Poliisi: Nuorten väkivaltaiset tappeluvideot leviävät sosiaalisessa mediassa – "Yllytetään, hurrataan ja kannustetaan"

Poliisi kertoo, että se on huolissaan sosiaalisessa mediassa leviävistä väkivaltaisista videoista, joissa nuoret tappelevat, käyttäytyvät väkivaltaisesti ja pahoinpitelevät toisia nuoria jopa isomman joukon voimin.

– Olemme saaneet haltuumme muutamia videoita, joissa paikalla on useita kymmeniä nuoria, joista lähes kaikki kuvaavat pahoinpitelyjä kännykällä ja vielä yllyttävät, hurraavat ja kannustavat epäiltyjä tekijöitä, kertoo rikoskomisario Asko Sartanen Itä-Uudenmaan poliisin ennalta estävän toiminnan yksiköstä.

Poliisi kertoo, että hätäkeskukseen tuli tiistai-iltana ilmoitus nuorten tyttöjen välisestä tappelusta Myyrmäen urheilupuistosta.

Poliisin saaman tiedon mukaan tappelu oli ennalta sovittu.

Kavereiden kesken sovitun tappelun luonne muuttui yllättäen, kun sivullinen tyttö puuttui tilanteeseen ja hyökkäsi toisen tytön kimppuun ja aiheutti hänelle sairaalahoitoa vaativia vammoja.

Ilmoita väkivallasta aina hätäkeskukseen

Poliisi kertoo myös toisesta tappelusta, jossa poikien välille syntyi väkivaltatilanne.

Poliisin mukaan yhtä uhria pahoinpidellään isomman poikaporukan voimin lyömällä ja muun muassa potkimalla pään alueelle. Myös tästä tappelusta poliisin hallussa on video ja se yrittää selvittää tappeluun osallistuneiden henkilöllisyyksiä.

– Tällä poikien välisellä väkivaltavideolla näyttää siltä, että uhri pääsee pakenemaan. Huolestuttavaa on se, että meillä ei ole tällä hetkellä tietoa uhrin terveydentilasta ja mitä olisi tapahtunut, jos uhri ei olisi päässyt tilanteesta pakoon. Yksikin lyönti tai potku pään alueelle voi olla kohtalokas, Sartanen muistuttaa.

Poliisi kertoo, että edellä mainituista vakavista väkivaltatilanteista on kirjattu rikosilmoitukset. Sartanen sanoo, että Itä-Uudenmaan poliisi tutkii tilanteita pahoinpitelynä.

Poliisi kehottaa ilmoittamaan vakavista ja väkivaltaisista tilanteista välittömästi hätäkeskukseen.

Lue myös:

    Uusimmat