Pepe & Paradise

Talvi 1968-1969 oli melko vaatimatonta puurtamista. Harvojen keikkojen ohella kokoonpano treenasi ja suunnitteli omaa, tulevan kesän showpakettiaan Taivaasta Helvettiin. Idea ei kypsynyt koskaan toteutustasolle, ja Paradise oli lähes kokonaan ilman keikkoja sinä kesänä. Niinpä Kalle Kalenius kyllästyi bändiin ja meni postiin töihin.

Syksyllä 1969 Pepen vanhat Jormas-kollegat, kitaristi Seppo Keurulainen ja basisti Christer (Kicke) Bergholm tulivat yhdessä jazzsaksofonisti/huilisti Erik (Dani) Dannholmin kanssa Paradiseen. Samaan kauppaan kuului myös silloin hyvin suosittu laulaja Tapani Kansa, joka oli saman ohjelmatoimiston taiteilija kuin Paradise. Kansaa myytiin paremmin, ja niin Paradisesta tuli lyhyeksi ajaksi Tapsan säestysbändi. Kevääseen 1970 asti jatkunut yhteistyö oli ajoittain hauskaa ja usein värikästä. Kansan ja Paradisen tiet erosivat, kun bändi alkoi profiloitua rock- ja soulesityksillään toiseen suuntaan kuin iskelmälaulaja Tapani.

Paradise alkoi tehdä klubikeikkoja Tukholmassa ja herätti huomiota Gyllene Cirkeln -nimisessä pintapaikassa erityisesti kaupungin värillisten keskuudessa soul/funk-esityksillään. Maine kasvoi Ruotsissa myös alan asiantuntijoiden parissa, koska keväällä 1970 bändi teki ruotsalaisen tuottajan johdolla ensimmäisen singlensä Tukholmassa. Ei ihan maailmanmaineeseen nousseella levyllä olivat kappaleet Dark Side of the Moon, englantilaisten hittinikkareiden tekele, ja Pepen sävellys My Child, josta he nauhoittivat myöhemmin Yleisradiolle useita versioita.

Syksyllä 1970 Paradisen kokoonpano muuttui jälleen. Seppo Keurulainen lopetti ja mukaan tulivat trumpetisti Markku Johansson ja urkuri Heikki (Pedro) Hietanen. Näin Paradisesta tuli 7-miehinen, kolmen puhaltajan tanakka orkesteri.

Keväällä 1971 Pepe & Paradisen suosio ja keikkamäärät alkoivat kasvaa. Ylelle tehtiin parikin nauhoitusta (mm. Frederick and Bill ja My Child) ja kesällä bändi kiersi menestyksellä Ruotsia Folkparken-kiertueella. Kicke Bergholm jätti keväällä bändin muutamaksi vuosikymmeneksi ja basistiksi tuli Pekka (Pave) Maijanen. Syksyn 1971 ja kevään 1972 ajan bändi nauhoitti kerran kuussa Finnvoxissa Helsingissä radion viihdetoimitukselle musiikkia Unde Leholan tuottamaan Paratiisi-sarjaan.

Vuosi 1972 oli Pepe & Paradiselle varsinaista myllytystä. Bändi teki radiosarjaa, oli mukana housebändinä Markku Veijalaisen kuukausittaisessa Pinnalla-ohjelmassa MTV:ssä, äänitti läpimurtosinglensä, jossa olivat kappaleet Elämältä kaiken sain ja Sotilaat, kansat, maat. Lisäksi he nauhoittivat Henrik Otto Donnerin sävellyksistä koostuvan klassikkoalbumin Niin vähän on aikaa ja keikkailivat hurjasti. Vauhti alkoi painaa, koska Unde teki samanaikaisesti radiotyötään. Niinpä hän lopetti siltä erää, ja viimeiseksi keikkamatkaksi jäi syksyllä 1972 suomalainen kulttuurivierailu Kazakstaniin, silloiseen Neuvostoliittoon.

Dani Dannholmin fonistipariksi tuli Unden lopettamisen jälkeen Paavo Honkanen. Hän kuoli pian traagisissa olosuhteissa ja hänen jälkeensä Pepe & Paradisen toiseksi saksofonistiksi tuli Pertti (Kalle) Fält, joka on nykyäänkin bändin kantavia voimia.

1970-luvun loppuun mennessä päättyi ensimmäinen vaihe, joka oli alkanut syksyllä 1968. Pepe & Paradise teki ennen sitä useita hittejä, kuten Aamu, Toiset meistä ja Hermes. Kaikki muusikot jatkoivat eri suunnilla musiikin parissa: Pepe solistina, Markku jazztrumpetistina, sovittajana sekä kapellimestarina, Pave Royalsissa basistina ja laulajana ja sen jälkeen laulaja/lauluntekijänä ja tuottajana, Pedro mm. Wigwamissa ja omassa Pedro s Heavy Gentlemen -kokoonpanossaan sekä tuottajana, Kicke muusikkona ja musiikin taustavaikuttajana ohjelmatoimistossaan, Kalle laulajana, muusikkona, näyttelijänä ja ohjaajana, Ande muusikkona, managerina, tuottajana ja kansainvälisen musiikkibisneksen harjoittajana, ja Unde toimi Ylen musiikkitoimittajana ja tuottajana kotimaassa ja eri puolilla Eurooppaa.

Kesti aina vuoteen 1992, kun Pepe & Paradise soitti jälleen julkisesti yhdessä. Kokoonpano esiintyi Seppo Hovin televisio-ohjelmassa. Kaikki bändissä soittaneet muusikot eivät enää olleet elossa 1990-luvulla. Vuonna 1970 bändin jättänyt kitaristi Seppo Keurulainen oli kuollut samalla vuosikymmenellä ja Dani Dannholm 1980-luvun puolessa välissä. Loput ovat halunneet jakaa Paradise-musiikin ilosanomaa kuuntelijoiden mieliksi esiintymällä silloin tällöin, etupäässä Back to the Sixties -tilaisuuksissa ja tulevaisuudessa myös konserteissa.

Kun vuosi 2000 koitti, Paradise halusi siirtää Ylelle soittamansa äänitteet cd:lle digitaalisesti uudelleen masteroituina. 70 s Radio Hits -albumilta kuulee, kuinka energisiä ja laadukkaita covereita Pepe & Paradise esitti kolmekymmentä vuotta sitten. Uusi biisi Sana Sana Saa (African Folk Song) taas osoittaa, kuinka bändi on säilyttänyt soittoilon ja luo edelleen kansainvälisesti korkeatasoista Pepe & Paradise -musaa.

Keväällä 2003 Pepe Willberg lyöttäytyi Petri Laaksosen ja Fredin kanssa kokoonpanoksi nimeltä Pop tenorit. Kolmikko sai innostuneen vastaanoton ensikonsertissaan Helsingin Kulttuuritalolla 30.1.2003, ja televisiossa konsertti nähtiin pari viikkoa myöhemmin. Kolme komeaäänistä musiikin ammattilaista panevat itsensä täysillä peliin. Yhdessä he tulkitsevat suomalaisten tämän päivän ja menneiden vuosien suosikkisävelmiä kolmiäänisen komeasti, herkkyyttä ja huumoria unohtamatta.

Musiikkia johtaa Olli Ahvenlahti. Sovitukset on räätälöity erityisesti tätä kokoonpanoa varten. Tenorit kiertävät konsertoimassa maaliskuusta toukokuuhun 2003. Kiertueen päätöskonsertti on Finlandia-talolla äitienpäivänä 11.5.