Pariskunta järjesti häät alle 500 eurolla – näin se onnistui!

Pari päätti järjestää häät alle 500 eurolla – tältä juhlat näyttivät! 1:49
Pariskunta Kaliforniasta järjesti häät vain muutamalla satasella. Tältä juhlat näyttivät!

Häät maksavat helposti tuhansia. Tämä pariskunta Kaliforniasta kuitenkin vannoi järjestävänsä juhlat alle 500 dollarilla, ja myös toteutti aikeensa, kertoo CNN.

Häissä nähtiin kaikki tavanomaiset perineet: hääpari syötti toisilleen kakkua, morsiuskimppu heitettiin yleisöön ja juhlat jatkuivat yöhön asti. Joel ja Kiara Brokenbroughin häät olivat kuitenkin erityiset, sillä he eivät halunneet käyttää niihin enempää kuin 500 dollaria, siis noin 460 euroa.

– Tavoitteemme oli olla mahdollisimman minimalistisia ja käyttää mahdollisimman vähän rahaa, Kiara kertoi Good Morning American haastattelussa.

Kiara käytti morsiuspukuunsa 47 dollaria

Keskivertohinta amerikkalaishäille on noin 28 000 dollaria. Brokenbroughit eivät kuitenkaan halunneet aloittaa avioelämäänsä ottamalla velkaa. He onnistuivat säästämään kaikesta: Joelin puku maksoi satasen, ja Kiara osti mekkonsa netistä 47 dollarilla.

– En halunnut käyttää asuuni paljon rahaa, koska ajattelin, että käytän asua yhden kerran ja vain muutaman tunnin, Kiara kuvaa.

Los Angeles Timesille nainen paljasti aikovansa muokata ja käyttää pukuaan uudelleen myöhemmin.

Paikka oli maksuton, jokainen vieras maksoi oman ruokansa

Häitä juhlittiin moottoritien vierellä kaunilla näköalapaikalla, joka myös oli ilmainen. Vieraita oli alle 30, joten kokoontumisluvista ei tarvinnut maksaa.

Vastaanotolla läheisessä ravintolassa jokainen vieras maksoi oman ateriansa; suku ja ystävät maksoivat myös kakun, kukat ja hääparin kolme yötä kestävän risteilyn. Katso häätunnelmia jutun alussa olevalta videolta!

Kiara kehottaa säästeliäitä avioitumaan jo valmiiksi kauniissa paikassa, jota ei tarvitse koristella. Hän korostaa, että oleellista on läheisten tarjoaman tuen lisäksi myös muistaa päivän tärkein päämäärä, joka on avioliittoon astuminen.

– Näen, miten olemme kulttuurina etääntyneet kauas siitä ajasta, kun häät olivat yksinkertainen tilaisuus, jossa morsian ja sulhanen tulevat yhteen ja lupaavat Jumalalle ja toisilleen pysyä yhdessä todistajien läsnä ollessa, Kiara kuvasi Los Angeles Timesille.

– En aio ottaa velkaa tällaisen takia. En aio käyttää paljoa rahaa, tai stressata tai käydä muiden taskuilla päivän kestävän hetken vuoksi.

Lähteet: CNN, Abcnews.go.comLatimes.com

Lue myös:

    Uusimmat