Pitkittääkö lääkäri kuolemansairaan tuskaa vain siksi, että omainen ehtisi nähdä tämän elossa? Tuore tutkimus: "Tarvitaan oppia huonojen uutisten kertomiseen"

Lääketieteen lisensiaatti Reetta Piili havaitsi tutkimuksessaan, että yhdenmukainen ja korkealaatuinen saattohoito edellyttää riittävää opetusta elämän loppuvaiheen hoitovalinnoista ja päätöksenteosta.

Piili vertaili lääkäreiden ja valmistuvien lääketieteen opiskelijoiden päätöksentekoa syöpäpotilaiden hoidossa vuosina 1999 ja 2015. Tutkimukseen osallistui kaiken kaikkiaan 1 763 ihmistä, jotka vastasivat kuvitteellisia potilastapauksia sisältäneeseen kyselyyn.

Hoitokulttuurin muutos näkyvissä

Piilin väitöstutkimus osoitti, että lääkärit valitsivat vuonna 2015 useammin palliatiivisen hoidon kuin aktiivisen tai tehohoidon kuin vuonna 1999. Tätä päätöstä tehdessään heihin vaikutti enemmän potilaan etu ja vähemmän perheen etu kuin aiemmin.

Yhdessä kuvitteellisista tapauksista kuolevan potilaan poika odotti vielä näkevänsä isänsä elossa. Tuoreemmissa kyselyissä vastaajilla oli vahvistunut ajatus siitä, että potilasta ei pidetä enää hengissä ja pitkitetä hänen kärsimyksiään vain, jotta perheenjäsen ehtisi vielä tavata.

– Tulokset mahdollisesti heijastavat laajempaa hoitokulttuurin muuttumista yhä potilaskeskeisempään suuntaan sekä parempaa ymmärrystä palliatiivisesta hoidosta. Taustalla vaikuttavat varmasti kansainvälisetkin ihmisoikeussopimukset ja EU:n perusoikeuskirjassa vahvasti esille tuotu ihmisarvo, Piili sanoo.

Hän työskentelee Tampereen yliopistollisessa sairaalassa palliatiivisen hoidon konsultoivana lääkärinä.

Eutanasia tuomitaan harvemmin kuin ennen

Palliatiivisen lääketieteen erityispätevyyslääkärit tekivät vähemmän hoidollisesti aggressiivisia päätöksiä elämän loppuvaiheessa muihin vastaajiin verrattuna. Valmistuvat opiskelijat olivat haluttomampia lopettamaan ja olemaan aloittamatta hyödyttömiksi ajateltuja hoitoja elämän loppuvaiheessa verrattuna kokeneisiin yleislääkäreihin.

Myös lääkäreiden arvot ja asenteet ovat muuttuneet tutkimusjakson aikana. Esimerkiksi vuonna 2015 eutanasiaa pidettiin vähemmän tuomittavana ja uskontoa vähemmän päätöksiin vaikuttavana kuin vuonna 1999. Opiskelijat pitivät eutanasiaa vähemmän tuomittavana kuin kokeneet yleislääkärit.

– Toisaalta opiskelijat olivat kuitenkin haluttomampia esimerkiksi nostamaan morfiiniannosta käytännön tilanteessa, mikä mahdollisesti olisi jouduttanut potilaan kuolemaa, Piili mainitsee.

Lue myös: 45-vuotias Hanna sairastui harvinaiseen verisyöpään – aikoo päättää elämänsä itse: ”Haluan kuolla arvokkaasti”

Kuolevan potilaan kohtaamiseen lisää koulutusta

Piilin mukaan lääketieteen koulutuksen pitäisi sisältää opetusta hoitoratkaisujen teosta elämän loppuvaiheessa, jotta lääkäreillä olisi valmiudet ottaa huomioon myös omien asenteidensa mahdollinen vaikutus.

– Ihmisten kohtaamisen koulutus on myös erittäin tärkeää. Tarvitaan oppia huonojen uutisten kertomiseen.

Piilin mukaan palliatiivisen hoidon taso vaihtelee Suomessa.

– Meillä on hirveän hyviä paikkoja, mutta myös niitä, joissa on paljon kehitettävää. Mutta olen ehdottomasti toiveikas, koska niin paljon hyviä hankkeita on meneillään. 

Lue myös: MS-tautia sairastava Hanna, 32, haluaisi samaa hoitoa, jolla Anna, 28, pysäytti taudin – Suomessa sitä ei silti saa, neurologin mukaan syy on selvä