Perussuomalaisten Mikko Polvinen erotetaan eduskuntaryhmästä määräajaksi. Polvinen lipesi ryhmäkurista ja äänesti toisin kuin muu puolue.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jani Mäkelän mukaan Mikko Polvinen erottiin perussuomalaisten ryhmästä tammikuun alkuun saakka.
– Uusien valtiopäivien alussa hän voi hakea ryhmään uudestaan, jos toiminta on korjaantunut, Mäkelä kommentoi MTV Uutisille eduskunnassa.
Kyseiseen rangaistukseen päädyttiin Mäkelän mukaan työvaliokunnan esityksen pohjalta ja ryhmässä käydyn pitkän keskustelun jälkeen.
– Todettiin, että tässä on se ilmiselvä seikka, että hallituksen linjaa vastaan on toimittu, kun ollaan hallituspuolue – mutta se ei ole kuitenkaan pääasiallinen motiivi, vaan ryhmän oma yhtenäisyys on kärsinyt siitä. Edustajat joutuvat puolustamaan kentällä vaikeitakin päätöksiä [eikä ole reilua] jos joku äänestä niistä toisella tavalla.
– Ryhmässä oli näkemyksiä myös siitä, että pitäisi rangaista ankarammin, mutta tähän päädyttiin.
Polvinen sai ryhmältä Mäkelän mukaan kaiken kaikkiaan hyvin voimakasta kritiikkiä.



