Pelto, kuokka ja talopaketti: Jannen ja Heinin hirsitalo valmistui – "En tiedä, uskaltaisinko rakentaa enää"
Kolmen kuukauden mittainen rakennusprojekti Askolassa on nyt ohi. Voidaankin huoletta sanoa, että Janne ja Heini Suokannas rakennuttivat talonsa ennätysajassa. – Kaikki meni ihmeellisen hyvin, pariskunta ihmettelee itsekin.
MTV Uutiset on seurannut kesän ajan Janne ja Heini Suokannaksen talonrakennusprojektia Uudellamaalla Askolassa.
Lue myös:
Kesäkuun alussa Askolan maaseudulla oli suuri maatila, jota ympäröivät vehreät niityt ja pellot.
Pellon laidalla oli pieni, keltainen talo, jossa asuivat Janne ja Heini Suokannas yhdessä Viljami-poikansa ja koiriensa kanssa. Juhannuksen tienoilla syntyväksi odotettiin Viljamin pikkuveljeä.
Keltainen talo kuului alkujaan Jannen isoisälle, mutta oli käymässä Suokannaksille nyt auttamattomasti liian pieneksi. Elämää nähnytkin se oli, eikä palvellut enää oikein nykyajan lapsiperheiden tarpeita.
Janne ja Heini pähkäilivät omia resurssejaan ja tulivat siihen lopputulokseen, että avaimet käteen -talopaketti oli heidän valintansa.
Janne teki pitkää päivää vanhempiensa maatilalla samassa pihapiirissä, ja Heini työskenteli etätöissä HSY:llä.
Koska lapsia olisi pian kaksi, ei itse rakentaminen tulisi kysymykseenkään.
Hirsitalo ja leivinuuni
Sopiva talopaketti löytyi, ja talotehdas lupasi toimittaa talon kolmessa kuukaudessa. Hirsitalo, neljä huonetta ja avoin tupa.
Lisävarusteeksi varaava takka leivinuunilla, tilava kodinhoitohuone kurateisellä ja keittiö, jossa olisi ruhtinaallisesti kaappitilaa. Vaatimuslista ei ollut sen pidempi, mutta sitäkin tärkeämpi.
Ja vastoin kaikkia kauhutarinoita, joita talonrakennusprojekteista kerrotaan, Suokannasten aikataulu todella piti, sillä MTV Uutiset vieraili elokuun lopussa heidän upouudessa hirsitalossaan.
Talo valmistui ennen kuin sohva tuli
Ei koettu kriisejä, ei riitoja ja kaikki meni Suokannasten mukaan niin hyvin ja nopeasti, ettei oikein itsekään pysynyt mukana.
Sisään oli muutettu edellisenä viikonloppuna. Niin nopeasti tuli muutto, ettei sohvakaan ollut vielä ehtinyt perille.
Lapsiakin oli nyt kaksi. Hyvissä ajoin ennen juhannusta syntyi Viljamin pikkuveli.
Kokonaisuutena rakennusprojekti onnistui nappiin, eikä pariskunta keksi mitään, mikä ei olisi sujunut kuten sovittiin.
– Ei tullut mitään yllätyksiä, Janne ja Heini hämmästelivät.
Lisähommia Suokannaksille kuitenkin teetti se, että talo piti ulkomaalata itse.
– Sekin olisi varmasti teetetty ulkopuolisella, jos olisi ehditty, Janne kertoo.
Rakennusalan tilanne huolettaa
Suokankaat tietävät, että aina rakennusprojekti ei onnistu, he ovat kuulleet kaikenlaisia tarinoita epäonnisista avaimet käteen -paketeista.
Rakennusmaailmassa kuohuu parhaillaan. Vain kolmessa kuukaudessa on tapahtunut paljon ja vakavaraisena pidettyjä, vuosikymmeniä pystyssä olleita talopakettitehtaita on kaatunut. Viimeisimpänä Jukkatalo.
Suokannakset harmittelevat, että rakennusalalla menee nyt huonosti.
Lue myös: Jukkatalo Oy hakeutui konkurssiin
Janne ja Heini kuitenkin kiittelevät onneaan, että he välttivät karikot. Yhdeksi syyksi he arvioivat sen, että talon valmistumisaika oli niin lyhyt ja siten riskit pienenevät.
– En tiedä, uskaltaisinko rakentaa enää, kun katsoo mitä ympärillä tapahtuu, Heini pohtii.
Vinkit rakentajille
Janne ja Heini antavat sellaisen vinkin kaikille talonrakennusta suunnitteleville, että kaikki mieleen tuleva kannattaa sopia mahdollisimman tarkkaan etukäteen, ennen kuin nimet laitetaan paperiin.
– Kannattaa suunnitella talo mahdollisimman valmiiksi ja sopia etukäteen esimerkiksi lisävarusteista ja pistorasioiden määrästä, sillä muutostöistä saattaa kertyä suuriakin summia jälkeen päin, Heini tietää.
Uusimmat
-
23:33
Raportti: Yhdysvaltain salainen palvelu vastuussa useista turvallisuusongelmista
-
23:24
Tapparan maalitykiltä hävytön temppu – tämä törkytaklaus meni ohi TV-pelissä, kurinpito tutkii
-
23:07
SAS:n kone yllättävään laskuun Kööpenhaminassa: Hiiri hyppäsi matkustajan ateriasta
-
23:01
Poliisi huolestunut Oulusta löydetyistä polttopulloista ja pullopommeista
-
23:00
Kuopioon hyviä uutisia: HJK:n mestaruushaaveille kova kolaus
-
22:52
Raimo Helmistä huvitti – Kiekko-Espoon luotsilta jykevää tekstiä: "Pitäisi jotain tajutakin!"
-
22:47
Emanuelaa kutsutaan "seksikkääksi erotuomariksi" – mitta täyttyi kyseenalaisen huomion keskellä
-
22:18
Soutulegenda Pertti Karppinen Olympiakomitean kohusta: "Raha ei mene oikeaan paikkaan"
-
22:01
Mariaanien haudan syvyyksistä kaikuneet "avaruusalusten äänet" ovat saaneet selityksen
-
21:59
HIFK:lle historiallinen voitto, Kärppien tähtikiinnistys hurjasteli hatullisen – näin perjantain liigakierros eteni
-
21:50
HIFK mursi ikävän kirouksen – Veli-Matti Savinainen pillastui totaalisesti
-
21:21
Herttinen mikä tykitys! Kärppien tähti Reid Gardiner riehui Porissa – hattutemppu draaman keskellä
-
21:06
Jokerit suli karmealla tavalla – Valtteri Filppula osui jälleen
-
21:05
Somevaikuttaja Emilia Huttunen haaveilee vatsaleikkauksesta – raskaudet ovat jättäneet kehoon jälkensä
-
21:03
Kuka oli Ibrahim Aqil? Israelin iskun kohteesta tarjottu seitsemän miljoonan palkkio
-
20:50
Mika Aaltolalle yllättäviä mutkia Strasbourgin-matkalle: "Viimeksi kaksikymppisenä tein jotain vastaavaa"
-
20:49
Israel: Isku Beirutiin surmasi kymmenisen Hizbollah-komentajaa – MTV seuraa
-
20:40
Syyttäjä: Mies yritti tappaa naapurinsa lapiolla Oulun keskustassa – selitti tekoaan "kadun merkillä"
-
20:32
Vaarallinen rahtialus ajelehtii kohti Ruotsia – tällä taholla vastuu, jos jotain käy
-
20:32
Nyt meni hermot: TPS-tähdeltä karmiva taklaus Liigassa – sitten lyötiin nyrkillä päähän
-
Lataa lisää