Parahin AvtoVAZ, mitä ihmettä te olette menneet tekemään Lada Nivalle? Uutuusmaasturin moottori sentään on yhä 1990-luvulta
AvtoVAZ tiedottaa käynnistäneensä uuden Lada Niva -mallin tuotannon.
Venäläisvalmistaja AvtoVAZ on esitellyt legendaarisesta Lada Niva -maasturistaan katumaasturimaisemman Travel-version. Nyt myös auton valmistuksen kerrotaan käynnistyneen. Samalla Niva-nimi palaa Ladan mallistoon, sillä vaikka monet Nivasta yhä puhuvatkin, kantaa auton nykymalli nimeä Lada 4x4.
– Samalla, kun Niva-nimi palaa Lada-perheeseen, käännämme aivan uuden sivun sen historiassa. Voin vakuuttaa, että tulevina vuosina tämä nimi tullaan yhdistämään moniin tärkeisiin ja mielenkiintoisiin uutisiin, AvtoVAZin pääjohtaja Yves Karakatzanis hehkutti.
Sen lisäksi, että auton keula on mennyt täysin uusiksi, eikä muistuta lainkaan rakastetun Nivan keulaa, näyttää siltä kuin valmistaja olisi käynyt Toyota RAV4:n varaosavarastolla lainaamassa koko auton etuosan.
Mutta Niva-fanit älkää huoliko, vuonna 1977 esitelty maasturi-ikoni on edelleen tuotannossa käytännössä muuttumattomassa muodossaan. Nyt uutisoitavat uudistukset koskevat vain Travel-versiota, joka puolestaan perustuu hieman ennen vuosituhannen vaihdetta uusittuun Niva II:een.
Monissa liemissä keiteltyä tekniikkaa
Vaikka auto näyttääkin keulasta modernilta, kiitos Toyotan design-oppaan, jota AvtoVAZin muotoilijat ovat kahvitauolla selailleet, ei samaa voi sanoa korin muista muodoista.
Eikä tekniikasta.
Niva Travelin konepellin alla pöhisee nimittäin 80-heppainen ja 1,7-litrainen bensakone. Se sama, joka on The Driven mukaan ollut autossa 1990-luvulta lähtien.
Vaikka auto onkin moottoritekniikaltaan nykyautoja jäljessä, mikä sekin on kiltisti sanottu, on auto aina nelivetoinen ja varustettu "tavallisen" Nivan tapaan sekä alennusvaihteella että lukittavalla tasauspyörästöllä, mitkä auttavat ihan oikeassa maastoajossa. Vaihteisto on viisipykäläinen manuaali.
Lähde: AvtoVAZ, The Drive
Uusimmat
-
15:19
Stoltenberg: On tullut aika ratifioida Ruotsin jäsenyys – matkustaa Turkkiin keskustelemaan jäsenyydestä
-
15:17
SM-liigalta kohupäätös, Petteri Sihvonen jyrähtää suhmuroinnista ja ajanpeluusta – "Pelkkää munkkilatinaa"
-
15:16
SAK on huolissaan hallitusneuvotteluissa esillä olleista leikkausaikeista: ”Elinkeinoelämän hallitus, mitä suurimmassa määrin”
-
15:05
Hyundai-pomolta iso hatunnosto Esapekka Lapin suuntaan – suomalaiskuski on ottanut merkittävän roolin uudessa tallissaan
-
15:01
Nuorisojengit alkoivat tapella kesken ulkoilupäivän Eskilstunassa – useita sairaalaan, suuri poliisioperaatio käynnissä
-
14:52
Kolmekymppinen mies raiskasi 11-vuotiaan – kun mies yritti houkutella lasta uuteen tapaamiseen, puhelimen päässä olikin peitepoliisi
-
14:44
Jyrki Katainen aloittaa Nordealla yhteiskuntasuhdejohtajana
-
14:38
Sanna Marin saapui punaiselle matolle Moldovassa
-
14:31
Venäjä väittää torjuneensa Ukrainan joukkojen yrityksen hyökätä Belgorodin alueelle – MTV seuraa sotaa
-
14:27
Alepassa myydään nyt ruokaa yhden euron kilohintaan – tästä on kyse
-
14:26
Seuralegenda Jokerien toimitusjohtajaksi – tässä pelaajalista Mestis-kaudelle
-
14:19
Seksitreffeille karmea täyskäänne Vantaalla – osa epäillyistä alaikäisiä
-
14:03
Britney Spearsin pojat muuttavat isänsä Kevin Federlinen kanssa Hawaijille – poptähdelle järjestely sopii hyvin
-
13:52
Ihmisoikeusjärjestö: Iran teloittanut ennätysmäärän ihmisiä viime kuussa
-
13:41
Silminnäkijävideo: Hallintorakennus ilmiliekeissä Venäjän Belgorodissa
-
13:33
Uutta tietoa päättäjäislauantain säästä: Päivällä voidaan päästä juhlimaan poudalla
-
13:30
HBL: Hallitusneuvotteluissa keskusteltu hoitohenkilökunnan oikeudesta kieltäytyä tekemästä aborttia
-
13:27
Tässä on kesäkuun uusi pakkasennätys!
-
13:04
Kiekko-Espoo ei niele SM-liigan lisenssipäätöstä – "Toivomme, että tämä ei ole lopullinen"
-
12:57
MM-rallikausi on vedenjakajalla: tämän takia Sardiniassa eletään jo ratkaisun hetkiä – "Sitten se alkaa olla game over"
-
Lataa lisää