Mainos

Pienyritykset kärsivät rahaliikenteen ongelmista

Parikymmentätuhatta pienyritystä on kärsinyt rahojen hitaasta siirtymisestä pankkitilille.

Suomen Yrittäjien mukaan 4-5 pankkipäivän viivästykset ovat edelleen erittäin yleisiä. Pankkien käyttämien laskentakeskusten ruuhkia pyritään helpottamaan nyt niin, että pääkaupunkiseudun rahoja siirretään laskettavaksi muualle Suomeen. Suomessa on viisikymmentätuhatta kaupan ja palvelujen yritystä, jotka käyttävät paljon käteistä.
- Pankkien puolelta ei ollut riittävällä tavalla informoitu yrityksiä tästä tulossa olevasta aikamoisestakin viivästyksestä käteiskassojen laskennassa, johtaja Rauno Vanhanen Suomen Yrittäjistä arvioi.

Suuret kolikkomäärät ovat yllättäneet pankit.
- Asiakkaat maksoivat kolikoilla, eivät käyttäneet korttia, kauppa palautti vaihtorahavarastonsa, josta sitten rupesi suma kasvamaan, maksuliikepäällikkö Matti Mäkipää Osuuspankkikeskuksesta sanoo.

Pahiten ruuhkautunut on pankkien alihankkijan, turvayhtiö Securitaksen Vantaan laskentakeskus - rahantulon viive on yhä viisi päivää. Vantaalta rahaa kuljetetaan laskettavaksi muualle Suomeen. Pääosassa laskentakeskuksista ruuhka alkaa helpottaa.

Suomen Yrittäjien mielestä pankit eivät voi vältellä korvausvastuutaan, jos raha on myöhässä.
(MTV3)

(Yhdeksän uutiset 21.01.2002)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.