Lastentarhassa tavanneet joutuivat eroon 12 vuodeksi – löysivät toisensa uudelleen, rakastuivat ja menivät naimisiin: "En tänäkään päivänä ymmärrä sitä"
Austin oli lapsuudessa Natalien paras ystävä. Elämä kuitenkin vei ystävykset erilleen 12 vuoden ajaksi. Nyt pari on naimisissa!
Natalie Crowe ja Austin Tatman tapasivat jo esikoulussa. Nyt pari on naimisissa. Vuosisadan rakkaustarinalta vaikuttava suhde ei ollut itsestäänselvyys.
Kaksikko oli jo lapsena erottamaton
Austin oli lapsuudessa Natalien paras ystävä. Kaksikon yhteys kuitenkin katosi Natalien perheen muutettua Floridasta Connecticutiin tytön ollessa 5-vuotias.
Tätä ennen kaksikko oli erottamaton.
– Muistoni ovat hämäriä, mutta vanhempamme ovat kertoneet meille monia tarinoita. Kuten Halloweenista vuonna 1999, kun Austin piteli minua kädestä autossa matkalla karkinkeräyskierrokselle, Natalie kertoo People-sivustolle.
– Jokaisessa kuvassa, joita meillä on, olemme vierekkäin, vaikka kyseessä olisi ryhmäkuva. Muistan vain aina olleeni hänen kanssaan, huolimatta siitä, muistanko yksityiskohtia vai en, tiesin, että olimme aina yhdessä.
Jopa kaksikon esikoulun opettaja piti heidän toimintaansa erikoisena, koska muut saman ikäiset lapset yleensä leikkivät omaa sukupuoltaan olevien kanssa.
Jos kuva ei näy, katso se täällä.
"Muistan viimeisen päivän, jona näin Austinin..."
Kun Natalien vanhemmat erosivat, parhaat ystävät joutuivat eroon 12 vuodeksi.
– Muistan viimeisen päivän, jona näin Austinin. En tiennyt, etten näkisi häntä vuosikymmeneen. Viimeinen muistoni hänestä on, että teimme riisimurokeksejä hänen vanhempiensa keittiössä. Ja sitten meidät erotettiin.
Vuosien varrella Natalie kyseli Austinista toisinaan, muttei saanut yhteyttä tähän.
Löysi Austinin nimen osoitekirjasta
Vuonna 2012 tuolloin 17-vuotias Natalie selasi äitinsä vanhaa osoitekirjaa ja löysi Austinin koko nimen. Hän muisti ystävänsä yllättäen.
Jos kuvat eivät näy, katso ne täällä.
– Koin ylitsepääsemätöntä tunnetta, että minun on parempi mennä etsimään hänet Facebookista, ennen kuin tilaisuus menee ohi.
Vaikka samannimisiä miehiä oli Facebookissa monia, Natalie tunnisti hakutuloksista Austinin tutut kasvot. He juttelivat; vanha yhteys tuntui olevan tallella.
Rakkaus syttyi nopeasti
Viesiteltyään kaksikko päätti tavata.
– Siitä asti olemme olleet yhdessä. Kuin ystävyytemme olisi herännyt henkiin sillä sekunnilla, kun näin hänet, Natalie sanoo.
Natalie tajusi pian tapaamisen jälkeen, että on kohdannut sielunkumppaninsa. Austin tunsi samoin.
– Tiesimme olevamme rakastuneita toisiimme toisilla treffeillämme, Natalie sanoo.
Jos video ei näy, katso se täällä.
Häitä juhlittiin vuonna 2019
Pari hoiti opiskelunsa loppuun, ja kumpikin siirtyi Floridaan yliopistoon. Vuonna 2017 Austin kosi.
Häitä juhlittiin vuonna 2019.
– Kun olimme valinneet hääpaikan, silloin tajusin: "Kirjaimellisesti nain esikouluihastukseni". Se on hullua, Natalie sanoo.
Häissä nähtiin paitsi parin lapsuuskuvia, myös hääautona punainen jeeppi, jonka kaltaisessa leluautossa pari oli leikkinyt lapsina.
Natalie uskoo, että kaikki tapahtuu syystä: parin tarina olisi voinut olla aivan erilainen, jos he eivät olisi joutuneet eroon lapsina.
– On aika hullua, miten kaikki meni yksiin niin täydellisesti. En tänäkään päivänä ymmärrä sitä.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: People.com, Cbsnews.com, Insideedition.com
Uusimmat
-
18:30
Turkissa tapahtuneelle itsemurhaiskulle ilmoittautunut tekijä
-
18:28
Tässä Teemu Sunisen synkkä hetki – ulosajo ja keskeytys MM-rallin kakkospaikalta!
-
18:22
Ex-poikaystävä tappoi Veraa raakalaismaisesti 3,5 tunnin ajan – Venäjän poliisi ei tullut pyynnöistä huolimatta apuun
-
18:19
Euroopan mestari raivostui omalle fanille – rumat haistattelut karu näky
-
18:17
Tuoreimmat ennusteet: Ovatko rankkasateet ja kovat puuskat sittenkin kiertämässä Suomen?
-
18:16
Motoristi kolaroi traktorin kanssa ja kuoli Kurikassa
-
18:10
Pörssisähköläiset hereillä maanantaina! Sähkön hinta satakertaistuu huonon tuulen vuoksi
-
18:07
MTV seuraa Chilen MM-rallia: Teemu Suniselle jättipettymys – keskeytys kakkospaikalta!
-
18:00
Miltä kuulostaisi yli miljardin dollarin lottovoitto? Sellainen on tarjolla huomenna Yhdysvalloissa
-
17:31
TTK-harjoitussaleilla tapahtuu paljon muutakin kuin tanssia – Mikko Penttilä avaa ovet salattuun maailmaan
-
17:29
Epäiletko sairastavasi ärtyneen suolen oireyhtymää? Neurologi kertoo, mistä oikeasti voi olla kyse
-
17:28
Tutustu suomalaisia kiehtoviin Japani-ilmiöihin MTV:n kanssa – tässä alkusyksyn parhaat palat
-
17:28
Puolassa jopa miljoona ihmistä osoittanut mieltään hallitusta vastaan – "Suurin mielenosoitus Varsovan historiassa"
-
17:26
KuPS jyräsi historialliseen cup-mestaruuteen – tähtipelaajalta neljän maalin ilotulitus
-
17:22
Näin miljardin säästävään eläkeuudistukseen suhtaudutaan: "Luo sellaista turvattomuutta"
-
17:22
KRP: "Suomessa viitteitä lasten käyttämisestä huumeiden kuljettajina"
-
17:10
Suomalaiskuski rajusti ulos MM-rallissa – tunnusti virheensä voimasanoin juuri ennen rysäystä
-
16:32
Tasavallan presidentti kuljeskeli muina kansalaisina silakkamarkkinoilla – vitsaili toimittajalle "valepuvustaan"
-
16:21
Mitä maailmalla on tapahtunut? Tässä kiinnostavimmat uutiset minuutissa
-
16:21
Älä kokeile tätä omalla autollasi! MM-rallikuskin maaliintulo täyttä komediaa – menopeliä epäiltiin jo lainvastaiseksi
-
Lataa lisää