Pekka Poudalle annettiin neula käteen ja alkoi armoton taistelu aikaa vastaan – katso Pöllölaakson tiukka Squid Game -haaste
Jättihitiksi nousseen Netflixin Squid Game -sarjan ympärillä kohistaan nyt monestakin syystä. Viraali-ilmiöksi on muodostunut muun muassa sarjassa nähty haaste, jossa keksimäisestä makeisesta veistellään neulalla kuvio irti. Haaste perustuu vanhaan eteläkorealaiseen lastenleikkiin, ja testasimmekin Pöllölaaksossa tätä koko perheelle soveltuvaa versiota. Katso videolta, miten haasteesta selvisi Pekka Pouta ja muut maikkarilaiset!
Netflixin Squid Game -sarjasta on muodostunut maailmanlaajuinen ilmiö. Raakaan peliin perustuva sarja ei sovi herkimmille ja valitettavasti sarjan myötä on noussut myös huolestuttaviä lieveilmiöitä. MTV Uutisten sivuilla kerrottiin tällä viikolla, miten väkivaltainen, raaka ja ahdistavakin sarja näkyy ruotsalaislasten leikeissä. Samantyyppisiä ongelmia on havaittu myös muualla maailmassa.
Squid Game on kuitenkin myös synnyttänyt positiivista pöhinää. Hiteiksi ovat sarjan myötä nousseet myös eteläkorealaiseen lastenleikkiin liittyvät dalgona-makeiset. Dalgona-haaste villitseekin nyt monia eri sosiaalisen median kanavissa. Haasteen ideana on irrottaa erittäin herkästä, sokerista ja ruokasoodasta valmistetusta keksimäisestä makeisesta siihen painettu kuvio. Voit kokeilla dalgona-keksien valmistamista itse tällä MTV Uutisten Makuja-ruokasivujen ohjeella.
Päätimme tarttua Pöllölaaksossa dalgona-haasteeseen ja testasimme suositun eteläkorealaisen leikin sen alkuperäisillä, koko perheelle soveltuvilla säännöillä. Testaajilla oli 10 minuuttia aikaa yrittää irrottaa piparimuotilla painettu kuvio täysin ehjänä neulan avulla.
Miten kävi Pekka Poudalle tiukassa haasteessa? Auttoiko taskusta löytynyt apuväline tai paikalle hipsutellut Sini-koira? Katso videolta Pöllölaakson oma dalgona-haaste.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää