"Kellot ja vaatteet viedään päältä" – vantaalaiset nuoret kertovat, miten lisääntyneet ryöstöt näkyvät heidän arjessaan

Nuorisoryöstöt huolettavat poliisia – näin nuoret itse kertovat tilanteesta 4:23
Nuorisoryöstöt huolettavat poliisia – näin nuoret itse kertovat tilanteesta.

Nuorten lisääntyvät ryöstöt huolettavat poliisia. Ryöstöjen määrä on kasvanut koko maassa.

Vantaalla ryöstöjen määrä on kaksinkertaistunut viime vuodesta. Tikkurilan asemalla nuoret kertovat kaikki ainakin kuulleensa ryöstelyistä. Väkivalta ja uhkaukset kuuluvat useisiin tapahtumiin. 

– Kaverilta lähti tosi kallis merkkitakki ja kallis merkkilaukku, kun ne olivat hänellä päällä ulkona, Sara Hirvensalo, 16, kertoo. 

– Periaatteessa viedään kelloja tai vaatteet päältä. Kaikkea tuollaista, mistä en tykkää, Sikke Abdullah, 17, kertoo. 

Myös 15-vuotias Sofia Hiller tunnistaa nuorisorikollisuuden kasvun Vantaalla. 

– Ryöstöjä, jengitappeluita ja siten hakataan toisia ilman syytä, Hiller kuvailee. 

Ryöstöt lisääntyneet myös alle 15-vuotiailla

Tänä vuonna lokakuun loppuun mennessä ryöstöjä oli ilmoitettu koko maassa poliisille enemmän kuin aiempina vuosina.

Koko Itä-Uuttamaata tarkastellessa suurimmassa osassa ryöstöistä on mukana ainakin yksi alaikäinen epäilty. Ryöstöt ovat kasvaneet poikkeuksellisen paljon myös alle 15-vuotiaiden keskuudessa.

– Tekotavat ovat pikkuisen lievempiä. Saattaa olla, että vähän omaisuutta viedään ja tönitään, mutta ryöstön rikosnimike saattaa silti täyttyä, kertoo rikoskomisario Asko Sartanen Itä-Uudenmaan poliisista. 

Sartasen mukaan ei ole tiettyjä alueita, missä ryöstöt olisivat todennäköisimpiä. Tapahtumapaikoiksi hän kuvaa alueet, missä nuoret liikkuvat. 

– Vapaa-ajalla, iltaisin, urheilupaikoissa, vapaa-ajanviettopaikoissa, Sartanen listaa. 

Myös syrjäisemmillä paikoilla, joissa ei liiku juuri muita kuin nuoria. Kouluissa puolestaan ryöstöjä harvemmin tapahtuu. 

– Kouluissa tapahtuu toki muutakin: omaisuusrikoksia ja väkivaltaa. Mutta tilastoidut rikokset tapahtuvat yleensä yleisillä paikoilla, Sartanen kertoo.

Poliisi ei epäile ryöstöjen liittyvän järjestäytyneisiin katujengeihin. 

Teräaseet ovat yleistyneet

Ryöstöjen ja väkivaltarikosten kasvaessa nuoret eivät sano pelkäävänsä. Teräaseiden kerrotaan kuuluvan silti monilla vakiovarusteluun.

– Tosi moni saattaa kantaa teräaseita mukanaan ulkona. Turvallisuuden vuoksi. Itse en tätä tee, mutta näin olettaisin, Sara Hirvensalo kertoo. 

Nuoret kertovat, että moni tuntemansa nuori kantaa teräasetta voidakseen nimenomaan puolustautua, jos toinen hyökkää päälle tai vaikkapa uhkaa ryöstöllä.

– He pelkäävät, että heidät voidaan hakata, Viivi Tujula, 15, kertoo. 

Nuorten rikosten taustalla on usein syrjäytymistä ja lastenkotitaustaa. Vanhempien kielitaidottomuus ja työttömyys lisäävät rötöstelyn riskiä. Nuoret näkevät taustalla muutakin.

– On paljon videoita ja Netflix-sarjoja rikollisuudesta, ja ihmiset ottavat niistä paljon vaikutteita, Sikke Abdullah sanoo. 

– Kaverit painostavat. Tai sitten pitää olla cool ja näyttää, että itsekin osaa, Elsa Tiljander, 14, pohtii. 

Mutta miksi varastaa toisen päältä?

– Varmaan siksi, että liikkeestä heidät saataisiin helpommin kiinni. Jos ottaa ne jonkun päältä, se ihminen saattaa tuntea turvattomuutta tilanteessa, eikä pysty puolustautumaan, Hirvensalo sanoo. 

Poliisi on huolissaan nuorten tekemien ryöstöjen lisääntymisestä - perussuomalaiset ja kokoomus jättävät katuväkivallasta välikysymyksen 2:09
Katso video: Näin vantaalaiset nuoret kertovat, miksi yhä useampi kantaa teräasetta.

Lue myös:

    Uusimmat