Poliisi varautuu yläasteikäisten nuorten joukkotappelun uhkaan Espoossa – "Useamman henkilön yhteenotosta puhutaan"
Länsi-Uudenmaan poliisi tiedottaa saaneensa vihiä nuorten välille suunnitellusta tappelusta Leppävaaran alueella huomisiltana. Poliisi aikoo varautua uhkaan valvomalla nuorten kerääntymispaikkoja näkyvästi.
Komisario Hannu Väänänen kertoo MTV Uutisille, että kyseessä on joukkotappelun uhka. Tieto on tullut nuorilta itseltään.
Varmuutta ei ole siitä minkä ikäisistä nuorista puhutaan tai kuinka suuresta joukosta, mutta kyseessä on tiettävästi yläasteikäiset, noin viidentoista ikävuoden korvilla olevat nuoret, ja mukana on mahdollisesti vanhempiakin, kertoo Väänänen.
– Ihan tarkkaa tietoa meillä ei kaikesta ole, mutta useamman henkilön yhteenotosta puhutaan, hän sanoo.
Myöskään siitä ei ole tietoa, ovatko tappeluun varautuvat nuoret varustautumassa kättä pidemmällä, mutta siihenkin varaudutaan.
– Ei ole ollut puhetta kättä pidemmästä, mutta ikävän usein nuorien on havaittu kantavan mukanaan astaloita ja puukkoja. Erikseen näistä ei ole nyt puhuttu, mutta valitettavan yleistä se on.
Lue myös: MTV kysyi nuorilta lisääntyneestä väkivallasta: "Tosi moni saattaa kantaa teräaseita mukanaan"
Nuoret haluavat itsekin apua
Viime aikoina on puhuttu paljon nuorten keskuudessa yleistyneestä väkivallasta ja ryöstöistä. Ilmiö ei ole vieras Espoossakaan.
Väänäsen mukaan on huolestuttavaa, että jotkut nuorista pyrkivät liian usein ratkaisemaan ongelmia väkivallalla.
Hän toivoo, että yhä useampi nuori oppisi ymmärtämään, että väkivalta ei tuo ratkaisua ongelmiin, vaan vain syventää niitä. Väkivallasta on aina vakavia ja pitkäaikaisia seurauksia sekä sen käyttäjille että sen kohteeksi joutuville, poliisi korostaa.
Väänänen kiitteleekin vuolaasti nuoria, jotka toivat tappelun uhkan nyt poliisin tietoon.
– Kaikkein tärkeintä tässä on se, että nuoret itse kokevat väkivallan ongelmaksi, ja että he haluavat aikuisten ja viranomaisten apua. Juuri niin sen pitäisi ollakin. Se on se suurin viesti tässä.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää