Perussuomalaisten ensimmäinen puheenjohtajaehdokas Sakari Puisto jatkaisi Halla-ahon jalanjäljissä: "Olemme monista asioista hyvinkin samoilla linjoilla"

Kuka on perussuomalaisten puheenjohtajaksi pyrkivä Sakari Puisto? 9:05
Kuka on perussuomalaisten puheenjohtajaksi pyrkivä Sakari Puisto?

Perussuomalaisten Sakari Puisto jatkaisi pitkälti Jussi Halla-ahon linjalla, jos hänestä tulisi puolueen uusi puheenjohtaja.

Kun perussuomalaisten Jussi Halla-aho ilmoitti luopuvansa puolueen puheenjohtajuudesta, spekulointi hänen seuraajastaan alkoi välittömästi. Pian Laura Huhtasaari ja Ville Tavio ilmoittivat, etteivät he ole käytettävissä. Samalla Riikka Purran asema ennakkosuosikkina kasvoi.

Ensimmäisenä ehdokkaaksi ehti kuitenkin ilmoittautua vuonna 2009 eduskuntaan valittu Sakari Puisto.

Puisto on suurelle yleisölle varsin tuntematon nimi, vaikka hän kertookin olleensa politiikassa mukana vuodesta 2013. Viime vuosikymmen puolivälin paikkeilla euro- ja eduskuntavaalit eivät vielä tuottaneet edustuspaikkaa, mutta vuoden 2017 kuntavaaleissa Puisto valittiin Tampereen valtuustoon.

Puiston mukaan hänet erottaa Halla-ahosta henkilöhistoria ja tyyli.

– Jos ajattelee politiikan substanssikysymyksiä, niin olemme monista asioista hyvinkin samoilla linjoilla, kuten maahanmuuttopolitiikasta, Puisto kertoo.

– Puheenjohtajavaalista tulee varmasti henkilövaali. Olin 2017 pahimmissa koitoksissa. Silloin estettiin kaoottinen tilanne ja lähdettiin kehittämään puoluetta. Jatketaan tästä. Dramaattista linjanmuutosta ei olisi tiedossa, mutta tarkennettaisiin ja vahvistettaisiin linjoja, Puisto jatkaa. 

Varovaisuus kunniaan

Perussuomalaisten suosikkiaihe maahanmuutto nousi Puiston ajatuksiin niinä kahdeksana vuotena, jotka hän asui Iso-Britanniassa.

– En pitänyt yhtään hallitsematonta ja laajamittaista maahanmuuttoa hyvänä. Aloin näkemään riskejä. Itse elin akateemisessa ympäristössä ja monet kokemukset maahanmuutosta siinä ympäristössä olivat hyviä.

Puiston mielestä Suomen tulisi noudattaa maahanmuutossa ”varovaisuusperiaatetta”.

– Ei päästetä tapahtumaan sellaista tilannetta, jossa huonosti sopeutuva maahanmuutto kasvaa niin voimakkaasti, että muodostuu esimerkiksi eriytyviä yhteiskuntia tai että ihmiset jäävät huonoilla työllisyysasteilla sosiaaliturvan varaan, Puisto kertoo.

Kaikkea maahanmuuttoa Puisto ei suinkaan tyrmää. Niin opiskelu- kuin yrittäjälähtöisellä maahanmuutolla voi hänen mukaansa olla positiivista annettavaa.

Hallitus pelaa aikaa

Uutisaamussa Puistolta kysyttiin, onko hänen talousajattelunsa lähempänä kokoomusta vai SDP:tä.

– Jonkin verran kokoomusta. Siinä on kuitenkin paljon myös näkemyseroja. Demareihin olisi kirittämistä. Ymmärrän elvytyksen, mutta menokuri täytyisi ajatella aivan toisella tavalla, Puisto toteaa.

Puiston mielestä pääministeri Sanna Marinin johtaman hallituksen työllisyystoimien toteutuksessa on ollut havaittavissa ”jopa ajanpeluuta”.

– Tehdään työllisyystoimia, joihin löytyy konsensus. Aikarajoja hamaan tulevaisuuteen.

Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa perussuomalaisilla on tämänhetkisten galluppien valossa realistinen mahdollisuus voittaa vaalit. Näin ollen puolueen puheenjohtajasta todennäköisesti tulisi myös Suomen pääministeri.

Puisto ei tyrmää mahdollista yhteistyötä minkään puolueen kanssa. Hän kuitenkin myöntää, että joidenkin puolueiden kanssa samassa hallituksessa istuminen olisi vaikeampaa.

– Matka esimerkiksi vihreisiin on todella iso. Se tulee laajemmasta identiteettipolitiikasta, ja se jalkautuu niin moniin ydinkysymyksiin, kuten maahanmuuttoon.

Perussuomalaisten seuraava puheenjohtaja valitaan elokuun puolivälissä Seinäjoella järjestettävässä puoluekokouksessa. Edellisen kerran puolueen johto vaihtui dramaattisesti vuonna 2017, jolloin Halla-aho voitti Sampo Terhon puheenjohtajavaalissa.

Lue myös:

    Uusimmat