Mainos

Paperialan neuvottelut päivätauolla

Paperin tes-neuvottelut keskeytettiin myöhään eilen, mutta niitä aiotaan jatkaa tänään illalla.

Paperiteollisuuden työehtosopimusneuvotteluille viriteltiin uutta alkua eilen, kun SAK:lainen Paperiliitto ja Metsäteollisuus tapasivat valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen avustamina.

Paperi

Neuvotteluasetelmia hankaloittaa se, että Stora-Enson ammattiosastot ilmoittivat toissapäivänä jatkavansa pistelakkoja konsernin ns. oppisopimuskiistan vuoksi. Ammattiosastot uhkaavat pysäyttää konsernin kaikki tehtaat keskiviikkoaamuna kahdeksi vuorokaudeksi, ellei työnantaja suostu noudattamaan oppisopimuskoulutuksesta ja työssä oppimisen pelisäännöistä tehtyjä sopimuksia. Stora-Enso mitätöi sopimukset pian niiden hyväksymisen jälkeen.

Paperiliitto katkaisi tes-neuvottelut viikko sitten torstaina ja passitti liittotoimikuntansa valmistelemaan lakonuhkaa. Virallista lakkovaroitusta ei ole toistaiseksi esitetty. Saloniuksen puheille lähdettiin Paperiliiton aloitteesta.

Osapuolilla on varsin erilaiset laskelmat Paperiliiton viime viikolla esittämän kaksivuotisen sopimuksen kustannusvaikutuksista. Paperiliitosta ilmoitettiin kustannusvaikutuksiksi tälle vuodelle viisi, Metsäteollisuudesta seitsemän prosenttia. Metsäteollisuuden mukaan Paperiliiton vaatimukset ovat kolminkertaiset alan kilpailijamaihin verrattuna. Työnantajapuoli on tarjonnut kolmivuotista sopimusta, jonka kustannusvaikutus olisi ensimmäisen vuoden osalta kierroksen yleisen linjan mukaiset 3,1 prosenttia.

Tes-pöydässä on kiistaa paitsi palkoista myös työajan lyhentämisestä, ulkopuolisen työvoiman käytöstä, lomautuskiellosta sekä tulos- ja voittopalkkioiden jaon sääntelystä.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.