Pikkutyttö sai HIV-estolääkityksen koskettuaan maassa lojuneisiin huumeneuloihin Kanadassa – järkyttynyt rehtori: "Toivomme, että tällaista ei kävisi enää koskaan"
5-vuotias tyttö oli koskenut koulun läheltä löytyneeseen neulaan ja odottaa nyt HIV-testin tuloksia, kertoo muun muassa Dailyhive.com-sivusto.
Viime viikon keskiviikkona Kanadan Torontossa asuva Amy Slater sai 5-vuotiaan tyttönsä Lilyn koulusta huolestuttavan puhelun: St Vincent de Paul -nimisen katolisen koulun rehtori kertoi, että Lily ja pari muuta lasta olivat satuttaneet itsensä koulun läheltä löytyneisiin injektioruiskuihin.
Amy lähti saman tien koululle. Poliisi ja ensihoitajat olivat jo paikalla.
Amy kertoo, että koulun työntekijä lakaisee koulun alueen ulkoreunat joka päivä. Ruiskuja hän ei kuitenkaan olisi voinut huomata, sillä ne olivat piilossa ruohon seassa puistotiellä.
"Valitettava onnettomuus"
Rehtori Laura DiManno saattoi vanhemmat lapsineen sairaalaan. CBC-sivuston mukaan hän oli heidän seuranaan iltaan asti.
– Tämä on minun kouluni, he ovat minun lapsiani. He ovat minulle kaikkein tärkeintä, hän kertoo CBC-sivustolle.
– Tämä on valitettava onnettomuus. Toivomme, että tällaista ei kävisi enää koskaan.
Amyn mukaan Lilylle piti tehdä verensiirto, jotta hän välttyisi B-hepatiitilta. Hän sai myös estolääkityksen HI-viruksen varalta.
– Sairaalassa viettämäämme päivään kuului paljon testejä ja runsaasti kyyneleitä, Amy kertoo CBC-sivustolle.
Tutkimuksissa selvisi, että yhdenkään lapsen elimistöstä ei löytynyt huumeita. HIV-testin tuloksia heidän pitää kuitenkin odottaa 28 päivää.
Neula lojui koulun aidan toisen puolella
Toronton poliisista kerrotaan CBC-sivustolle, että onnettomuus sattui keskiviikkona noin puoli kahdentoista aikaan. Lapset olivat tarttuneet neuloihin, jotka olivat lojuneet maassa toisella puolen aitaa koulun alueen laitamilla.
Tiedottajan mukaan näyttää siltä, että kukaan lapsista ei loukkaantunut. Kaikki kolme 5-vuotiasta lasta vietiin kuitenkin sairaalaan.
Tärkeä muistutus vanhemmille
Rehtori DiManno kertoo, että vanhemmille on jo lähetetty kirjeet tapaukseen liittyen. Lisäksi järjestetään tapaaminen, jossa lapsia muistutetaan siitä, että vaarallisiin esineihiin, kuten ruiskuihin ei pidä koskea. Jos sellaisen löytää, on siitä kerrottava heti aikuiselle.
Amy kirjoitti varoituksen sanan myös Facebookiin, sillä hän toivoo, että vastaavaa ei sattuisi muiden lapsille.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS: Pikkupoika HIV-testiin pubissa vierailun jälkeen – sai korvaukseksi muutaman kympin lahjakortin
Lähteet: Cbc.ca, Dailyhive.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää