Poliisi purki romanileirin Helsingissä – liikkuvan väestön leiriytyminen ei ole pääkaupungissa ongelma, mutta leireihin halutaan puuttua varhain

Liki tuhat romanikerjäläistä yhä avun tarpeessa 2:10
Romanikerjäläisiin on totuttu Helsingin katukuvassa, mutta ristiriidoilta ei olla vältytty.

Helsingin Töölönlahdella purettiin tiistaina romanileiri. Purkutöiden sujumista valvoi poliisi.

MTV Uutisten lukijan mukaan paikalla oli poliisipartion lisäksi myös valkoisiin suojapukuihin pukeutuneita henkilöitä.

MTV Uutisten tietojen mukaan leirin purku sujui sujuvasti, eikä poliisipartioilla ollut paikalla juurikaan tehtävää.

Poliisilla muutamia leireihin liittyviä tehtäviä

Komisario Jarmo Heinonen Helsingin poliisilaitokselta kertoo, ettei poliisi varsinaisesti tilastoi tehtäviä niiden kohteiden etnisen tai muun taustan perusteella.

Hänen tietojensa mukaan kuluneen vuoden aikana on kuitenkin purettu neljä niin sanotun liikkuvan väestön leiriä.

Määrä on kokonaisuuteen nähden pieni, ja suurin osa luvattomista alueen käytöistä liittyy muuhun kuin Itä-Euroopasta saapuneeseen romaniväestöön. Tavanomainen tehtävän aiheuttaja on muutaman kodittoman porukat, jotka ovat majoittautuneet metsään.

Heinosen mukaan romanien leirit saattavat kuitenkin olla kodittomien asumuksia laajempia, vaikka usein kyse on muutamien autojen joukoista, jotka pysäköidään jonnekin leirielämää varten.

– Ei mitään maastonvaltausta tai sillanalaisia hökkelikyliä, Heinonen kertoo.

Aikaisin puuttuminen helpottaa työtä

Leirien purkaminen on kaupungin tehtävä, mutta poliisi on usein tehtävissä mukana kaupungin pyynnöstä.

Leirit aiheuttavat ympäristössään usein harmia esimerkiksi jätteiden muodossa, ja haitat kasvavat sitä suuremmiksi, mitä pidempään leiri paikalla sijaitsee.

– Jos leiriin pystyy puuttumaan aikaisemmassa vaiheessa, niin kaikki on helpompaa, Heinonen kuvailee käytännön kokemuksia leirien purkamisesta.

Leiriytymisen määrässä ei selviä muutoksia

Helsingissä leirien muodostumiseen kesällä voi vaikuttaa Heinosen mukaan se, että Diakonissalaitoksen hätämajoituksen loputtua keväällä henkilöt voivat etsiä yöpymispaikkoja maastosta.

Poikkeuksellista piikkiä leirien määrässä ei tämän jälkeen ei  ole kuitenkaan havaittu. Myöskään kummempaa eroa viime vuosiin ei Heinosen tiedossa ole.

– Näppituntuma, ettei tilanne ole mitenkään muuttunut, hän kertoo.

Heinonen huomauttaa, että monesti leirit yritetään rakentaa paikkoihin, joissa ne eivät ole suoraan ihmisten silmissä. Siksi viranomaisetkaan eivät niistä saa aina tietoa. 

MTV Uutiset vieraili taannoin Helsingin VR:n makasiinien raunioissa asuneiden romanien majapaikassa.

Karmeat kuvat Helsingin keskustan romanislummista 1:22

Lue myös:

    Uusimmat