Pekka Perää kuullaan Talvivaaran pörssirikoskäräjillä

Talvivaaran Kaivososakeyhtiön pörssirikoskäräjillä Helsingissä kuullaan tänään toimitusjohtaja Pekka Perää.

Kysymys on siitä, onko Talvivaaran nykyinen tai entinen johto vienyt sijoittajia harhaan vuosina 2011-2013. Talvivaaran perustajaa ja toimitusjohtajaa Pekka Perää syytetään tänä aikana kahdeksasta tiedottamisrikoksesta. Entistä varatoimitusjohtajaa Saila Miettinen-Lähdettä syytetään kahdesta ja entistä toimitusjohtajaa Harri Natusta yhdestä tiedottamisrikoksesta.

Syyttäjän mukaan virheellistä tietoa on annettu muun muassa nikkelin tuotantomääristä tuotantoennusteissa. Syytetyt kiistävät syytteet.

– Hallitus on toiminut (tiedottamisessa) täysin ammattimaisesti. Pekka Perä puolestaan ei ole päättänyt yhdenkään tiedotteen sisällöstä. Perä ei ole laiminlyönyt mitään velvoitteita eikä hänellä tällaiseen toimintaan olisi ollut mitään motiivia, sanoi Perää puolustava Petteri Sotamaa joulukuussa oikeudessa.

Epäillyt tiedottamisrikokset nivoutuvat myös yhden Talvivaara-johtajan, Lassi Lammassaaren syytteisiin sisäpiiritiedon väärinkäytöistä. Perää tai muita tiedottamisrikoksista syytettyjä ei epäillä sisäpiiritiedon väärinkäytöistä.

Syyttäjän mukaan Lammassaari olisi netonnut sisäpiiritiedon ansiosta noin 200 000 euroa, minkä hän itse on kiistänyt.  

Lue myös:

    Uusimmat