Pariskunta meni naimisiin Kotiteollisuuden keikkalavalla

Mikkelin Jurassic Rockissa vietettiin lauantaina epätavallisia festarihäitä.

Festivaalin turvallisuuspäällikkö Kai Hiltunen järjesti kihlatulleen, järjestyksenvalvoja Sanna Alakoskelle todelliset yllätyshäät eilen lauantaina. Alakoski pyydettiin lavalle kesken Kotiteollisuuden keikan ja maistraatin edustaja saapui vihkimään parin avioliittoon.

Jurassic Rockin promoottori Jukka Holmstedt kertoo tapahtumien kulusta MTV3.fille.

– Sain itse Kaitsun suunnitelmista aikaisemmin kesällä, mutta morsian ei tiennyt mitään. Kaitsu sanoikin ennen keikkaa, että vähän jännittää, mikä vastaus sieltä tulee, Holmstedt nauraa.

Vastaus oli kuitenkin selvä ja koko festariyleisö hurrasi tuoreelle avioparille.

– Se oli huikea hetki. Yleisö oli aivan innoissaan ja ihmeissään, mutta myös herkässä tilassa. Kaitsu on vapaa-ajallakin ystävä Kotiteollisuuden miesten kanssa, joten tämä oli helppo järjestää, Holmstedt kertoo.

Tuoreen avioparin kuherruskuukausi siirtyi kuitenkin hieman tuonnemmaksi, sillä heti vihkimisen jälkeen Hiltunen ja Alakoski palasivat töihin.

– Mutta eivät he mitään muuta halunneetkaan. Heillä on korkea työmoraali ja meillä on vielä yksi festaripäivä ja -yö edessä. Hääyön ja kuherruskuukauden aika koittaa sitten festivaalin jälkeen, Holmstedt hymähtää.

Jurassic Rock jatkuu Mikkelissä tänään sunnuntaina. Holmstedt on tyytyväinen viikonloppuun ja uskoo parhaan olevan vielä edessä tänäiltana, kun lavalle kapuaa yhdysvaltalainen vaihtoehtorockia soittava System of a Down.

Sunnuntain esiintyjäkaartiin kuuluvat myös muun muassa Cheek ja Amaranthe.

Festarihäistä uutisoi ensin Ilta-Sanomat.

(MTV3 – KATI PUKKI)

Lue myös:

    Uusimmat