KKO hylkäsi valitusluvan: Teinipojalta rahaa vaatineen poliisin tuomio jäi voimaan – näin tapahtumat etenivät

Korkein oikeus hylkäsi keskiviikkona valituslupahakemuksen jutussa, jossa poliisimies yritti saada teinipojan maksamaan itselleen korvauksia kunniansa loukkaamisesta.

Näin ollen Helsingin hovioikeuden miehelle langettama sakkotuomio virkavelvollisuuden rikkomisesta jää voimaan.

Tapahtumat saivat alkunsa vappuaattona 2017, kun poliisimies poisti työparinsa kanssa yhden ihmisen Helsingin rautatieasemalta.

14-vuotias poika kuvasi tilanteen ja latasi videon Youtubeen otsikolla "Rasistiset poliisit pidättävät nuoren maahanmuuttajan ilman syytä".

Videolle ehti kertyä yli 58  000 katsomiskertaa, ennen kuin se poistettiin palvelusta.

Poliisimies teki pojasta tutkintapyynnön törkeästä kunnianloukkauksesta ja haitanteosta virkamiehelle.

Esitutkinta kuitenkin lopetettiin alkuunsa, kun selvisi, että poika oli alle 15-vuotias eli ei vielä rikosoikeudellisessa vastuussa.

Esitutkinnan lopettamisen jälkeen poliisimies sopi pojan perheen kanssa tapaamisen Pasilan poliisitalolle, missä hän esitti asian sopimista tuhannen euron korvausta vastaan.

Vaaransi luottamuksen poliisin tehtävien asianmukaiseen hoitoon

Käräjä- ja hovioikeus katsoivat selvitetyksi, että poliisimies käytti hyväksi poliisin asemaa ja arvovaltaa pyrkimällä sovittelemaan omaa asiaansa poliisin tiloissa ja virkapuvussa.

Hovioikeus totesi, että rikoksen asianomistajalla on oikeus esittää vahingonkorvausvaatimuksensa rikoksesta epäiltyä kohtaan vapaamuotoisesti, esimerkiksi suullisesti.

Oikeuden mukaan miehen toiminta oli kuitenkin omiaan vaarantamaan luottamuksen poliisille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon.

– (Tuomitun) on tullut ymmärtää, ettei hän ole voinut syytteessä kuvatuissa olosuhteissa poliisilaitoksella poliisin virkapuvussa käyttää asianomistajalle kuuluvaa oikeutta vahingonkorvausvaatimuksen esittämiseen, koska menettely on omiaan johtamaan vastapuolta harhaan, toimiiko (tuomittu) asiassa julkista valtaa käyttävänä virkamiehenä vai yksityishenkilönä, hovioikeuden tuomiossa sanottiin.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja