Mainos

Pernaruttonauta hävitettiin Honkajoella

Pernaruttoon sairastunut nauta on hävitetty eläinjätteen käsittelyyn hyväksytyllä laitoksella Honkajoella Satakunnassa. Viranomaiset kartoittavat mahdollista tartuntalähdettä Orimattilassa loppuviikolla.

Läänineläinlääkäri Kirsi Sario epäilee sateisen kesän nostaneen pernaruttobakteerin itiön pintaan ja edelleen naudan elimistöön.

Sario muistuttaa, ettei itiötä ole helppo löytää kymmenien hehtaarien tilalta. Kun edellinen suomalainen pernaruttotapaus todettiin samassa paikassa neljä vuotta sitten, taudin alkuperäksi epäiltiin 40 vuoden takaista laajempaa pernaruttoepidemiaa.

Sario ei ole löytänyt asiakirjoista mainintaa siitä, miten sairastuneet eläimet aikanaan hävitettiin.

- Yleensä ne haudattiin. Olisikin hyvä löytää joku, joka muistaa mahdollisen kuoppaamisen.

Pernarutto on Suomessa erittäin harvinainen. Ennen Orimattilan tapauksia sitä esiintyi kettutarhalla Pohjanmaalla 1988.

Tauti ei tavallisesti leviä tilalta toiselle Suomen kaltaisessa harvaan asutussa ja viljellyssä maassa.

Taudin tarttuminen ihmiseen on mahdollista, mutta erittäin harvinaista. Näytteitä tutkineet kaksi laboratoriotyöntekijää on varmuuden vuoksi laitettu antibioottikuurille.

Orimattilalaistila ei saa toistaiseksi siirtää eläimiä. Niiden kuntoa seurataan tiiviisti muun muassa verinäytteiden avulla.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.