Fredman sanoo ja kysyy, miten tämä vois vaikuttaa jäljelle jäävien lasten käytökseen.
– Kaikki mitä ihmiselle tapahtuu, vaikuttaa käytökseen, Seppälä vastaa.
Kello 10.08
Nyt on puolustuksen vuoro kysellä Anneli Auerin puolustusasianajaja Markku Fredman aloittaa ja kysyy, miten esitietoaineisto valikoitui.
– Mulla on sellainen muistikuva, että psykologi ei itse sitä valinnut, Seppälä vastaa.
Fredman kysyy, miksei psykologeilla ollut lastensuojelun asiakirjoja. Seppälä ei osaa vastata.
Auerin vanhimman tyttären haastattelujen taustatietoina HUSissa kyseisiä asiakirjoja käytettiin. Fredman kysyy, että oliko Auerin nuorempien lasten haastatteluilla kiire.
– Yleensä oli käytäntönä, että mahdollisimman pian. Mutta en osaa tarkemmin sanoa, että millainen kiire tässä tapauksessa oli, Seppälä sanoo.
Seppälä sanoo, että koulutuksessa pohdittiin sitä, että lasten haastattelut tehtäisiin hyvin nopeasti sen jälkeen, kun huoli on herännyt.
Fredman kysyy lasten keskinäisistä väleistä ennen tutkimuksia. Seppälällä ei ole riittävästi muistikuvia asiasta.
Kello 10.02
Syyttäjä kysyy, olivatko Auerin lapset pelokkaita.
– Haastattelutilanne ei ole tavallista lasten arkeen kuuluvaa. On ehkä luonnollista, että lapsi on jännittynyt. En muista niin hyvin, että osaisin tarkemmin sanoa, Seppälä vastaa.
Toinen syyttäjä jatkaa kysymyksiä. Hän kysyy, mitä Seppälä ajattelee siitä, että tyttö tuotti paljon seksuaalisia tarinoita, vaikka he ovat aikuisina kertoneet, etteivät olleet altistuneet tällaisille asioille.
– Tuohon on vaikea vastata, Seppälä sanoo.
Hän sanoo, ettei muista kovin hyvin yksityiskohtia siitä, mitä tyttö kertoi haastattelussa.
– Muistan, että tästä keskusteltiin työnohjauksessa. Mutta en muista muuta, en osaa vastata, Seppälä sanoo.
Syyttäjä kysyy, onko todistaja edelleen samaa mieltä siitä, mitä on kirjoittanut aikoinaan lausuntoonsa. Todistaja toteaa, että kirjoitti siihen sen hetkisen tietonsa, koulutuksensa ja yhdessä tehdyn pohdinnan mukaisesti.
Syyttäjä tenttaa todistajaa, että oliko hän siis sitä mieltä, mitä lausuntoon tuolloin kirjoitti.
– Joo, tein sen niin hyvin kuin osasin, Seppälä vastaa.
Kello 9.52
Auerin lapset olivat hyvin lahjakkaita kognitiivisesti, myös Seppälän haastattelema tyttö. Syyttäjä kysyy, miten tämä vaikuttaa lapsen kykyyn sepittää kertomuksia.
– Muistan, että juuri tätä asiaa pohdittiin paljon yhdessä työnohjauksessa. Muistaakseni tutkimustiedon perusteella on vaikeaa ottaa kantaa siihen, että tarkoittaako kielellinen lahjakkuus ja pystyy tuottamaan paljon kertomusta, että miten se vaikuttaa luotettavuuteen, Seppälä vastaa.
– En oikein muista kovin hyvin, mutta se, että kertomuksia oli hyvin paljon voi tarkoittaa, että siinä oli myös sepitettä. Koska se, että jos puhuu paljon ja runsaasti missä tahansa tilanteessa lisää riskiä, että mukaan tulee myös sellaista, mikä ei pidä paikkansa.
Syyttäjä kysyy, muistaako Seppälä, millä ajanjaksolla lasten kertomukset rikoksista olivat syntyneet. Todistaja ei muista.
Syyttäjä kysyy, tutustuiko Seppälä tuolloin muiden lasten kertomuksiin ja haastatteluihin.
– Työryhmän muut psykologit seurasivat myös muiden lasten haastatteluita.
Syyttäjä toteaa, että aikoinaan laaditussa lausunnossa arvioitiin, että lasten kertomukset syntyivät niin lyhyellä ajanjaksolla, että oli epätodennäköistä, että ne olisivat olleet sepitettä.
– Niin, siihen lausuntoon kirjoitin sen tiedon, mikä minulla silloin oli, Seppälä vastaa.
Syyttäjä kysyy, seisooko Seppälä yhä näiden lausuntojen takana.
– Mikäli muistan oikein, lausunnossa oli kaksi tärkeää asiaa. Lasten kertomusten synty on tärkeä osa luotettavuuden arviointia ja minulle oli annettu tämä tieto, mitä oli perhetutkijoiden haastatteluissa tullut ilmi. Ja toinen hyvin tärkeä asia oli somaattinen näyttö, Seppälä sanoo.
– Minulla oli tieto, että lääkärintutkimuksessa oli löydöksiä, jotka tukivat lapsen kertomusta. Muistan, että oli opetettu, että arviointi pitää perustua tutkittuun tietoon ja faktoihin, ei subjektiiviseen käsitykseen siitä, onko kertomus omasta mielestä uskottava.
Syyttäjä kysyy, tukivatko lasten kertomukset toisiaan.
– Minulla ei ole nyt 14 vuoden jälkeen tarkkoja muistikuvia kertomusten yksityiskohdista, mutta muista, että tämäkin asia käsiteltiin työnohjauksessa ja lausunnossa.
Kello 9.42
Syyttäjä kysyy, että kun tyttö näytti viiltelypaikkoja, näkikö Seppälä tytöllä vammoja.
– Mikäli muistan oikein, katsoin ihoa, mutta minulle ei kyllä jäänyt mieleen, että olisin nähnyt ihossa jotain selkeää arpea. Mutta en tietenkään muista kovin hyvin, Seppälä vastaa.
Syyttäjä kysyy, mikä sijaisvanhempien lapsista kuvaamien videoiden merkitys lasten kertomusten luottavuuden arvioinnissa.
– Kertomusten syntyhistoria on erittäin tärkeä osa luotettavuuden arviointia. Oli hyvin tärkeää tutkia sitä, että onko joku mahdollisesti johdatellut lasta. Tästä syystä siellä oli perhetutkijat, joiden tehtävä oli perehtyä nimenomaan kertomusten syntyhistoriaan, Seppälä sanoo.
– Perhetutkijat haastattelivat sijaisvanhempia kertomusten syntyhistoriasta, itse en osallistunut tähän. Muistaakseni minulle kerrottiin, mihin tuloksii perhetutkijat tulivat näissä haastatteluissa.
Seppälä ei muista itse edes nähneensä sijaisvanhempien kuvaamia videoita.
Kello 9.36
Syyttäjä kysyy, suhtautuiko Seppälä kriittisesti tytön kertomuksiin.
– Poliisi pyysi meiltä virka-apua tilanteessa, jossa poliisi itse koki, että lapsen haastattelu olisi hyvä tehdä lapsen kehitykseen erikoistuneen psykologin toimesta. Ajatus tässä oli kai, että psykologin haastattelu olisi mahdollisimman lempeä, eikä traumaattinen lapselle, joka oli kokenut paljon raskaita asioita, Seppälä vastaa.
– Minut oli koulutettu niin, että kyseenalaistaminen tapahtuu tarkentavien kysymysten esittämisellä.
Psykologi poistui haastatteluhuoneesta ja kävi neuvottelemassa haastattelua seuraavan muun tiimin kanssa tarkentavista kysymyksistä. Seppälän mukaan tarkentavat kysymykset olivat käytännössä se kritiikki haastattelutilanteessa.
Seppälä kertoo, ettei muista tytöllä olleen muistilappuja mukana haastatteluissa.
Kello 9.30
Syyttäjä kysyy todistajalta, miksi Auerin toiseksi nuorinta tyttöä haastateltiin monta kertaa.
– Mikäli muista oikein, käytäntönä oli, että varattiin kolme haastattelukertaa. Jos siihen ei ollut tarvetta, niitä peruttiin. Haastattelut noudattivat strukturoitua haastattelumenetelmää. Ehkä ajatuksena oli, että työryhmä pystyy valmistelemaan seuraavaa haastattelua ja pohtia poliisin kanssa lapsille esitettäviä kysymyksiä, Seppälä kertoo.
Psykologi haastatteli lapsen ja videoyhteyden avulla seurantahuoneessa toisaalla muut psykologit, Seppälän mukaan ehkä koko oikeuspsykologinen työryhmä, poliisi ja lasten edunvalvojat seurasivat haastattelua.
Syyttäjä kysyy, millainen 9-vuotiaan tytön haastattelu oli.
– Sen muistan, että hän tuotti hyvin paljon näitä kertomuksia. Yleensä muissa tapauksissa lapset tuottivat aika vähän kertomuksia niin, että oikeuteen saatoin mennä kahden tai kolmeen lauseen kanssa, Seppälä kertoo.
Kello 9.25
Psykologi Anja Seppälä on saapunut todistajan paikalle. Hän puhutti aikoinaan Auerin toiseksi nuorimman tyttären liittyen epäiltyihin seksuaali- ja väkivaltarikoksiin.
Seppälä antaa nyt todistajanvakuutuksen, kuten todistajat yleensä antavat oikeudessa.
Syyttäjä aloittaa kysymykset, koska Seppälä on syyttäjän todistaja. Todistaja on psykologian maisteri ja toiminut Tyksissä lasten ja nuorten oikeuspsykiatrisella 2008–2012.
– Sen jälkeen, kun jäin virkavapaalle vuonna 2012, en ole ollut millään tavalla mukana tässä prosessissa (Auer-tapaus), enkä seurannut aktiivisesti mediakirjoittelua asiasta. Minulla ei ole ollut mahdollisuutta tutustua tähän laajaan aineistoon uudestaan, sillä olen ollut kokopäivätöissä muualla, Seppälä vastaa.
Seppälä haastatteli Auerin tytön vuonna 2011. Lapsia haastatelleeseen työryhmään Kuului Seppälän mukaan kolme psykologia ja Julia Korkman toimi heidän työnohjaajana.
– Hän oli meille psykologeille tärkeä työnohjaaja ja tuki. Keskustelimme luotettavuuden arvioinnista ja mitä nostetaan lausunnossa esille, Seppälä kertoo.
Kello 9.11
Oikeudenkäynti alkoi.
Kello 8.51
Hyvää huomenta Turusta!
Auer-käräjät ovat jatkuneet nyt yhdeksän viikkoa ja tänään on vuoden 2025 viimeinen pääkäsittelypäivä. Tämän jälkeen alkaa parin viikon joulutauko ja sen jälkeen käsittely jatkuu tammikuussa vielä kolmen viikon ajan.
Oikeudenkäynnin on tarkoitus alkaa tänään kello 9. Media odottelee jo salin ulkopuolella valmiina palvelemaan tiedonjanoisia kansalaisia.
Rebekka Härkönen työskentelee MTV Uutisten rikostoimituksessa rikos- ja oikeustoimittajana.
Härköseen voit olla yhteydessä rikos- ja oikeusaihealueen juttuvinkkeihin ja silminnäkijähavaintoihin liittyen. Härkönen ottaa mieluusti myös vastaan ajankohtaisia valokuvia sekä videoita esimerkiksi onnettomuus-, rikos- ja viranomaisoperaatiopaikoilta.
Härkönen on syntyjään helsinkiläinen mutta asunut ja työskennellyt parin vuosikymmenen ajan Turussa, joten Varsinais-Suomen asiat tuntuvat läheisiltä. Toiselta ammatiltaan Härkönen on rikoskirjailija.
Erityisiä kiinnostuksen kohteita ovat tavallisten ihmisten oikeudet, yhteiskunnan järjestelmävirheet, viranomaisväärinkäytökset ja järjestäytynyt rikollisuus.
YHTEYSTIEDOT:
Puhelinnumero: 050 4777 174 (Parhaiten tavoittaa WhatsApp-viestillä tai perinteisellä tekstiviestillä.)
