Kaksi kuoli kerrostalon palossa Lahdessa

Kaksi ihmistä sai surmansa seitsenkerroksisen asuinrakennuksen tulipalossa Lahdessa tapaninpäivän vastaisena yönä. Sairaalahoitoon kuljetetut yhdeksän henkilöä pääsivät kaikki pois päivän kuluessa.

Saimaankatu 58:n kaikki 104 asukasta jouduttiin evakuoimaan B-rapusta. Myös viereisen rapun ylimmät huoneistot jouduttiin myöhemmin tyhjentämään asukkaista. Osa talon asukkaista saattoi palata kotiinsa vielä tapaninpäivänä.

Uhkaava palo levisi B-rapun asunnosta kattorakenteisiin, jonne palokunta sai sen rajattua. Rappukäytävä kärsi pahoista savu- ja vesivahingoista. Sammutustöitä vaikeutti kireä pakkanen, joka jäädytti rappukäytävän vaarallisen liukkaaksi.

Surmansa saivat parvekkeelta pudonnut 13-vuotias tyttö ja rapputasanteelle tuupertunut 50-vuotias nainen.

Nostolava-auton nosturi ei toiminut

Palo syttyi nelihenkisen perheen asunnossa talon ylimmässä kerroksessa, jossa he yrittivät ensin sammuttaa paloa. Tuli sai todennäköisesti alkunsa kynttilästä, josta liekit tarttuivat tekstiileihin.

Vanhemmat ja perheen noin 10-vuotias tytär onnistuivat pelastautumaan huoneistosta rappukäytävän kautta ulos. Perheen vanhempi 13 -vuotias tytär joutui pakenemaan liekkejä parvekkeelle. Tyttö roikkui kaiteessa liekkien lyödessä parvekkeen oven kautta ulos.

Pelastuslaitoksen nostolava-auto ajettiin ahtaassa pihassa parvekkeen alle, mutta koneen nosturi ei jostakin syystä toiminut. Nostolava-auton siirtymistä oikealle kohdalle viivästytti pihalle väärin pysäköity henkilöauto, jota siirrettäessä nostolava-auto vaurioitui. Lopulta tytön voimat loppuivat, ja hän putosi piha-asfaltille. Ensiavun jälkeen tyttö vietiin ambulanssilla sairaalan, jossa hänet todettiin menehtyneeksi.

Asukkaat hotelliin ja SPR:n tiloihin

Palomiehet evakuoivat talon tunkeutumalla kaikkiin asuntoihin yleisavaimella. Talon asukkaat toimitettiin takseilla tilapäisesti hotelliin ja Lahden SPR:n tiloihin. Suurin osa asukkaista hakeutui omaisten ja tuttavien luokse.

Palo levisi rakennuksen välikattoon ja savun vuoksi myös naapurirapun ylimmät huoneistot jouduttiin tyhjentämään asukkaista. Yhdeltä yöllä havaitun palon sammutustyöt kestivät aamuun saakka, ja sammutukseen osallistui useita ympäristön palokuntia. Talo sai palossa huomattavia savu- ja vesivaurioita. Pahimmin vahingoittuivat ylimpien kerrosten asunnot.
(STT)

Nostolava-auton nosturi ei toiminut

Palo syttyi nelihenkisen perheen asunnossa talon ylimmässä kerroksessa. Perheenjäsenistä kolme onnistui pelastautumaan huoneistosta rappukäytävän kautta ulos.

Perheen vanhempi 13 -vuotias tytär roikkui parvekkeen kaiteessa liekkien lyödessä parvekkeen oviaukon kautta parvekkeelle. Pelastuslaitoksen nostolava-auto ajettiin ahtaassa pihassa parvekkeen alle, mutta koneen nosturi ei toiminut.

Tytön voimat loppuivat, ja hän putosi piha-asfaltille. Ensiavun jälkeen tyttö vietiin ambulanssilla sairaalan, jossa hänet todettiin menehtyneeksi. Tulipalon toinen uhri löydettiin evakuoinnin yhteydessä hissistä.

Asukkaat hotelliin ja SPR:n tiloihin

Palomiehet evakuoivat talon tunkeutumalla kaikkiin asuntoihin yleisavaimella. Talon asukkaat toimitettiin takseilla Patria-hotelliin ja Punaisen Ristin tiloihin. Suurin osa asukkaista hakeutui omaisten ja tuttavien luokse. Palo hakeutui rakennuksen välikattoon ja savun vuoksi myös naapurirapun ylimmät huoneistot jouduttiin tyhjentämään asukkaista.

Yhdeltä yöllä havaitun palon sammutustyöt kestivät aamuun saakka, ja sammutukseen osallistui useita ympäristön palokuntia. Rappukäytävän useimmat asunnot kärsivät huomattavista savu- ja vesivahingoista. Palon syttymissyytä ei toistaiseksi tiedetä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat