Pekka Haavisto pitää mahdollisena, että Ukrainassa voisi kesällä olla rauhallisempi tilanne tai jopa tulitauko.
Vihreiden kansanedustaja Pekka Haavisto toimi ulkoministerinä Sanna Marinin hallituksessa. Hänen mukaansa on mahdollista, että kesällä voisi syntyä tulitauko tai ainakin tulla rauhallisempi vaihe sodankäynnissä.
Haavisto muisteli MTV Uutisten haastattelussa myös kevään 2022 tapahtumia, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Kukaan ei silloin osannut aavistaa, että sota kestäisi näinkin pitkään.
– Keväällä 2022 oli Istanbulissa ensimmäisiä rauhantunnusteluja. Ensimmäisten kuukasien jälkeen ajateltiin, että löytyisi joku rauhanomainen ratkaisu tähän konfliktiin.
– Yli 4 vuotta kestänyt sota on kova tälli tavallisille ihmisille Ukrainassa ja se on aiheuttanut valtavan paljon kärsimystä, sanoo Haavisto.
Venäjä ei onnistunut sodan alussa tavoitteessaan vallata Kiova ja vaihtaa valta Ukrainan vallassa.
– Päätavoite jäi Venäjältä saavuttamatta ja tietysti sota on ollut tällaista väsytyssotaa sen jälkeen.
Sotaväsymystä ilmassa
Euroopan yhtenäisyys on alkanut rakoilla sodan pitkittyessä. Esimerkiksi eilen EU ei päässyt yhteisymmärrykseen uudesta pakotepaketista Venäjää kohtaan.
– Toisaalta on kyse sotaväsymyksestä ja eriseuraisuudesta Euroopan unionissa. Toisaalta, kun mietitään halukkaiden koalitiota, mukana ovat Iso-Britannia, Norja, Kanada ja sen kaltaiset.
– Eli Eurooppa on kyllä löytänyt laajemmalta liittolaisia samoihin Ukrainaa tukeviin toimiin, mitä Eurooppa itse aloitti heti sodan alussa, toteaa Haavisto.
Haavisto muistuttaa myös, että Euroopan rauhanrahaston käyttö Ukrainan hyväksi keväällä 2022 oli merkittävä yhteinen päätös Euroopan mailta.
– Ehkä uusi jakava tekijä tulee olemaan se, millä aikavälillä Ukrainasta voisi tulla Euroopan unionin jäseneksi. Se ei varmasti ole ihan sormia napsauttamalla tapahtuva asia, pohtii Haavisto.

