Paperiliitto jatkaa lakkoa kahdella viikolla – haluaa puristaa UPM:ltä edes jonkinlaisen tes-ehdotuksen

Paperiliiton hallitus päätti keskiviikkona kiristää ruuvia metsäyhtiö UPM:ää koskevassa työriidassa, kun se ilmoitti jatkavansa lakkoa tarvittaessa kahdella viikolla aiemmin ilmoitetusta. Lauantaina alkanut lakko UPM:n tehtailla jatkuu 5. helmikuuta saakka, ellei sopimusta sitä ennen saada sovittua.

Alun perin lakon on ollut määrä jatkua 22. tammikuuta asti UPM:n tehtailla useilla paikkakunnilla.

Lakossa ovat myös Sähköliitto ja toimihenkilöiden Ammattiliitto Pro. Molempien hallitukset käsittelevät UPM:n työtaisteluiden jatkoa perjantaina. Sähköliiton puheenjohtaja Sauli Väntti viestitti STT:lle ainakin Sähköliiton lakon todennäköisesti jatkuvan.

Sopiminen vaikuttaa nihkeältä, koska kiistassa on vaikea löytää kompromissia. UPM pitää kiinni siitä, että työehtosopimukset laadittaisiin yhtiön viidelle eri toimialalle erikseen. Ammattiliitot puolestaan haluavat yhden yrityskohtaisen sopimuksen, jollaiset metsäyhtiöistä Stora Enso ja Metsä Group ovat jo solmineet niiden kanssa.

–  Meillä ei ole mitään sopimuspohjaa, mihin palaisimme, joten tämä lakkohan ei lopu ennen kuin on uusi sopimus. Tätä ei voi keskeyttää eikä mitään, koska mitä me noudatettaisiin silloin. Meillä ei ole yhteistä näkemystä, mikä tekee lakosta vaikean molemmin puolin, Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala kuvaili STT:lle.

Paperiliitto kertoi myös antavansa Helsingin käräjäoikeudelle oman vastauksensa 12. tammikuuta mennessä UPM:n lakkorajoja koskevaan turvaamistoimihakemukseen.

Tuotanto pysähdyksissä

Vanhalan mukaan osapuolet eivät ole neuvotelleet lakon kuluessa edes epävirallisesti. Lakkoa jatketaan, jos sillä saisi painostettua UPM:n antamaan edes jonkinlaisen esityksen, hän perustelee.

Paperiliitto on antanut UPM:lle ehdotuksen uudeksi yhtiökohtaiseksi sopimukseksi, minkä UPM hylkäsi. UPM:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollménin mukaan yhtiön tavoitteena on edelleen päästä mahdollisimman pian neuvottelemaan erillisistä liiketoimintakohtaisista työehtosopimuksista Paperiliiton kanssa.

Lakon piirissä olevilla tehtailla tuotanto on kokonaan pysähdyksissä. UPM ei tässä vaiheessa julkista arviota lakon taloudellisista vaikutuksista, mutta Talouselämän haastatteleman analyytikon mukaan hintalappu on jopa 20 miljoonaa euroa viikossa.

UPM:n työntekijöiden odotusarvoon vaikuttaa Vanhalan mukaan myös Teknologiateollisuuden ja Teollisuusliiton tiistaina saavuttama neuvottelutulos.

–  Jos Teollisuusliitto sen perjantaina hyväksyy, isoista teollisuuden sopimusaloista on enää Kemianteollisuus jäljellä. Kyllä meidän ihmiset ajattelevat, että miksi yksi yhtiö käyttäytyy näin.

Teollisuusliiton ja metsäyhtiö Keitele Groupin väliseen työriitaan ei saatu ratkaisua sovittelijan johdolla keskiviikkona. Sovittelu jatkuu sunnuntaina.

Lue myös:

    Uusimmat