Mainos

PMJ:n tulos painui tappiolle

Elektroniikkateollisuudelle automaatiolaitteita valmistavan PMJ automec Oyj:n liikevahto nousi 61,8 miljoonaan euroon vuonna 2000. Vuotta aiemmin liikevaihto oli 40,6 miljoonaa euroa, eli kasvua oli vuonna 52 prosenttia.

Konsernin liiketulos oli 5,8 miljoonaa euroa tappiollinen oltuaan 1,1 miljoonaa euroa voitollinen vuonna 1999. Tulos ennen veroja laski 7,2 miljoonaa euroa tappiolle (vuotta aiemmin 1,2 miljoonaa euroa voitolla).

Yhtiön viime vuotta leimasivat suuret organisaatiomuutokset, yritysjärjestelyt sekä voimakas panostus tuotekehitystoimintaan. Kuluneena vuonna yhtiön liikevaihdosta oli merkittävä osa suuriin projekteihin liittyvien uusien tuotteiden sekä asiakassovellusten kehitystyötä, jotka rasittivat yhtiön kannattavuutta.

PMJ automec kertoo tulostiedotteessaan, että sen liikevaihto ja tulos jäivät tavoitteista mm. koska kolme isoa asiakasprojektia siirtyi vuoden 2001 alkupuolelle. Lisäksi kolme linjatoimitusta Ruotsissa peruuntui.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.