Antti Palola: Piru yksityiskohdissa – vai tarjous, josta ei voi kieltäytyä?

Se on jatkoa vuoden 2011 raami-, vuoden 2012 työura-, vuoden 2013 työllisyys- ja kasvu- sekä vuoden 2014 eläkesopimuksille. Kaikki on neuvoteltu erittäin vaikeissa talousolosuhteissa. Ja mikä tärkeintä: ne on tehty neuvottelemalla ja sopimalla – ei repimällä ja riitelemällä.

Työmarkkinajärjestöjen tärkein edunvalvontatehtävä on sopia palkoista, eläkkeistä ja muista työelämäasioista. Seuraava etappi taipaleella on hallituksen kaavailema yhteiskuntasopimus. Siinä sitä sorvaamista tosiaan riittää. Yhteiskuntasopimus on luonteeltaan työmarkkinasopimus, jossa vastuu hintakilpailukyvyn parantamisesta on sälytetty yksinomaan työmarkkinajärjestöille. Hallituksen rooli on arvioida ratkaisun – tai ratkaisemattomuuden - vaikutukset.

Työmarkkinajärjestöt ovat viime vuosina kantaneet vastuuta vaikeasta taloustilanteesta edellä mainituilla, palkkamalttia korostavilla sopimuksilla. Mahdollisen yhteiskuntasopimuksen osaksi ja hintakilpailukyvyn parantamiseksi tarvittaisiin vaalikauden loppuun ulottuvat, edelleen maltilliset palkkaratkaisut. Perustan mielipiteeni muun muassa STTK:n Taloustutkimuksella teettämään tutkimukseen, jonka mukaan suomalaiset hyväksyvät mieluummin maltilliset palkankorotukset 3-4- vuoden ajaksi kuin viime aikoina keskustelussa olleen työajan pidentämisen ilman palkankorotusta.

Jos työmarkkinaosapuolet pääsevät yhteiskuntasopimusneuvotteluissa hallitusta tyydyttävään lopputulokseen, hallitus palkitsee sopimuksen ehdollisella paketilla. Se sisältää yhteensä noin 1,5 miljardin euron sopeutustoimien purkamisen ja tuloverotuksen lisäkeventämisen. Jos sopimus ei toteudu, hallitus jäädyttää paketin.

Sanotaan, että piru asuu yksityiskohdissa. Yhteiskuntasopimuksen kierous ja samanaikaisesti paholaismainen nerous piileskelee näissä palkitsemiseen tai rankaisemiseen liittyvissä vaihtoehdoissa.

Onko työmarkkinajärjestöjen edessä siis kuuluisa tarjous, josta ei voi kieltäytyä?

***

Hallitusohjelmassa kaavailtu aikataulu yhteiskuntasopimukselle on aivan liian kireä. Lisäaika on välttämätön.

Realistinen aikataulu neuvotteluille on mielestäni sellainen, että osapuolet sopisivat yhdessä asialistan varsinaisille yhteiskuntasopimusneuvotteluille 21. elokuuta mennessä. Sen jälkeen varsinaiset neuvottelut käytäisiin niin, että valmista olisi hyvissä ajoin ennen seuraavaa palkkaneuvottelukierrosta. Näihin neuvotteluihin on mielestäni tässä vaiheessa tarpeetonta asettaa ehdottomia, päivämääriin kytkettyjä takarajoja.

Yhteiskuntasopimukseen liittyvässä ”hypetyksessä” on välttämätöntä muistaa se, että neuvoteltavat asiat ovat palkansaajien näkökulmasta erittäin isoja asiakokonaisuuksia. Tähän mennessä keskusteluissa ei tarjolla ole ollut juuri muuta kuin heikennyksiä. Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että vaikka asetelma järjestöjen neuvottelupöytään mentäessä näyttää riitaiselta, erilaisten mielipidemittausten ja gallupien perusteella kansalaisten mielissä näyttäisi olevan tiettyä muutosvalmiutta.

Aikatauluja tärkeämpi on neuvoteltavien asioiden lista ja tie tavoitteeseen. Prosessi on valmisteltava huolellisesti siten, että aito mahdollisuus myönteiseen lopputulokseen - siis sopimukseen - on olemassa. On myös tärkeä muistaa, että jos yhteiskuntasopimus syntyy, siinä mahdollisesti sovittavat työelämään liittyvät asiat viedään toimialakohtaisiin työ- ja virkaehtosopimuksiin seuraavalla neuvottelukierroksella.

***

Yhteiskuntasopimuksen esteeksi saattaa muodostua se, että monipuolisesta kokemuksestaan ja osaamisestaan huolimatta uusi hallitus on työmarkkina-asioissa melko kokematon. Toisaalta on myönnettävä, että eivät työmarkkinajärjestötkään aina niitä dynaamisimpia liikkeissään ole. Hitaudesta huolimatta näinä poliittisesti vaikeina vuosina työmarkkinamylly on yhtä kaikki jauhanut tulosta.

Antti Palola, STTK:n puheenjohtaja