Poliisiylijohtaja: Poliisi ampuu Suomessa kohti erittäin harvoin

Ruotsissa Södertäljen kultaliikkeen ryöstössä on herättänyt huomiota myös se, että yksi ryöstäjistä haavoittui päähän osuneesta poliisin luodista. Suomen poliisiylijohtaja Mikko Paatero korostaa, että Suomessa poliisin aseenkäyttö on hyvin harvinaista.

– Poliisi voi ampua kohti vain todella uhkaavassa tilanteessa, jossa poliisin tai jonkun muun henki on uhattuna. Sitä ennen ovat käytössä huudot ja varoituslaukaukset, Paatero linjaa.

Jos poliisin olisi ammuttava, on pyrittävä osumaan vaarattomampiin kehonosiin kuten jalkoihin.

Poliisiylijohtajan mukaan tapaukset, joissa poliisi ampuu kohti, ovat Suomessa laskettavissa yhden käden sormilla.

– Korkeintaan niitä on yksittäisiä vuosittain.

Paatero arvioi, että poliisin oikeus voimankäyttöön on jokseenkin samalla tasolla kaikissa Pohjoismaissa.

Ylijohtajan mukaan on todella harvinaista, että poliisi olisi saanut Suomessa tuomion liiallisesta voimankäytöstä.

– En ainakaan muista, että tuomiota olisi tullut aseen käytöstä.

Paatero väläytti äskettäin, että poliisin tueksi voitaisiin pestata vapaaehtoisia apulaisia. Hän tähdentää, että apulaiset eivät missään tapauksessa saisi voimankäytön oikeutta.

– He olisivat ainoastaan silminä ja korvina.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat