Poliisimies halusi saada 14-vuotiaalta rahaa kunniansa loukkaamisesta – tuomittiin maksamaan melkein kolminkertainen summa sakkoja

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi maanantaina sakkoihin poliisimiehen, joka oli yrittänyt saada teinipojan maksamaan itselleen rahaa kunnianloukkauksesta.

Tapahtumat saivat alkunsa vappuaattona 2017, kun poliisimies poisti työparinsa kanssa yhden ihmisen Helsingin rautatieasemalta. 14-vuotias poika kuvasi tilanteen ja latasi videon Youtubeen otsikolla "Rasistiset poliisit pidättävät nuoren maahanmuuttajan ilman syytä".

Videolle ehti kertyä yli 58 000 katsomiskertaa ennen kuin se poistettiin palvelusta.

Poliisimies teki pojasta tutkintapyynnön törkeästä kunnianloukkauksesta ja haitanteosta virkamiehelle. Esitutkinta kuitenkin lopetettiin alkuunsa, kun selvisi, että poika oli alle 15-vuotias, eli ei vielä rikosoikeudellisessa vastuussa.

Vaaransi luottamuksen poliisiin

Esitutkinnan lopettamisen jälkeen poliisi ja pojan vanhemmat olivat yhteydessä. Käräjäoikeus katsoi osoitetuksi, että poliisimies oli sopinut pojan äidin kanssa kesäkuun alussa tapaamisen Pasilan poliisitalolle. Tapaamisessa hän vaati pojalta ainakin 500 euron vahingonkorvauksia törkeästä kunnianloukkauksesta.

Äiti kieltäytyi, jolloin poliisi vielä lähetti seuraavana päivänä sähköpostin, jossa toisti vaatimuksensa. Hän ilmoitti viestissä myös tilinumeronsa. Poliisi kiisti syytteet, mutta käräjäoikeus piti pojan ja äidin kertomuksia uskottavampina.

Oikeus katsoi, että poliisimies oli vahingonkorvausta vaatiessaan käyttänyt hyväksi poliisin virka-asemaa. Tapaamisessa Pasilan poliisitalolla mies oli virantoimituksessa työvuorossa, ja hänellä oli poliisin virkapuku päällään.

Oikeuden mukaan miehen toiminta oli omiaan vaarantamaan luottamuksen poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon. Oikeus tuomitsi hänet virkavelvollisuuden rikkomisesta 40 päiväsakkoon, joista kertyy miehen tuloilla maksettavaa 1 360 euroa. 

Lue myös:

    Uusimmat