Nyt tehdään suolaisia joulutorttuja!
Ohjeessa käytetty voitaikina on valmistettu vähälaktoosiseen voihin ja torttutaikina laktoosittomaan kasvimargariiniin.Pippurihärkä ja aurinkokuivattu tomaatti sopivat hyvin yhteen.
Taittele ensin sakarat ja laita vasta sitten täyte päälle.
Katso videolta, kuinka Arja ja Jethro leipovat näitä joulutorttuja.
15 kpl
1 pkt Myllyn Paras Voi- Tai Torttutaikinalevyjä (500 g)
Täyte:
150 g pippurihärkä-, savukinkku- tms. leikkelettä silppuna
150 g Mustapekka- tai pippurituorejuustoa
1 dl aurinkokuivattua tomaattia silppuna
Päälle:
pieniä basilikanlehtiä
Levitä taikinalevyt leivinpaperille uunipellille ja anna niiden sulaa n. 15 minuuttia.
Kaaviloi sulaneita levyjä hieman pidemmiksi, 21 cm pituisiksi. Jaa jokainen levy kolmeksi 7 x 7 cm neliöksi. Tee neliöiden kulmiin vinot viillot kohti tortun keskustaa (puoleen väliin). Nosta joka toinen kulma ylös ja nipistä ne keskelle alas painaen suppuun.
Sekoita täytteen ainekset keskenään. Laita jokaisen tortun keskelle vajaa 1 rkl täytettä. Paista torttuja 225-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla n. 10 min. Koristele lopuksi pienillä basilikanlehdillä.
Taikinan reunoista voit tehdä kierteitä uuniin paistumaan.
VINKKI: Lihan tilalla voi käyttää kalkkuna- tai kasvisleikkelettä.
Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää