Pelko Venäjää kohtaan kasvaa Virossa

Virolaislehti julkaisi tänään kaavion siitä, miten Venäjän hyökkäys Baltiaan etenisi.

Virolaisilla ja Viron venäläisillä on täysin erilainen käsitys Georgian tapahtumista.

Juuri julkaistun kyselytutkimuksen mukaan virolaiset pitävät syyllisenä sotaan Venäjää, kun taas Viron venäläiset Georgiaa. Virolaisten enemmistö pelkää konfliktien venäläisten kanssa leviävän myös Baltiaan.

Tämäkin tutkimus kertoo saman, jo tutun tosiasian: virolaiset ja Viron venäläiset saavat tietonsa aivan eri lähteistä.

Virolaiset saavat ne Georgiaa vähintään 110 prosenttisesti tukevista virolaisista tiedotusvälineistä, viron venäläiset enimmäkseen Moskovan tv-kanavilta, joiden antama kuva on totaalisen erilainen.

Virolaisista lähes 60 prosenttia sanoo, että Kaukasian taistelut voivat levitä Baltiaan. Viron venäläisistä taas kaksi kolmas osaa on sitä mieltä, että eivät leviä, elleivät Baltian maat itse sitä provosoi.

Media lietsoo paniikkia

Virolaisten pelon takana ovat tietysti vanha epäluulo Venäjän aikeita kohtaan ja viime vuosien erittäin viileät valtiolliset suhteet.

Osa pelon tunteesta menee kuitenkin täkäläisten tiedotusvälineiden ja poliitikkojen piikkiin. Viime päivien lehtiä lukemalla voisi melkein luulla, että Venäjän hyökkäys on jo aivan nurkan takana. Vähemmän on näkynyt pohdintoja siitä, miksi Venäjä nyt lähettäisi tankkinsa kohti Baltiaa.

Tämän päivän Postmees-lehdessä on esimerkiksi jo kaavio siitä, miten sota etenisi Virossa.

Oikeistopuolue Isänmaa ja Res Publican nuoret puolestaan kehottivat virolaisia liittymään suojeluskuntiin. Viron reserviupseeriliitto haki netin avulla vapaaehtoisia Georgiaan ja jo ensiviestissään kehotti ottamaan kenttäpuvun mukaan.

Viron ulkoministeriö hermostui kehotuksesta, eikä turhaan, sillä Venäjän suurin tietotoimisto Interfax kirjoitti Viron lähettävän upseereita Georgiaan. Reserviupseeriliiton puheenjohtaja ilmoitti tämän jälkeen eroavansa.

Viron presidentti Toomas Hendrik Ilveksen muutamat lausunnot ovat saattaneet vaikuttaa virolaisten mielialoihin.

Ilveksen mukaan Euroopan turvallisuuspoliittinen kuva on muuttunut. Itäisen Euroopan maat eivät voi enää luottaa siihen, ettei iso naapuri hyökkää, kuten niille on vuosikausia vakuuteltu.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat