Pelastuslaitos julkaisi kuvan Volkkarista, joka olisi voinut estää ihmishenkien pelastamisen Espoossa: "Juuri ja juuri onnistui" – älä ikinä pysäköi nostopaikalle!
Pelastuslaitos muistuttaa, että nostopaikalle pysäköiminen voi pahimmassa tapauksessa johtaa kuolonuhreihin.
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos julkaisi tällä viikolla Facebook-sivullaan erittäin tärkeän muistutuksen autoilijoille.
Pelastuslaitoksen julkaisemassa kuvassa kerrostalon piha-alueelle pysäköity ajoneuvo oli vähällä estää nostolava-auton käyttämisen.
Kaikeksi onneksi kyse oli tuolla kertaa vain harjoituksesta. Löydät paljon puhuvan kuvan tämän artikkelin lopusta.
Mitä "nostopaikka" tarkoittaa?
Talon seinässä oleva keltainen Nostopaikka-kilpi merkitsee paikkaa, josta pelastuslaitoksen nostolava-autolla on tarkoitus järjestää varatie asuntoihin tulipalotilanteessa. Kilpi kertoo pelastajille, että kyseinen kohta soveltuu raskaalle ajoneuvolle, ja että nostoyksikön operointi on siitä kohdasta mahdollista.
– Virheellisesti pysäköity ajoneuvo saattaa estää isokokoisen nostolava-auton sijoittamisen ja siten asukkaiden pelastamisen, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos kertoo.
Samaisesta syystä pelastustielle pysäköinti on ehdottomasti kiellettyä. Pelastustie on ajotie, jota käyttäen hälytysajoneuvot pääsevät hätätilanteessa riittävän lähelle rakennusta.
Pelastustielle ei saa myöskään kasata lunta, asentaa valaistuspylväitä, istutuksia tai mitään muutakaan liikennettä estävää.
Taloyhtiö ja sen asukkaat voivat vaikuttaa palokunnan toimintamahdollisuuksiin ja asukkaiden turvallisuuteen huolehtimalla siitä, että pelastustiet pysyvät aina vapaana.
Vuonna 1996 Lahdessa sattuneessa tulipalossa menehtyi kaksi ihmistä. Pelastustoimia hidasti muun muassa kerrostalon pihaan väärin pysäköity auto, jota siirrettäessä pelastuslaitoksen nostolava-auto vaurioitui.
Alla olevan päivityksen yhteyteen liitetyssä kuvassa on meneillään Espoonlahden vuoron puomitikasyksikön harjoitus, joka oli väärin pysäköidystä Volkswagen Polosta johtuen vähällä epäonnistua.
Lähteet: Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos, Pelastustoimi.fi
Uusimmat
-
05:31
Kaksi kuoli Punaisen Ristin saattuetta vastaan tehdyssä hyökkäyksessä Sudanissa
-
05:16
Kaksi junaa törmäsi Italiassa – ainakin 17 loukkantui
-
22:45
SM-liiga syynäsi useita tilanteita – näistä taklauksista lätkittiin pelikieltoa
-
22:44
Retkiluistelun harrastajien määrä kasvaa hurjaa vauhtia – jo puoli miljoonaa suomalaista haluaa kokeilla lajia
-
22:15
Tästä toivotaan ilmaston pelastajaa: Katso, kuinka hiilidioksidia varastoidaan maaperään kivettämällä
-
21:43
"Ruumiita puiden latvoissa ja oksissa seivästyneinä" – MTV:n sotakirjeenvaihtaja muistelee näkyä, joka oli kuin toisesta maailmasta
-
21:01
Mikko Hautala kommentoi yhteydenpitoaan Donald Trumpiin: "Kyse ei ole poliittisesta sympatiseerauksesta"
-
21:00
Kuninkaalliskirjailija myöntää nimenneensä väitetysti rasistisesti puhuneet brittihovin jäsenet kohukirjansa varhaisessa versiossa
-
20:59
Puljujärvi sai heti Sidney Crosbyyn liittyvän käskyn – NHL-luotsilta yllätys suomalaiselle: "Missä on Jesse?"
-
20:28
The Guardianin toimittaja testasi saunomista Helsingissä ja Tampereella: Tämä yllätti eniten
-
20:15
Katsoja menehtyi kesken pelin – ottelu peruttiin tunnin odotuksen jälkeen
-
20:14
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaista EU-diplomaattia "korruptiosta maan päällä" – voi johtaa kuolemantuomioon
-
19:43
Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki avoimina Aamulypsy-ohjelman kulisseissa aikoinaan kyteneistä riidoista: "Kävelimme vuoron perään ulos studiosta"
-
19:30
Tutkijat selvittivät tyrannosauruksen viimeisen aterian: Kaksi vauvadinosaurusta
-
19:20
Suomen päävalmentaja myöntää tehneensä ison riskivalinnan MM-finaaliin: "Kaikkihan sen näki"
-
19:15
MTV:n vaalikone: Enemmistö presidenttiehdokkaista suhtautuu kielteisesti kaksoiskansalaisuuden myöntämiseen venäläisille
-
19:01
Yllättävä apu paniikkikohtauksen iskiessä: "Mainio terapiakikka"
-
18:45
Kiinassa ja Euroopassa leviävä keuhkokuume nosti huolen: Tepsivätkö ylikäytetyt antibiootit enää? "Ongelma kaikkialla"
-
18:41
Hämmentävä näytelmä jatkuu Dubaissa: Näin öljypomo saarnasi maailmalle ilmastokokouksessa
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
Lataa lisää