MTV kysyi nuorilta lisääntyneestä väkivallasta: "Tosi moni saattaa kantaa teräaseita mukanaan"
Vantaalla nuoret kertovat ryöstöjen olevan arkipäivää.
Tänä vuonna lokakuun loppuun mennessä nuorten tekemiä ryöstöjä oli ilmoitettu koko maassa poliisille enemmän kuin aiempina vuosina. Itä-Uudellamaalla suurimmassa osassa ryöstöistä on ollut mukana ainakin yksi alaikäinen.
Vantaalla nuoret kertovat tapauksista, joissa on varastettu merkkivaatteita ja elektroniikkaa.
– Kaverilta lähti tosi kallis merkkitakki ja kallis merkkibägi ihan, kun ne oli sillä päällä ulkona, 16-vuotias Sara Hirvensalo kertoo.
Nuoret eivät sano pelkäävänsä, vaikka ryöstöt ja väkivaltarikokset ovat kasvussa. Turvallisuuden takaamiseksi ulkona kuljetaan teräaseiden kanssa.
– Tosi moni saattaa kantaa teräaseita mukanaan ulkona, Hirvensalo toteaa.
Poliisi ei epäile ryöstöjen liittyvän järjestäytyneisiin katujengeihin. Ryöstöjä tapahtuu yleensä yleisillä paikoilla.
– Pääanalyysi meidän alueella on, kun ryöstörikosista puhutaan, epäillyistä ryöstöistä, että yleisillä paikoilla, liikenneasemilla. Tietysti syrjäisemmillä paikoilla, missä ihmiset ei liiku, mutta missä nuoret pyörii, siellä saattaa tapahtua, Itä-Uudenmaan poliisin rikoskomisario Asko Sartanen sanoo.
Nuorten rikosten taustalla on usein syrjäytymistä ja lastenkotitaustaa. Sikke Abdullah, 17, näkee asian taustalla muutakin.
– On paljon videoita ja kaikkia Netflix-sarjoja rikollisuudesta ja ihmiset ottaa niistä paljon vaikutteita.
Katso ylläolevalta videolta nuorten ajatuksia lisääntyneestä väkivallasta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää