Petteri Sihvonen jakaa ylistyslaulun SM-liigan suurimmasta tähdestä – mutta miksi Ryan Lasch muistuttaa Wayne Gretzkyä?

1:38
Videolla juttua Pelicansin tähtihyökkääjästä Ryan Laschista.

MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen tekee tiistaikolumnissaan analyysin SM-liigan parhaasta pelaajasta Ryan Laschista.

Olen käyttänyt kitsaasti muotoilua: katsokaan häneen nyt, kun hän on vielä keskuudessamme. Ei ole tuhlausta käyttää sitä Pelicansin laitahyökkääjä Ryan Laschista, päinvastoin.

Lasch ei ole vain SM-liigan tämän kauden tähän mennessä paras pelaaja ja pistepörssin kärkinimi, hän on enemmän. Lasch on yksi kautta aikojen kovimpia ylipäätään eurooppalaisissa sarjoissa pelanneista pelaajista yli maarajojen.

Laschin saldo joukkuepelaajana on häikäisevä. Viisi kautta, kuusi mestaruutta! Niistä kolme CHL:ssä, yksi Sveitsin ja yksi Ruotsin pääsarjoista. Tämä on syytä mainita, ettei suin surmin erehdytä luulemaan, että Lasch olisi pelkästään erinomainen yksilö. On kova suoritus, että hän on loistanut voittavissa laatujoukkueissa.

Muisti tekee harjaantuneellekin jääkiekkoanalyytikolle tepposiaan. Muistelin ennen kuluvaa sesonkia, että Lasch olisi pelaajaprofiililtaan kuten legendaarinen Steve Kariya aikoinaan: ubiikki. Ubiikki pelaaja on koko ajan kaikkialla ja läsnä sulautuneena joka ikisessä pelitilanteessa. Muistin väärin.

Lasch pelaa pelitilanteet pieteetillä valikoiden, jopa nirsoillen. Hän säätelee pelivoimaansa. Lasch on kaksinkamppailuissa kova, tulta ja tappuraa – kunnes hän yhtä äkkiä höllää, jos huomaa, ettei pärjääkään. Mitä sitä turhaa vääntää tilanteessa, joka on häviöksi tuomittu. Eikä tämä ole moite, se on kaikkea muuta. Höllätessään Lasch on jo melkeinpä päättänyt, mihin ja miten hän iskee seuraavaksi.

Lasch voittaa kokoonsa nähden (170 cm) paljon kaksinkamppailuja. Hän on kyllä ihan vahva nojaamaankin, joskus repertoaarista irtoaa jopa pikkuruinen vastataklaus, mutta ennen muuta hän voittaa kamppailuja kiekosta oveluudella, nopeudella, oikea-aikaisuudella, sinnikkyydellä ja lopulta sillä, että Lasch menettää vasta aivan viimeisenä ruuhkassa pelaajista vainun ja tuntuman, missä kiekko on. Ja miten siihen, tai vastustaan mailaan, voi vielä viimetingassakin sujauttaa mailanlavalla napakan iskun.

Lasch osaa pelata upeasti ja oikeassa rytmissä aluetta tai rikkoa kenttätasapainon kiekottomana hyökätessään. Ja katsokaa, miten hän sijoittuu suhteessa häntä keskialueella puolustavaan vastustajan puolustajaan: siinä on liki aina se jancalounmainen etäisyys pitäjäänsä, ”slow down”, ajatteli, sanoi ja pelasi Caloun, niin myös Lasch. Suurin osa tavallisista suomalaisista laitahyökkääjistä munii pelinsä ja melkeinpä koko uransa pelaamalla ”surmansuussa”, turhan likellä puolustavaa vastustajaa. Osin tämä menee myös osaamattomien valmentajien piikkiin.

Lasch osaa vastustajan puolustajaa kiekollisena haastaessaan pelata ”suu säkkiä myöden”, milloin on suljetun harhautuksen paikka, milloin voi uittaa avoimella harhautuksella vastustajan mailan ja luistimien välistä. Meinasi nousta oikein pala kurkkuun, kun huomasin, miten Lasch muistuttaa pitkässä tai puolipitkässä vedossaan lahtelaista legendaa, edesmennyttä Erkki Lainetta. Tapa ja tyyli harhauttaa on yksi yhteen heillä. Temppu tehdään ennen muuta hyökkäysalueella, mutta joskus myös keskialueella.

Lasch on taitava syöttelijä. Jos hän ennen olikin – ellen taas muista väärin – lähinnä viimeistelijä, nyt hän on melkeinpä ensisijaisesti pelintekijä. Syöttövalikoima on hieno. Osa syötöistä pitää yllä viisikon kiekkokontrollia, sanotaan syöttöketjun toisen tai kolmannen syötön paikkeilla. Osa syötöistä edistää peliä vinhammin. Ja sitten on se syöttö, joka on maailmanluokkaa. Sanoisin aivan maailman TOP30 maalisyöttäjän joukossa: se on syöttö, jonka hän kiskaisee älyttömän nopeasti heti kiekon saatuaan tai sitä tovin pidettyään hyökkäysalueella ketjutoverilleen aivan hyökkäysalueen keskustaan tai nousevalle pakille johonkin ahtaaseen väliin. Sitä on sitten helppo kihauttaa, jos laukaus vain on kunnossa.

En tainnut vielä mainita, joten mainitsen siitä, miten erikoisen hieno kyky Laschilla on suojata kiekkoa oikealta vasemmalle kaartaen eli rightin puolen pelaajan hankalammalle puolelle huolimatta, että hän pienikokoinen pelaaja. Tilanteessa Laschin liuku riittää nippa nappa, mutta ratkaisevaa on, miten hän vasemmalla jalallaan suojaa kiekkoa ja mailaansa kriittisimmällä hetkellä. Ja, totta kai, hän siinäkin niin kuin muissakin tilanteissa pelaa kiekon kanssa pää sopivasti ylhäällä täysin tietoisena, miten yhdeksän muuta pelaajaa ynnä maalivahti sijoittuvat tällä välin.

Ylivoimalla Lasch on maaginen, vastustajan maalivahdista katsoen oikealla. Pirustako sitä tiesi vaikkapa viime matsissa Jukureita vastaan, ampuuko hän itse, vai syöttääkö etutolpalle Hannes Björniselle, keskelle Rudolf Cervenylle, neliön läpi Iikka Kangasniemelle vai viivaan Joonas Jalvannille. Ylivoimapelaamisessaan Lasch on ubiikki, ja sitä mukaa pitelemätön.

Sellainen kiekkorosvo Lasch on, että alta pois! Paljastan nyt, miten se homma hoituu häneltä.

Lasch ottaa silloin, kun peli häneltä ja joukkueelta kulkee, ja nyt se kulkee, hieman tai kosolti vapauksia viisikkopelin sisällä puolustettaessa. Mutta hän tekee sen nerokkaasti, liikaa muun viisikon puolustamista rikkomatta. Oli sitten kyse hyökkäysalueen tai keskialueen tai jopa oman alueen kiekonryöstötoimista, Lasch iskee ikään kuin perinteisen kuvion ja sijoittumisen ulkopuolelta! Lasch liikkuu ajoittain sinne, missä hänen ei oikeastaan pitäisi olla, ja sieltäkös hän sitten yllättääkin kiekollisen vastustajan. Lasch on oikea riesa ja iilimato pelaamaan suomalaista kiekkokontrollilätkää vastaan. Hän jättäytyy usein sinne, mihin vastustaja palauttelee kiekkoja.

Ja jos ei ole käynyt vielä tarpeeksi ilmi, miten paljon pidän Laschin tavasta ja tyylistä pelata, isken sellaisen nimen pöytään, joka tuntuu: Wayne Gretzky.

Lasch pelaa melkeinpä tismalleen kuten Gretzky ne tilanteet, joissa hän pyytää kiekkoa itselleen vastustajan maalin taakse. Tässäkin Lasch ottaa vapauksia taiten. Hän odottaa usein jopa liian pitkään, että neljä muuta omaa pelaajaa saavat kuin saavatkin pidetyksi ja kiekon hyökkäysalueella tietoisena siitä, missä Lasch väijyy: Gretzkyn toimistossapa hyvinkin, ja viekkaissa jatkopelintekoaikeissa sittenkin. Pikantti yksityiskohta: kun Lasch todella haluaa pelivälineen maalin taakse, hän napauttaa mailaansa jäähän varsin temperamenttisesti. Se ei ole pyyntö, se on käsky!

Otan tähän loppuun vielä erään seikan, mikä nosti valtavasti Ryan Laschin arvoa silmissäni. Lasch pelasi yritteliäästi ja vähemmän vapauksia ottaen kauden alun, jolloin hän oli vielä keskenkuntoinen ja vailla pelituntumaa. Siinä ei ollut merkkiäkään diivailusta ja muusta sellaisesta, vaikka toki hän arvonsa tietää. Alku oli hyvin takkuinen. Ja vasta sitä mukaa, kun pelituntumaa ja onnistumisia alkoi kertyä, hän nosti pelaamisensa vaikeusastetta ja artistisuutta. Näin toimii suuri pelaaja, suuri urheilija.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja