Talvivaaran tiedottamisrikoksista syytettyinä kolme – Syyttäjä: Perä antoi virheellistä tietoa

Pekka Perälle syytteet 8 tiedottamisrikoksesta 1:52

Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perä on onnistunut vakuuttamaan Talvivaaran hallituksen virheellisistä tuotantoluvuista, sanoo syyttäjä Hannu Joona oikeudessa. Sekä Perä että muut syytetyt kiistävät tiedottamisrikokset.

– Perä on esitellyt hallitukselle tuotantoennusteen perustuen ylösajosuunnitelmaan ja omiin näkemyksiinsä. Perän esittämää ei ole muutettu hallituskäsittelyssä, sillä Perä on saanut muun hallituksen vakuuttumaan omasta esityksestään, syyttäjä Hannu Joona arvioi.

Perää syytetään oikeudessa yhteensä kahdeksasta tiedottamisrikoksesta.

Syyttäjän mukaan virheellistä tietoa on annettu muun muassa nikkelin tuotantomääristä tuotantoennusteissa. Eri syytekohtien mukaan vuosina 2011–2013 Talvivaaran tuotantoennusteet ovat olleet useaan kertaan pielessä, tuotantoennusteita on päivitetty alaspäin liian hitaasti tai toimitusjohtajan katsauksissa on annettu liian positiivinen kuva tuotantomahdollisuuksista.

Puolustus kiisti aiemmin aamupäivällä, että Perä olisi päättänyt tiedottamisesta.

– Hallitus on toiminut (tiedottamisessa) täysin ammattimaisesti. Pekka Perä puolestaan ei ole päättänyt yhdenkään tiedotteen sisällöstä. Perä ei ole laiminlyönyt mitään velvoitteita eikä hänellä tällaiseen toimintaan olisi ollut mitään motiivia, Perää puolustava Petteri Sotamaa sanoi.

Syyttäjä vaatii oikeudessa Talvivaaran toimitusjohtajalle Pekka Perälle ja entiselle varatoimitusjohtajalle Saila Miettinen-Lähteelle vankeusrangaistusta epäillyistä tiedottamisrikoksista. Entiselle toimitusjohtajalle Harri Natuselle syyttäjä vaatii sakkoja.

Miettinen-Lähdettä syytetään kahdesta ja Natusta yhdestä tiedottamisrikoksesta.



Lue myös:

    Uusimmat