Helena Petäistö: Päättäjät ovat tehneet kauan kaikkensa, että kaupunkikeskustat autioituvat täydellisesti, ja sijoitusyhtiöiden kuurous pahensi asiaa – mitä turisteille on tarjolla?

4:14
Autioituva Helsingin Aleksanterinkatu ihmetyttää – miksi yritykset sulkevat ovensa?

Mistä johtuu, ettei edes pandemia ole saanut suomalaisten sijoitusyhtiöiden käytöstä muuttumaan? Täytyykö ensin kokea Suomen kaupunkikeskustojen täydellinen autioituminen ennen kuin vallitseva käytäntö ja ilmapiiri muuttuvat? Ja täytyykö kaikkien kasvuyritysten siirtyä ulkomaiseen omistukseen ennen kuin lainsäätäjät heräävät?

Tänä syksynä, kun jopa Helsingin Esplanadi, pääkaupungin paraatipaikka ja edustava näyteikkuna, alkaa osoittaa tyhjentymisen merkkejä, pitäisi kaikkien hälytyskellojen soida. Onko Helsingillä ja Suomen kaupungeilla todella varaa tähän? Pohjoisen pääkaupunki Oulu on jo muuttunut tyhjyydessään lähes tunnistamattomaksi. Mitä sitten tehdään, kun ulkomaiset turistit palaavat? Eivät heitä kiinnosta autiot kadut ja tyhjät liikehuoneistot; he hakevat kaupungeista elävyyttä ja viihtyisyyttä, jota vain kaupat kaduille tuovat.

Sekä kaupunkien että valtakunnan päättäjät ovat meillä jo pitkään tehneet kaikkensa, että kaupunkikeskustat näivettyvät, sillä jo vuosikymmenien ajan Suomi on ollut amerikkalaismallisten suurten kauppakeskusten ja jättimarkettien luvattu maa Euroopassa. Kaupunkiemme viihtyisyys on kärsinyt ja vetovoima hiipunut jo kauan ennen kuin missään muualla Euroopassa, jossa jättiostareiden ja hypermarkettien liiallista ylivoimaa on rajoitettu lainsäädännöllä kaupunkikeskustojen elävyyden säilyttämiseksi. Suomessa vain Jan Vapaavuori esti jättiyksiköiden lisäämistä ja kaupan vääristymistä ministeriaikanaan.

Ranska toimi toisin

Ranskassa säädettiin jo 1990-luvulla lait, jotka pakottivat jokaisen uuden jättihanketta havittelevan selvittävän, miten se vaikuttaa kaupan rakenteeseen paikkakunnalla.  Se esti ylilyönnit pitkään ja pelasti keskustat autioitumiselta.

Kun nettikauppa rynnisti voimalla, teki se suurta hallaa koko vähittäiskaupan alalle kunnes ketterimmät oppivat siirtymään osaksi nettiin itsekin. Haittaa kaupunkikeskustoille tuntuu olevan myös parkkihallimaksujen kalleudesta. 

Mutta sitten löi lekalla koronavirus, joka vei viimeisetkin asiakkaat kaikkialta muualta paitsi ruokakaupoista ja apteekeista. Ranskassa hallitus päätti pitää vähittäiskaupan, ravintolat, kahvilat ja hotellit hengissä koko pandemian ajan periaatteella ”quoi qu’il en coûte”, maksoi mitä maksoi.  Vasta viime viikolla loppui valtionvarainministeriön suuri avustusohjelma, mutta avustuksia jatketaan yhä tapauskohtaisesti. Päämääränä on säilyttää koko vähittäiskauppojen, ravintoloiden ja hotellien verkosto niin, että ne ovat olemassa, kun normaaliaika palaa.

Ranskassa ravintolaan pääsyyn vaaditaan koronapassia.

Vuokrataso viimeinen niitti

Suomen kaupunkien liikehuoneistojen tyhjeneminen keskustoista on hälyttävä ilmiö, niin ankeiksi ovat keskustat muuttumassa. Avustukset ovat olleet käytännössä olemattomia. Mutta vihoviimeinen niitti keskustan kaupalle on ollut aivan liian korkea vuokrataso pandemia-aikana.

Monet yksityiset vuokranantajat ovat joustaneet näissä täysin odottamattomissa ja poikkeuksellisissa olosuhteissa. He ovat kärsineet sen omissa nahoissaan ymmärtäen, että nyt lirissä ovat kaikki.

Mutta yksi taho sai aikaan shokin ja pani meilläkin yleisen mielipiteen närkästymään heti pandemian alkuvaiheessa; sijoitusyhtiöt, jotka jatkoivat armottomasti vuokrien perimistä niin kuin mitään poikkeuksellista ei olisi tapahtunutkaan. ”Business as usual” tuntuu yhä vain jatkuvan pääomasijoittajien norsunluutorneissa.

Pysäyttävä kenkäskandaali

Kun palaa Helsinkiin 3,5 kuukauden poissaolon jälkeen, pistää keskustan tyhjeneminen todella silmiin. Kun en Pariisissa löytänyt etsimääni mallia lähellä asuntoani sijaitsevasta Rue de Sèvres’n Mephiston kenkämyymälästä, suuntasin Helsinkiin päästyäni Kasarmikadulle. Mitä? Mephiston ikkunassa kirkuivat loppuunmyyntilakanat! Yhdyin sisällä voivotteleviin, ällistyneisiin vakioasiakkaisiin: Maailmankuulu ranskalainen laatumerkki, joka on lähes kymmenen vuoden aikana saanut itselleen Helsingissäkin merkittävän asiakaskunnan, joutuu siis panemaan ovensa säppiin? Sitä ei meistä kukaan oikein käsittänyt.

Yhtälö on kuitenkin yksinkertainen. Myöhemmin sain kuulla, että sijoitusyhtiö, joka omistaa Ahlströmin talon ja joka sivumennen sanoen oli juuri myynyt suomalaisen Destian Ranskaan Kauppalehden arvion mukaan noin 300 miljoonalla eurolla, ei ollut lotkauttanut korvaansakaan vuokralaisensa pandemia-ahdingolle, ennen kuin vasta kolmen kesäkuukauden aikana, jolloin kaupunki ammotti taas tyhjyyttään, eikä suostu purkamaan vuokrasopimusta edes force majeur -tilanteessa.

Jos edessä on siitä syystä liikkeenpitäjän konkurssi, ei siinä ole muita kuin häviäjiä, ja taas yksi tyhjä liikehuoneisto. Suomalaiset sijoitusyhtiöt saattavat kyllä tukea kulttuuria, mutta eivät yrittäjyyttä  -  edes nyt, kun niiden joustamattomuus alkaa jo pistää rumasti silmään. Tuskinpa sellainen joustamattomuus on kovin viisasta varallisuusarvojenkaan kannalta.

Arvokas yritys heti myyntiin – tuhon tie

Jo aiemmin sijoitusyhtiöihimme on liittynyt yhteiskunnallisesti vahingollinen, erityisesti Suomessa vallitseva ilmiö myydä yritys ulkomaille heti, kun se alkaa saada arvoa. Voitot valuvat maasta ulos, ja teollista kapasiteettia poistuu muualle. Edes strategisesti herkät alat eivät välty tältä ihmeelliseltä piittaamattomuudelta, sillä Suomessa ei ole parlamentaarista valvontaa sitä estämässä. Kun Suomen passeissa käytetty tunnisteteknologia häipyi taannoin sijoitusyhtiön kautta Luxemburgin epäilyttävään veroparatiisiin, ei sekään hälyttänyt mitään kelloja.

Pandemia on paljastanut monenlaista raadollisuutta suomalaisessa systeemissä, jota muualla Euroopassa useimmiten arvostetaan pohjoismaalaisena inhimillisenä yhteiskuntana eikä pelkkänä kasinotaloutena. Vallitsevan ”rahat pois”-mentaliteetin muutos olisi syytä aloittaa suomalaisista sijoitusyhtiöistä.         

Eivätkö suomalaiset pääomasijoittajat osaa tosiaankaan ajatella laatikon ulkopuolella edes ”force majeur” -tilanteissa? Onko ahneus sokaissut heidät niin pahasti? Jos lainsäädäntö ei tunne pandemiaa, talonpoikaisjärki sen kyllä ymmärtää, eikä inhimillisyyskään ole kiellettyä edes kiinteistösijoitusbisneksessä.

Mutta jo puhtaalla bisneslogiikalla luulisi ajattelevan, että on parempi saada edes sellaista alempaa vuokraa, jonka liikeyritys kykenee pandemian aikana maksamaan kuin ajaa liike konkurssiin ja jäädä siis vuokrat saamatta ihan kokonaan. Tyhjien liikehuoneistojen runsauden aikana entiseen vuokratasoon ei ole ihan heti paluuta, jos uusia vuokralaisia ylipäätään löytyy nopeasti millään vuokralla. Ja sijoitusyhtiöiden maineen tahrautumisella on myös oma hintansa.  


Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja