Poliisihallituksen pilotti: Asetta voisi kantaa myös työmatkalla julkisessa liikenteessä, mikäli kansallinen turvallisuus sitä vaatisi

Suomessa on parhaillaan pieni joukko vapaaehtoisia poliiseja mukana hankkeessa, jossa kokeillaan virka-aseen kantamista työmatkoilla julkisissa liikennevälineissä.

Videolla poliisiylijohtaja Seppo Kolehaminen kertoo, miksi henkilötietolaki on tärkeä. 

Hanke on ollut käynnissä pian vuoden. Hanke päättyy kesän lopussa.

– Kyse on nimenomaan työmatkaliikenteestä ja julkisessa liikenteessä tapahtuvasta aseen kantamisesta. Virka-aseen käyttöä ei ole tarkoitus laajentaa muuhun vapaa-ajalla tapahtuvaan toimintaan, poliisitarkastaja Ari Järvenpää kommentoi MTV Uutisille.

Järvenpään mukaan pilotti kestää noin vuoden, koska kokeilussa halutaan myös selvittää, kuinka aseenkanto työmatkan aikana onnistuu ympäri vuoden.

Asetta voitaisiin harkita kannettavan työmatkan aikana, mikäli Suomen turvallisuustilanne sitä joskus vaatisi. 

– Jos valmiustasoa jouduttaisiin korottamaan, niin silloin asiaa analysoitaisiin ja siitä päätettäisiin ylimmän johdon toimesta. Tällä hetkellä näköpiirissä ei ole mitään sellaista, joka edellyttäisi tuollaista toimintaa.

Virka-ajalla ja virkavastuulla

Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Jonne Rinne kertoo, että aseenkantopilotti on herättänyt liiton jäsenissä keskustelua. Rinteen mukaan keskusteluun liittyy liiton ja jäsenien puolesta myös huolta poliisien oikeusturvasta.

– Jos poliisi joutuu käyttämään asetta työmatkan aikana, juridinen kysymys on se, onko kyseessä virka-aikaa vai vapaa-aikaa. Tämä on kysymys, joka tulee selvittää ennen kuin aseenkanto vakinaistettaisiin työmatkan ajalle.

Rinne ehdottaa itse ratkaisuksi ongelmalle sitä, että poliisien työmatka laskettaisiin työajaksi. Silloin kysymys virka-ajasta ja virkavastuusta saataisiin ratkaistua.

– Jos yhteiskunnallinen tilanne kiristyy oleellisesti, näkemykseni on, että ei pitäisi olla ongelmaa neuvotella, että poliismiehen työpäivä alkaa kotiovella ja päättyy kotiovelle. Silloin poliisi toimii työmatkalla virka-aikana, virkavastuussa ja työnantajan siihen erikseen osoittamilla virkavälineillä, Rinne luettelee.

Aseen käytölle oltava edellytykset

Rinne muistuttaa, että ase on vain yksi monista poliisin voimankäytön välineistä. Lievempiä voimankäytönvälineitä ovat muun muassa paprikasumute, teleskooppipatukka ja käsiraudat. Ase on voimankäytön välineenä äärimmäinen.

– Jos poliisi tähtää ja uhkaa jotain aseella, hänellä on oltava edellytykset ampua. Tähtäillä ei voi huvikseen. Jos poliisi kantaa pelkkää virka-asetta ja hänellä on julkisessa liikenteessä toimimisvelvoite, kyse on pysäyttävän voiman käytöstä, jossa henkilöllä tai sivullisella on mahdollisuus kuolla tai vammautua. Riskit ovat korkeat.

Rinne muistuttaa, että poliisilla oli ennen käytössään junapartio, jolla turvallisuutta valvottiin julkisessa liikenteessä, mutta tästä päätettiin luopua.

– Aseenkantopilotti on siksikin epälooginen, koska junapartioista päätettiin luopua. Näistä luovuttiin, koska junapartioissa toimivilla poliiseilla ei ollut mahdollista kantaa radiokalustoa mukanaan eivätkä he siksi olleet suoraan työnjohdon alaisuudessa.

Lue myös:

    Uusimmat