Alkukesän ehdoton poliittinen kohokohta osui viime viikkoon. Näytelmä sisälsi vauhtia ja vaarallisia tilanteita niin paljon, että politiikan ”hevijuuseritkin” saivat hallituskriisin nopeista käänteistä lähes yliannostuksen - puhumattakaan kaltaisestani kohtuukäyttäjästä.
En ihmettelisi, jos vuoden lehtikuvaksi valitaan pääministeri Juha Sipilä lentokoneen ohjaimissa kiidättämässä hallituksen eroilmoitusta presidentille. Tai sitten surullisen hahmon ritari, ulkoministeri Timo Soini istumassa yksin Kultarannan puiston penkillä - suremassa perustamansa puolueen kohtaloa tai ihan vaan suunnittelemassa politiikan kesän Suurinta Pamausta.
Paras kesäteatteriesitys on nimeltään Sininen tulevaisuus, joka huipentui alkuviikosta eduskunnassa käytyyn keskusteluun ja äänestykseen hallituksen luottamuksesta. Kysymys kuuluu mielestäni oikeutetusti: oliko näytelmä omiaan lisäämään politiikan luottamusta kansan silmissä? – Mielestäni ei mitenkään.
***
Usein väitetään – joskus aivan syystä - että työmarkkinajärjestelmämme on jäykkä, vanhanaikainen, aikaansaamaton ja että työmarkkinaosapuolet eivät kykene tekemään uudistuksia. Kun katson poliittisen järjestelmän viime vuosien aikaansaamisia, väitän, että työmarkkinajärjestelmällämme ei ole mitään hävettävää.
Olemme viimeisen kymmenen vuoden aikana tehneet useita maamme kilpailukykyä kohentaneita, erittäin maltillisia palkkaratkaisuja. Viimeisimpänä työrauhan vallitessa ja kesken sopimuskauden työmarkkinaosapuolet sopivat nollakorotuksista, työajan pidentämisestä ja sosiaalivakuutusmaksujen lisäämisestä palkansaajalle.
Työmarkkinaosapuolet sopivat myös vuoden alussa voimaan astuneesta eläkeuudistuksesta, joka nostaa työntekijöiden eläkeikää ja sitoo sen elinajanodotteeseen.