Kuolleen Wagner-pomon Jevgeni Prigozhinin tilalle nousevaa 25-vuotiasta poikaa on jo jonkin aikaa brändätty tehtävää varten sosiaalisessa mediassa.
Viime viikonloppuna alkoi venäläisillä Telegram-kanavilla kiertää väitteitä Jevgeni Prigozhinin pojan nousemisesta palkkasotilasyhtiön johtoon.
Prigozhinin pojasta Pavelista on vain vähän tietoa saatavilla, mutta aiemmin hän on toiminut ainakin isänsä yritysten johtotehtävissä. Viikonloppuna Telegramissa julkaistun testamentin mukaan hän perii nyt yritystoiminnan lisäksi myös Wagner-palkkasotilasyhtiön.
Nuoren miehen ulkomuoto on ainakin muuttunut "sotakuvastoon sopivammaksi" verrattuna muutamia vuosia sitten otettuihin valokuviin siloposkisesta nuorukaisesta turkistakissaan.
– Pavel Prigozhinin ulkomuotohan on paljon muuttunut, hän on kasvattanut parran ja käynyt kuntosalilla. Vähän sellaista miehistä machoenergiaa lähtenyt hakemaan, kuvailee Tampereen yliopiston tietotekniikan tutkijatohtori Pekka Kallioniemi.