Mainos

Pariskunta tapasi toisensa jo esikoulussa – rakastuivat 30 vuotta myöhemmin deittisivuston kautta

Pariskunnan rakkaustarina sai uskomattoman käänteen, kun tuli ilmi, että he olivat tuttuja toisilleen jo useamman vuosikymmenen takaa. 

Kun floridalaiset Amy Giberson ja Justin Pounders tapasivat toisensa nettideittisivusto Match.comin kautta, molemmille oli jo alusta asti selvää, että heidän välillään oli jotain erityistä. Vain pari kuukautta onnistuneiden ensitreffien jälkeen mies vitsaili Amylle, että hän piti naisen nimestä, sillä hän oli esikouluikäisenä ihastunut saman nimiseen tyttöön.

– Vitsailin ja sanoin, että se en ollut minä, joten en halua kuulla enempää tästä Amysta, nainen kertoo.

Toisin kuin kumpikaan luuli, nainen paljastui juuri siksi Amyksi, johon Justin oli aikoinaan ihastunut.

Sielunkumppani löytyi omasta kotikaupungista

Asia paljastui, kun Justin kertoi treffikumppanilleen tarinaa arvesta, jonka hän oli aikoinaan saanut päähänsä pudottuaan puusta esikoulussa. Koulun nimen kuultuaan Amylle valkeni, että he olivat käyneet aikoinaan samaa esikoulua, ja että he olivat kotoisin samasta kaupungista.

Amy kertoi asiasta myös äidilleen, joka kaivoi kätköistään vanhan koulukuvan, jossa nykyinen pariskunta poseeraa kuvaajalle kylki kyljessä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Lukuisia epäonnistumisia ja pettymyksiä omissa rakkauselämissään kokenut pariskunta ei voinut uskoa, että sielunkumppani löytyisi lopulta omasta kotikaupungista.

Noin vuosi sen jälkeen, kun asia tuli ilmi, rakastavaiset sinetöivät liittonsa kotikaupungissaan juuri siinä samassa koulussa, jossa he olivat aikoinaan tavanneet toisensa yli 30 vuotta sitten. Nykyisin samaa sukunimeä kantava pariskunta haluaa muistuttaa kaikkia siitä, että vaikka elämässä tapahtuisi kuinka kamalia asioita hyvänsä, aina löytyy tilaa myös taianomaisille asioille.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Älä koskaan luovuta rakkaudessa ja rakkaus ei koskaan luovu sinusta.

***


Lähde: Cosmopolitan 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.