Helsinki pyrkii reagoimaan nopeasti pahentuneeseen huumetilanteeseen.
Helsingin kaupunki on pyrkinyt vastaamaan pahentuneeseen huumetilanteeseen viime syksyn aikana.
Päihdepalvelujen päällikkö Pia Pulkkinen kertoo kaupungin tiedotteessa, että huumetilanne on otettu vakavasti ylintä johtoa myöten ja että siihen reagointiin on saatu lisää resursseja.
Yksi muutoksista on esimerkiksi vieroitushoitoon pääsyn nopeuttaminen. Nyt kaikille vieroitusta tarvitseville laitoshoitoon pääsee jo seuraavana arkipäivänä. Aikaisemmin yhtä nopeasti pääsivät vain nuoret, raskaana olevat ja muut erityisperusteiset. Muille jonotusaika on ollut kahdesta kolmeen viikkoa.
Myös vieroitushoidon jälkeisiä kuntoutuspaikkoja on lisätty.
Muita toimia ovat esimerkiksi valaistuksen parantaminen ja kaupunkitilojen viihtyisyyden nostaminen yhteistyössä alueiden asukkaiden kanssa.
Alfa-PVP on pahentanut tilannetta
Yksi merkittävistä syistä huumetilanteen pahenemiseen on ollut muuntohuume alfa-PVP:n lisääntyminen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) jätevesitutkimukset ovat osoittaneet, että sitä käytetään pääkaupunkiseudulla yhä enemmän.

