Mainos

Pepsi perustaa maailman suurimman pikaruokaketjun

Pakkausruoka- ja juomajätti Pepsi on perustamassa ravintoloiden määrällä mitattuna maailman suurinta pikaruokaketjua, jotta yhtiö voisi keskittyä virvoitusjuomatoimintaan. Suunnitelmasta ilmoitettiin yhdysvaltalaisyhtiön johtokunnan kokouksen jälkeen eilen.

Myynniltään kymmenien miljardien markkojen uusi yhtiö koostuisi kolmesta nykyisestä pikaruokajätistä: Pizza Hutista, Taco Bell'stä ja Kentucky Fried Chicken -ravintoloista. Ketjusta tulisi kooltaan suurin ja myynniltään toiseksi suurin maailmassa McDonald'sin jälkeen. Pikaruokapisteitä olisi noin 29 000.

Mainittujen ruokalaketjujen myynti oli Pepsin mukaan viime vuonna yli 20 miljardia dollaria eli vähintään noin 100 miljardia markkaa. Asiantuntijoiden mukaan PepsiCo-yhtiö on pilkkomassa pikaruokatoimintaa omaksi yhtiöksi sijoittajien vuoksi, jotka ovat painostaneet kustannusvaikeuksissa olevaa Pepsiä keskittymään virvoitusjuomiin.

Ravintolat ovat muodostaneet analyytikkojen mukaan hieman yli kolmanneksen jättiyhtiön tuloista. Pepsi siirtyi ravintolatoimintaan 1977 ostamalla Pizza Hutin. Taco Bell -kauppa tehtiin vuotta myöhemmin ja Kentucky Fried Chicken hankittiin 1986. Taco Bell myy pikaruokaa meksikolaisittain ja KFC kana-annoksia.
(STT-Reuter-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.