Mainos

Perun uhrimäärä nousee yhä

Presidentti on kutsunut sotilaat rauhoittamaan tilannetta. Järistyksen vaurioittamissa kaupungeissa on tapahtunut useita ryöstöjä.

Perun maanjäristysalueella vieraillut presidentti Alan Garcia varoittaa, että järistyksen uhrien määrä nousee raivaustöiden edetessä. Viranomaisten mukaan yli 500 ihmistä kuoli keskiviikkona sattuneessa voimakkaassa järistyksessä Perun rannikkoseudulla pääkaupungin Liman eteläpuolella.

- Pelastustyöntekijöiden ja palokuntalaisten mukaan raunioiden alla on yhä kymmeniä ruumiita, Garcia sanoi Piscossa.

Hän seurasi, miten kaupungin katedraalin raunioista kaivettiin esiin yksi kuollut. Maanjäristyksen aikaan kirkossa oli meneillään messu ja paikalla oli satoja ihmisiä.

- Minun isoisäni on tuolla sisällä. Hän on 77-vuotias, sanoi Javier Chero katedraalin vieressä. Hän kertoi, että isoäiti pääsi pois kirkon raunioista, muttei isoisä.

- Me voimme vain rukoilla. Ja sanoa pelastustyöntekijöille, että "älkää luopuko", "älkää jättäkö häntä", sisarensa kanssa seisova Javier Chero sanoo.

Kymmenettuhannet järistyksen uhrit ovat menettäneet kotinsa.

- Yöt ovat hirvittävän kylmiä, ja kaiken lisäksi on satanut, päivittelee 65-vuotias Victor Ortega. -Tämä on pahempaa kuin sodan pommitukset.

Sotilaat rauhoittamaan tilannetta

Presidentti Garcia lähettää armeijan ja merivoimien sotilaita rauhoittamaan levottomuuksia maanjäristyksen pahiten raunioittamilla alueilla.

Piscon ulkopuolella väkijoukon kerrottiin ryöstäneen hätäapua tuoneita rekkoja.

Myös läheisessä Ican maakunnassa ryöstely on yleistynyt. Icassa tunkeuduttiin kauppakeskukseen ja ryöstettiin muun muassa kodinkoneita.

Ensimmäiset kansainväliset avustusjoukot ovat juuri saapumassa pahimmille järistysalueille. Tämänhetkisten tietojen mukaan järistyksissä kuoli yli 500 ihmistä ja loukkaantui 1500.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.