Pekka Saurin kolumni: Maalaisten vähättely saa nyt riittää – näin minusta tuli landepaukku

Neljän kuukauden etätyöskentely maalta käsin vaikutti minuun niin, etten enää suostu kaupunkien ja maaseudun väliseen vastakkainasetteluun enkä kuuntelemaan irvailua landepaukuista, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Pekka Sauri.

Maaseutu ei ole mikään pinta-alamitta, vaan siellä asuu samanlaisia itsenäisesti ajattelevia yksilöitä kuin Kalliossakin. Kaupungistuminen epäilemättä jatkuu, mutta maaseudun kohteleminen “viimeinen sammuttaa valot” -asenteella on julmaa ja epäeettistä, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Pekka Sauri.

Vietin juuri neljä kuukautta etätöissä ja vapaaehtoisessa karanteenissa landella, kahden tunnin matkan päässä koti-Rööperistä. Tämä oli pisin yhtäjaksoinen aika, jonka olen viettänyt poissa Helsingistä kouluvuosien jälkeen – poislukien ne kolme vuotta, jotka asuin Lontoossa. Olen varmaan puhtaaksiviljellyimpiä esimerkkejä urbaanista suomalaisesta. Viimeiset neljäkymmentä vuotta olen asunut Helsingin kantakaupungissa. Luulin, etten tule päivääkään toimeen ilman spåran kirskuntaa ja (lisätkää tähän kaikki stadilaiskliseet mitä keksitte). 

Kaupunki ja kesämökki – mikä upea yhdistelmä

Vaikken toivoakseni ole esiintynyt hurmahenkisimpänä kaupungistumishihhulina, olen aina pitänyt enemmän tai vähemmän itsestään selvänä, että Suomessa väki pakenee maalta ja keskittyy kaupunkeihin. Elinkeinorakenteen muutos nyt vain toimii niin. Suuruus suurentaa, pienuus pienentää. 

Aluetutkija Timo Aron sosiaalisessa mediassa julkaisemat havainnolliset graafit asutuksen ja työllisyyden kehityksestä ovat korutonta kertomaa. Ehkä koruttominta on, että maan tiheimminkin asutussa maakunnassa eli Uudellamaalla on taantuvia kuntia, joiden asukasmäärä vähenee. Koronakriisi on nostanut etätyön arvoon arvaamattomaan – kirjaimellisesti arvaamattomaan: on vielä kovin varhaista sanoa, jääkö laajamittainen etätyö pysyväksi ilmiöksi ja miten se vaikuttaa työn tuottavuuteen.

Mutta etätyö on joka tapauksessa antanut lisää uskottavuutta “monipaikkaisuudelle”, tälle aluepoliittisen stiiknafuulian uudelle muotisanalle. Monet etätyöläiset jakavat aikansa kaupungin ja kesämökin välillä. Kun vapaa-ajan asuntojen varustetaso on viime vuosina noussut miltei vakinaisen asunnon rinnalle ja kun tietotekniikan voi helposti kantaa mukanaan, työpisteen muuttaminen mökille ei enää merkitse kaupunkimukavuuksien uhraamista. Aamuespresson sihistessä voi tarkastaa riistakamerasta, minkä lajin petoja on yöllä käynyt pihassa kääntymässä. 

Suurin este maaseutuetätyölle ovat lapset, jotka käyvät koulua kaupungissa. Jos lapset ovat jo aikuisia, tätäkään estettä ei ole. Ja toki pitää muistaa, että kaikkea työtä ei koskaan voi tehdä etänä.

Ilman autoa ei maalla selviä

Maalla asuessa logistiikka nousee isoksi prioriteetiksi. Pitkänkin taipaleen päästä pitää käydä ruokakaupoilla ja asioita toimittamassa, vaikka suurin osa asioista hoituisikin verkossa. 

Kesällä totesin noin kymmenessä sekunnissa, että maalla asuminen ilman autoa on täysin epärealistinen ajatus. Maaseutunäkökulmasta cityvihreiden autottomat keskustat, pyöräilybaanat ja joukkoliikennepainotus näyttävät kovin kaukaisilta ja varmasti monen mielestä silkalta naiivilta kohkaamiselta. Ajellessani ns. luu ulkona kesäautollani kaupoille huomasin tienposkessa iäkkään naishenkilön peukalo pystyssä. Poimin hänet kyytiin ja tiedustin, oliko hänkin kirkolle matkalla. Sanoi olevansa. Kysyin, oliko hänellä tapana kävellä kauppareissut. Kuntakeskukseen oli viisi tai kuusi kilometriä.

– No ei ennen ollut, mutta auto ei mennyt enää katsastuksesta läpi eikä ole rahaa korjata.

Tämä oli tapahtunut joskus viime talvena. 

– Onneksi aina välillä hyvät ihmiset antaa kyytiä, hän sanoi.

Keskusta takaisin Maalaisliitoksi

Se vaikutus tällä neljän kuukauden etäilyllä oli, etten enää suostu kaupunkien ja maaseudun väliseen vastakkainasetteluun enkä kuuntelemaan irvailua landepaukuista. 

Maaseutu ei ole mikään pinta-alamitta, vaan siellä asuu samanlaisia itsenäisesti ajattelevia yksilöitä kuin Kalliossakin. Kaupungistuminen epäilemättä jatkuu, mutta maaseudun kohteleminen “viimeinen sammuttaa valot” -asenteella on julmaa ja epäeettistä. Maaseudun asukkaat ansaitsevat täsmälleen saman kunnioituksen ja ihmisarvon kuin metropolinkin.

Vastoin aiempia kestävän kehityksen tavoitteitani olen myös sitä mieltä, että valtion pitäisi tukea Finnairin lakkautuslistalla olevien maakuntakeskusten lentoyhteyksiä siihen asti, että nopeat junayhteydet toteutuvat. 

Jos olisin Annika Saarikko, palauttaisin Suomen Keskusta rp:n nimen Maalaisliitoksi. Nimenmuutos selkiyttäisi puolueen roolia ja avaisi mahdollisuuksia rakentavaan vuoropuheluun kaupunkien ja maaseudun kesken ilman, että samalla pitäisi miettiä jotakin hämärää keskusta-aatetta.  Voisin ryhtyä Maalaisliiton hangaround-jäseneksi.

Je suis landepaukku.

Kirjoittaja on työelämäprofessori Helsingin yliopistossa ja MTV Uutisten kolumnisti.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja