Paras krapulalääke on löytynyt: Yllättävä juoma ylitse muiden!

Kiinalaistutkijat tutkivat 57 juoman vaikutusta krapulaan ja tekivät yllättävän löydöksen.

Krapulan ennaltaehkäisyyn ja hoitoon on olemassa monenlaisia poppaskonsteja: jotkut luottavat vedenjuonnin voimaan, kun toiset turvautuvat suolaisiin herkkuihin tai paljon kehuttuun tomaattimehuun. Nämä konstit kuitenkin häviävät kiinalaistutkijoiden mukaan eräälle yllättävälle juomalle.

Kiinalaisen Guangzhoun Sun Yat-Sen -yliopiston tutkijat halusivat ensin selvittää, mistä krapula oikeastaan johtuu. Tutkijat havaitsivat, että itse alkoholin sijaan päänsärkyä ja pahoinvointia saattaa aiheuttaa alkoholin pilkkoutuminen kehossa.

Yksi virvoitusjuoma ylitse muiden

Tämän tiedon valossa kiinalaistutkijat analysoivat 57 eri juoman vaikutusta krapulaan aina tavallisesta yrttiteestä virvoitusjuomiin. Tutkijat havaitsivat osan juomista nopeuttavan alkoholin pilkkoutumista elimistössä, mikä nopeutti myös krapulan paranemista. Toisilla juomilla oli täysin päinvastainen vaikutus ja oireet jopa pahenivat. Esimerkiksi hampun siemenistä valmistettu yrttijuoma pidensi kehossa alkoholin pilkkoutumisprosessia, jolloin myös krapulaoireet kestivät pidempään.

Mikä sitten helpotti krapulaoireita kaikkein tehokkaimmin? Kiinalaistutkijoiden mukaan paras krapulalääke on tavallinen Sprite-virvoitusjuoma. Tämä sitruunalla ja limellä maustettu hiilihapotettu virvoitusjuoma auttoi kehoa pilkkomaan alkoholia tehokkaimmin ja nopeutti näin huomattavasti paranemisprosessia.

Lähde: Daily Mail

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat